Ajan merkeissä

Kynttilänpäivänä talven selkä taittuu.

Entisaikaan oli tapana juuri tänä pyhänä siunata kirkossa käytettävät kynttilät. Kallisarvoiset, käsityönä valmistetut kynttilät saivat tuoda valoa ja juhlan tuntua seurakunnan tapahtumiin. Jos oli katovuosi tai ankara aika, voitiin joutua viettämään kynttilättömiä palveluksia.Kynttilänpäivä on ajan merkki. Se kertoo kirkkovuoden etenemisestä, matkasta kohti paastonaikaa ja pääsiäistä.

Ajan etenemisestä kertoo myös luonto, päivät pitenevät, valo voittaa, vaikka vielä eletään lumen ja talven keskellä. Kun kirjoitan tätä, tuvan ympärillä tiivistyy hämärä, vielä riittää hetki sinistä ennen kuin päivä vaihtuu tummaan hämärään. Naapureissa sytytellään valoja, ikkunoiden valoneliöt loistavat iltaan. Aika kuluu, vuorokaudenaika, valot ovat sen merkkejä.

Ehtookellojen aikaan viedään kynttilä kirkkomaalle.Tummat kivet kohoavat lumen keskellä, monella elävä liekki vierellään. Kellot kläppäävät pyhän alkamista, ajan kulumisesta kertovat vasaran iskut vaskea vasten. Viikko rytmittyy pyhään ja arkeen, nämäkin ovat ajan merkkejä.

Kirkkomaalla on naapurini Leon ja hänen pienen perheensä leposija. Yhteisvastuukeräys on alkamassa, Leolle se oli aina tärkeätä aikaa.Leo oli mukana jo ensimmäisessä keräyksessä, sen jälkeen joka kerta. Pieni tytär oli aikanaan kannustanut keräämään, viimeisinä vuosina isää kannusti muisto varhain taivasmatkalle lähteneestä tyttärestä.

Listat kulkivat mukana koko keräysajan, kaikilla reissuilla. Listat, joihin merkittiin lahjoitukset, vahvistettiin puumerkillä ja lopuksi Leo kuittasi listaan saaneensa lahjan. Aikanaan hän tunnollisesti tilitti kerätyt varat seurakunnalle. Luottamus oli luja.

Leo liikkui kylällä ja vieraili välillä naapurikylissä. Yhteisvastuun asialla, varmistamassa, että kaikki tavoitettaisiin ajoissa.”Kun ei niillä oikein omia kerääjiä ollut,” totesi Leo.Kun vanhan miehen ajokorttia ei enää uusittu, kierros lyheni, mutta senkin jälkeen Leo kävi naapureiden luona. Toi yhteisvastuun viestiä ja keskusteli elämän tärkeistä kysymyksistä. Oli tärkeää koota varoja hyvään tarkoitukseen, mutta yhtä tärkeää oli olla lähimmäinen sille, joka kaipasi puhekumppania. Kerääjällä oli vaistoa huomata, kenen kanssa tarvittiin pitempää keskustelua, kenelle riitti lyhyempi tervehdys.”Minä olen tällainen Taivaan Isän juoksupoika,” totesi Leo vaatimattomasti, kun juttelimme hänen pitkästä kerääjän urastaan.Nyt uskollinen juoksupoika katselee pilven reunalta, kun uusi keräys käynnistyy.

Tämän ajan huoneissa valoa on tulvimalla. Kynttilöistä on tullut tunnelmanluojia ja sisustuksen elementtejä. Eikä kynttilä valu tai savuta, vaan palaa ryhdikkäästi. 

Kynttilänpäivänä ja kaikkina muina pyhäpäivinä kirkossa syttyy elävä valo, muistuttamaan taivaan valosta. Osaammeko iloita siitä?Keräykseen voi osallistua verkon kautta, ellei ehdi kohdata kerääjää. Listoja ei enää taideta käyttää. Kohtaamiset ovat virtaviivaistuneet.
Ollaan lähekkäin, mutta ollaanko läheisiä?

Hyvää naapuria muisteli Liisa.