Yleviä ajatuksia

Kun aloittaa uudessa työpaikassa toukokuun alussa, jää kesälomat pitämättä. Huomasin tämän siirryttyäni vajaa vuosi sitten nykyiseen virkaani. Kun vielä olin palannut edelliseen työpaikkaani suoraan äitiysvapaalta, on edellisestä vuosilomasta aikaa jokunen tovi.

Sain kuitenkin ilokseni mahdollisuuden lähteä eräänlaiselle tuetulle lomaviikolle Saariselän Kiilopäälle heti pääsiäisen jälkeen. Lentokoneessa tajusin lopulta, miksi loma tuntui niin kertakaikkisen tarpeelliselta: olinhan tehnyt töitä liki puolitoista vuotta ilman varsinaista taukoa ja sitä ennen ollut lasten kanssa kotona toiset puolitoista vuotta.

Lapin tunturiluonto näytti lomaviikollamme parhaat puolensa: lunta oli vielä yli puoli metriä, aurinko paistoi monena päivänä kirkkaalta taivaalta ja yöpakkaset saivat aikaan hienoja hankikantohetkiä. Lomaviikon parhaita puolia ohjattujen latu- ja lumikenkäretkien lisäksi oli näin pienten lasten äidin näkökulmasta ehdottomasti pääsy kolmesti päivässä valmiiseen ruokapöytään, josta eivät eri ruokalajivaihtoehdot hevillä loppuneet.

Koska olin reissussa yksin tuon reilut viisi päivää, oli tilaisuus myös viettää aikaa itsensä kanssa. Oli aikaa lukea, katsoa Netflixistä kokonainen tuotantokausi lempisarjaa, neuloa muutama sukkapari ja ennen kaikkea ajatella.

Ajattelemista oli jo ehtinyt tulla ikäväkin. Kun arki imaisee mukaansa, työelämän haasteet pyörittävät, lasten kanssa touhuaminen täyttää iltahetket ja tyhjää tilaa ei juuri kalenterista löydy, jäävät omat ajatukset helposti pinon alimmaksi. Kuitenkin ajatusten häviämisen myötä huomaan hukkaavani helposti myös itseni. En varmaan ole ainoa ikäiseni, kliseisesti ruuhkavuosia elävä äiti-ihminen, joka välillä katsoo peiliin kysyen, kuka ihmeessä olen ja mitä elämältäni tahdon.

Tunturin hiljaisuudessa, lumen heijastellessa auringon kirkkautta, savusaunan tuoksun leijaillessa ympärillä ajatuksista sai taas kiinni. Jonkinlaista arkielämän helmien pilkahdusta kai sekin, ylellisyyttä omalla tavallaan, tuo ajattelu. Luojan lahjaa, josta siitäkin kiitin ja kiitän.

Piia A.