Kristiina Nyman

No, onkos tullut kesä nyt arjen keskelle?

Kristiina tarkastelee elämää keski-ikäisen perheenäidin näkökulmasta:

Tutun joululaulun sanat putkahtavat mieleeni, kun huomaan jälleen kerran miettiväni perheemme kesälomaa: ”No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle”. Lumessa vielä tukevasti tarvotaan – ainakin metsässä koiran kanssa – joten ei voi vielä sanoa kesän tulleen talven keskelle. Pikemminkin kesä on tullut arjen keskelle. Talvilomalla tapasimme ahkerasti sukulaisia ja ystäviä päiväkyläilyjen merkeissä. Nyt perheenjäsenillä on jokaisella omat toiveensa, kun kesälomasta puhutaan. Kiva olisi jonnekin kesällä matkustaa… 

Kuva ulkomailta pienestä satamasta, jossa on purjevene parkissa.

Omat vanhempani ovat olleet töissä Saudi-Arabiassa ja Irakissa, joten olen jo pikkutyttönä asunut ulkomailla ja tottunut reissaamaan. Matkustaminen on aina ollut mielestäni innostavaa ja avartavaa. Nyt keski-ikäisenä ja keskituloisena joudun toteamaan, että se on myös kallista nelihenkiselle perheelle, kun teineistä maksetaan jo kaikkialla aikuisten hinta. Jo ennen joulua sain idean, että voisimme vaihtaa koteja viikoksi jonkun eurooppalaisen tutun tai ystäviemme tutun perheen kanssa. Niinpä olen heittänyt verkkoja Sloveniaan, Italiaan, Skotlantiin ja Belgiaan. Toistaiseksi ilman tulosta. Tiedän, että netti on pullollaan firmoja, jotka tarjoavat kodinvaihto eli house swapping – palveluita, mutta en ole valmis luovuttamaan kotiamme aivan ventovieraille.Pitää muuttaa suunnitelmia! Nyt on teineiltäkin lomatoiveet kysytty ja puolison kanssa budjettia mietitty. Ei muuta kuin koko perhe saman ruudun ääreen ja nettissä etsimään sopivia kohteita ja tapoja matkustaa. Yhdessäoloa tämäkin. Vaikka oma perhe on välillä pahin, niin on se pohjimmiltaan myös paras ja rakkain! Ihanaa, kun teinit vielä tahtovat lähteä perheen yhteisille reissuille. Nautimme siitä niin kauan kuin sitä kestää. Nopeasti nuo näyttävät nimittäin kasvavan.

0 comments on “No, onkos tullut kesä nyt arjen keskelle?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: