Ihminen eläimellistetään

Pyörälenkillä tulee vastaan mitä ihmeellisemmin puettuja koiria. On sadeviittaa, talvitakkia, töppöstä, myssyä. Aurinkolaseja en ole vielä tavannut.

Maalaistaloissa kissat ja koirat olivat luontevia hiirenloukkuja ja jäniksenjahtaajia, jotka pyörivät pihapiirissä omia aikojaan ja söivät tähteeksi jääneet ruuat. Nykyisin lemmikeille syötetään teollista erikoisruokaa, joka kirpaisee kukkaroa ja ympäristöä. Moni köyhä jää vaille samantasoista hoitoa, jota eläinlääkäri tarjoaa koiralle.

Ihminen on erkaantunut luonnosta ja inhimillistää eläimiä. Tästähän on kysymys. Sinänsä harmitonta puuhaa, joskin se rassaa lemmikinomistajan lompakkoa ja meidän kaikkien ilmastoa. Vaarallisempi on se yleistyvä asenne, jossa ihminen eläimellistetään. Siis mitä?

Ihminen on osa luomakuntaa. On mahdollista joko korostaa tai häivyttää niitä eroja, joita ihmisen ja pisimmälle kehittyneiden eläinlajien välillä on. Suhtautumisella on seurauksia käytännön ratkaisuissa.

Raamattua lukiessa päätyy väistämättä siihen, että ihminen on erikoisasemassa eläimiin nähden. Olen ymmärtänyt, että kristinuskon ytimessä on ihmiselämän varjeleminen sikiöstä kuolonkorahdukseen asti. Tätä näkemystä haastetaan ulkopuolelta muun muassa keskustelussa abortista ja eutanasiasta. Molemmat ovat vaikeita eettisiä kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia. Olennaista on, ettei näihin voi suhtautua kuin kissanpoikien lopettamiseen tai koiravanhuksen nukutuspiikkiin.

Ihminen on Jumalan kuva kohdusta hautaan.