Minna Jii on pieni partiotyttö, joka haluaa rakentaa ystävyyttä yli rajojen myös ritarien ja lohikäärmeiden välille.
Herran vuonna 303 Kappadokiassa syntyi poika, joka sai nimekseen Yrjö. Seitsemäntoistavuotiaana hän pestautui ratsuväen sotilaaksi, ja pian hänet tunnettiin urheudestaan. Kerran hän tuli kaupunkiin, jonka lähettyvillä eli ilkeä lohikäärme. Joka päivä arpa valitsi yhden kaupunkilaisen, joka päätyi lohikäärmeen ruoaksi. Sinä päivänä, jolloin Yrjö tuli kaupunkiin, arpa oli osunut kuninkaan tyttäreen. Yrjö päätti, ettei prinsessa saisi kuolla, ja niin hän hyökkäsi lohikäärmeen kimppuun tappaen sen. Yrjö kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen vainotessa kristittyjä. Hänestä tuli Pyhä Yrjö, jonka partiolaiset myöhemmin valitsivat suojeluspyhimyksekseen. Pyhän Yrjön tarina on legenda, jonka todenperäisyydestä ei ole historiallista faktatietoa. Silti pidän ajatuksesta, jonka partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powell esitti: partiolaisen tulisi Pyhän Yrjön tavoin olla valmis kohtaamaan vaikeudet ja vaarat pelotta ja tehdä parhaansa puolustaakseen heikompaansa. Rohkeasti ja luottavaisesti toimien on aina olemassa onnistumisen mahdollisuus vaikka tehtävä näyttäisi mahdottomalta.Lähes 30 vuotta kestäneen partiourani aikana olen useita kertoja ollut partioviikolla toteuttamassa Pyhä Yrjö –näytelmää. Lasten suosikkirooleja ovat iästä ja sukupuolesta riippuen olleet tarinan sankari Pyhä Yrjö (saa miekan ja keppihevosen), prinsessa (jolla on kruunu ja nätti mekko) sekä lohikäärme (joka saa karjua karmaisevasti ja kuolla näyttävästi).Vanhemmiten olen alkanut tuntea pienoista sympatiaa lohikäärmettä kohtaan. Voisimme aloittaa kutsumalla häntä vaikka Puffiksi ilkeän lohikäärmeen sijaan. Entä jos Puff onkin vain yksinäinen, koska kaikki pelkäävät sitä ison koon ja ruman äänen vuoksi ja siksi se käyttäytyy ennakko-odotusten mukaisesti ilkeästi? Voisiko lohikäärme oppia kiltiksi kasvissyöjäksi, jos sille oltaisiin ystävällisiä? Ja onko Puff lopulta pakko tappaa vai voisiko asiaan löytää vähemmän verisen ratkaisun? Partiolaiset lupaavat toteuttaa elämässään ihanteita, joihin kuuluvat muun muassa rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä, rakentaa ystävyyttä yli rajojen sekä kunnioittaa toista ihmistä. Voisiko näillä pelastaa Puffin? Legendoilla on tapana muuttua vuosien saatossa useiden kertojien myötä. Ehkä tulevaisuudessa Pyhä Yrjö onkin rohkea ritari, joka uskaltaa olla kohottamatta miekkaansa ja ottaa ensimmäisen askeleen kohta ystävyyttä.Partiovasemmalla Minna Jiijoka kuvassa on lohikäärmeen suuhun päätyvä prinsessa Santamäen Palokärkien Pyhä Yrjö –näytelmässä vuonna 2010.

0 comments on “Puff ja minä”