”Niin muuttuu mailma, Eskoni”

Sukupolvikokemuksena tunnettu ilmiö painaa leimansa ihmisen arvoihin, asenteisiin ja odotuksiin elämältä. 1960-luvun henkisessä ilmapiirissä varttuneena nuorena miehenä en arvannut joskus maailmassa köllähtäväni vuoteeseen rovastin viereen!

Vanhempani syntyivät tsaarin Venäjällä, siis autonomisessa Suomessa. He elivät sodan kauhut ja jälleenrakennuksen ajan niukkuuden. Heissä ilmeni nuorena koettu kova elämä. Äitini jäämistöstä löytyi metritolkulla sisäkkäin ladottuja viilipurkkeja, pestyinä ja siististi pakattuina. Kiertotalous, lähiruoka, ekokäymälä, biopolttoaineet ja energiapihiys olivat heidän itsestään selvää arkeaan. Ei niistä luotu brändiä eikä paskahuussia kutsuttu hienolla nimellä.

Kalenteri-iältäni jo entisenä nuorena minäkin takerrun tuttuun ja turvalliseen. Tuskin olen ainoa, jota seurakuntamme messu-uudistukset eivät heti imaise mukaansa. Alttarikoreografiat, rupattelusaarnat, heipparallaa-virret, pakkokättelyt, joutavanpäiväinen seisoskelu, päiväkodistakin tuttu puhetyyli ja yleinen somelätinä ajavat minut välillä rauhoittumaan Mäntsälän kirkkoon. Meno siellä on kuin silloin ennen.

Silti arvostan sitä, että nuori polvi kokeilee uutta ja tuoretta. Uudistuksiin saa mahtua myös erilaisia päiväperhosia. Eivät ne vie seurakuntaa turmioon. Aika huuhtoo pintavaahdon.

Nuoruudessani harrastin lentopalloa. Kentällä valmentaja hoki: ”liikkukaa, liikkukaa”. Vääränkin suunnan liikkeestä ehtii oikeaan osoitteeseen nopeammin kuin paikallaan kököttämästä. Pöhinä on päämäärää tärkeämpi – joskus.

”Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla.” Taivaan lahja, että nousee uusia sukupolvia, kestävämpiä astioita uudelle viinille.