Vanhan loppu ja uuden alku

Neljä vuosikymmentä Keravalla asunut ja täältä ympäri maailmaa matkustellut Hannu-Pekka Laiho tarkkailee elämää toimittajan joskus vähän kriittisinkin silmin.

”Ison viikkolehden toimittajana ja toimituspäällikkönä, ja nyt viimeksi lähes 20 vuotta Punaisen Ristin kansainvälisen avustusverkoston työntekijänä, tapasin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Oli herroja ja rikkaita, mutta paljon myös köyhiä, kärsiviä ja apua tarvitsevia. Kaikki he kuitenkin olivat ihmisiä –  lähimmäisiäni”.

 Joulunaikaan ja vuodenvaihteeseen liittyy paljon kyyneleitä. Minulle ne ovat voittopuolisesti ilon ja kiitollisuuden kyyneleitä. Iloitsen läheisistäni, kuuntelen joulumusiikkia ja muistelen elettyjä vuosia. Saan tavata lapsia ja lastenlapsia, ystäviä kaupungilla tai kirkossa.

Silti joulunaikaan liittyy haikeutta. Ehkä se johtuu siitä, että joulu on jotenkin kiinteä osa sukupolvien ketjua. Omat lapsuuden joulut muistoineen, sitten oman perheen joulut lasten riemuineen ja nyt isovanhempina taas erilaiset joulut pääosin kahdestaan vaimoni Pirkon kanssa. Joulu tuo paitsi perspektiiviä elämään myös sanomallaan, lauluillaan ja tunteillaan jotenkin ihmisyyden pinnalle.

Entä sitten vuodenvaihteen haikeus. Ehkä se johtuu siitä, että jotakin on päätymässä, mutta myös jotakin uutta on alkamassa. Mennyttä vuotta ei saa takaisin tai uusittua – tulevasta vuodesta ei vielä tiedä.

Mutta yhden ilon ja kiitollisuuden keskellä moni toinen pyyhkii myös surun ja ahdistuksen kyyneleitä. On läheisten menetyksiä, yksinäisyyttä, sairauksia, perheväkivaltaa – sellaista, jota moni hyvinvoinnin keskellä elävä ei useinkaan tule ajatelleeksi. Olen joskus sanonut, että voin olla kiitollinen myös siitä, että olen saanut tehdä sellaista työtä, jolla on ollut merkitys, mutta joka on myös joka päivä opettanut minulle jotakin uutta. Joulunajan ja yleensäkin juhla-ajan yksinäisyydestä ja varjoista opin paljon vuosia sitten ruotsalaiselta Åren seurakunnan papilta.

Vietimme perheemme kanssa 1980 ja -90-luvulla monia pääsiäisviikkoja Åren hiihtokeskuksessa ja kävimme säännöllisesti myös hiljaisen viikon messuissa Åren vuosisatoja vanhassa kirkossa. Seurakunnan pappi oppi tuntemaan meidät ja kerroimme, että olemme aktiivisesti mukana Keravan seurakunnan toiminnassa. Ehkä siksikin hän tuli usein juttelemaan kanssamme messun jälkeisellä iltateellä.

Kerran juttelimme papin työstä hiihtokeskuksessa. Arvelin, että hänellä on ilmeisesti mukava työ, kun saa tavata laskettelulomalle tulleita ihmisiä ja perheitä. Ihmiset vaihtuvat ja rutiineihin ei ehdi kyllästyä.

Pappi katsoi minua hiljaa ikään kuin arvioiden, kannattaako asia ottaa puheeksi. Lopulta hän sanoi, että itse asiassa työ Åressa on paljon raskaampaa kuin se aiempi – seurakuntapapin työ Upsalassa. ”Liian monen perheen rauhallinen, aurinkoinen hiihtoloma on vain toteutumaton haave”.

Pastori kertoi lopulta, että joulu ja pääsiäinen ovat poliisille ja papeille hiihtokeskuksessa kiireisintä ja tuskaisinta aikaa. Hän kertoi, että arkea valtavien kiireiden, työpaineiden ja vauhdin keskellä elävät perheet kasaavat yhteiselle lomaviikolle valtavat määrät odotuksia, toiveita ja vaatimuksia.  Vaimo toivoo huomiota mieheltään, lapset isältään. Isä koettaa korvata kaikille ne pitkät työpäivänsä, jolloin e ole ehtinyt olla vaimon tai lasten elämässä läsnä. On viikkoja suunniteltu, mitä sitten tehdään, kun ollaan rauhassa yhdessä. Miten horjuvaa avioliittoa – tai suhdetta lapsiin – vahvistetaan. Miten syödään yhdessä, lasketellaan yhdessä, jutellaan ja tehdään sitä ja tätä sitten yhdessä, kun on aikaa.Kun nämä ihmiset sitten saapuvat autolla tai junalla satojen kilometrien matkan lomakeskukseen, kaikki jo ovat valmiiksi väsyneitä.

”Tätä me tehdään, tämä me korjataan” -lista lähtee heti alussa väärille raiteille ja pahimmassa tapauksessa koko lomaviikko on perheelle täydellinen katastrofi. Tarvitaan poliisia ja tarvitaan pappia setvimään rikkoutuneita avioliittoja ja väkivaltaisuuttakin.Papille oli selvästi tärkeää keskustella tuosta aiheesta. Ehkä se oli ajankohtaista juuri silloisella viikolla tai sitten hän halusi kertoa asiasta myös minulle siksi, että tiesi minun olevan toimittaja. Voisin ehkä joskus kirjoittaa aiheesta ja siten auttaa ihmisiä ymmärtämään, että yhteisen loman suunnittelemiseen voi olla hyvä liittää myös muutakin pohdintaa kuin vain majoituksen ja lippujen varaukset! Olen tuosta kohtaamisesta alkaen muistanut, että aurinkoinen matkailuesitteen kuva saattaa kätkeä taakseen monenlaisia tarinoita. Senkin olen muistanut, että seurakunnan työ on hyvin monipuolista. Paljon moninaisempaa kuin äänekkäät kriitikot edes ymmärtävät.Ja lopuksi. Pitäkää ensi vuonnakin hyvää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Hyvää Uutta Vuotta 2018!

Hannu-Pekka Laiho

P.S. Ruotsin Västeråsissa on joulunaikaan syntynyt mielenkiintoinen teologinen keskustelu siitä, mikä itse asiassa oli Jeesuksen sukupuoli.Paikallinen seurakunta julkaisi Västerås Tidningenissä ilmoituksen, jossa kutsuttiin kaupunkilaisia joulun ajan tilaisuuksiin. Ilmoituksessa oli mukana mm. tällainen teksti: ”Välkommen Jesus! På juldagen, 25 december, föddes Jesus, ett efterlängtat barn. Hen föddes när de lyckliga föräldrarna Maria och Josef var på resande fot”.Ilmoitustekstissä käytettiin siis sanaa ”hen”, joka ei kerro, onko kyseessä mies vai nainen. Tekstin ”hen” on aika uusi ruotsin kielen kolmatta persoonaa ilmaiseva sana. Sen on toivottu korvaavan vanhat sanat ”han” ja ”hon” (feminiini), eli samalla tavalla kuin suomeksi sanotaan hän ja voidaan tarkoittaa niin poikaa kuin tyttöä.”Hen” -sanasta nousi tietysti vilkas keskustelu. Västeråsin hiippakunnan tuomiorovasti Susann Senter joutui lukuisia kertoja selittämään, miksi vanhasta ”han” -sanasta on luovuttu.

Tuomiorovastin selityksistä tuli varsin monitahoisia ja mm. iltapäivälehti Expressen tiukkasi tuomiorovastilta, kumpaa sukupuolta Jeesus hänen mielestään on.Susann Senter vastasi, että historiallisena henkilönä Jeesus on mies. Mutta teologisessa ymmärryksessä Jeesus on tosi ihminen ja silloin hän ei ole mies eikä nainen. (”Som historisk person är han en man. Men i teologisk förståelse är det en sann människa, då är han bortom man eller kvinna”).

Mitä mieltä sinä olet asiasta?