Yleinen

Suuremman suojassa

Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös Vakan vierestä.

Kuluneella viikolla Keravalla peruskoulut ja lukiot aloittivat syyslukukautensa. Tiistaiaamulla oli liikenteessä paljon pieniä koululaisia. Osa heistä oli ensimmäistä kertaa kulkemassa koulutietä. Tänäkin vuonna oli vapaaehtoisia suojatievahteja, keltaliivisiä ”suojelusenkeleitä”, suojaamaan erityisesti pienten koululaisten suojatie ylityksiä vilkkailla katuosuuksilla. He olivat hyviä varoitusmerkkejä meille autoilijoille, että liikenteessä on taas pieniä ihmisiä.

Koulutiensä aloittivat pienet peruskoululaiset, mutta uusia oppilaita aloitti tai aloittaa, myös lukioissa, ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ym. Yhtälailla hekin tarvitsevat suuremman suojelusta ja siunausta omiin arkipäiviinsä, kuin nämä koulutiensä aloittaneet eka luokkalaiset.

Suuremman suojassa -kortti, jossa on piirretty kaksi pöllöä.

Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi ja siksi olemme tärkeitä ja ainutlaatuisia. Ainutlaatuisuutemme vuoksi Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Meidän tehtävämme on pitää huolta toinen toisistamme. Tässä epävarmuuden ja pelon maailmassa, lohtua ja turvaa tuo ajatus siitä, että elämme kaikki asiat ovat suuremman suojassa! ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.”

Virsi 397: 1. säkeistö

0 comments on “Suuremman suojassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: