Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös vähän Vakan vierestä.
Tällä viikolla vietämme ystävänpäivää ja tuota aihetta käsitellään monella tapaa varhaiskasvatuksen toiminnassa. Tehdään kortteja, lauletaan ystävyys lauluja ja lorutellaan ystävyysloruja. Iloitaan siitä, että on ystäviä ja heidän kanssa on mukava olla. Kiitetään Taivaan Isää ystävistä.
Viime aikoina julkisuudessa on paljon puhuttu lasten kiusaamisesta. Miten siihen pitäisi puuttua ja miten kiusaamista tulisi lasten kanssa käsitellä? Miten voitaisiin estää, ettei kiusaamista tapahtuisi? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä myös seurakunnan varhaiskasvatuksessa.
Miten kiusaaminen liittyy seurakuntaan; eihän nyt seurakunnan toiminnassa ketään kiusata?
Valitettavasti seurakuntakaan, Kristuksen ruumiillistuma tässä ajassa, ei ole kiusaamisvapaavyöhyke. Kyllä seurakunnan toiminnassakin tapahtuu, että joku jätetään leikeissä ulkopuolelle. Sanotaan ikäviä sanoja toiselle. On lyömistä ja tönimistä. Jopa kunnon nyrkkitappeluita ovat ohjaajat saaneet olla selvittelemässä. Asiaa voidaan selittää, että lapset vasta opettelevat sosiaalista käyttäytymistä ja toisten lasten sosiaaliset taidot ovat kehittyneempiä kuin toisten. Silti ne ovat vääriä tekoja. Millaiset ovatkaan sitten ne kiusaamisen muodot, joita käytetään isompien lapsien ja nuorten toiminnassa. Niitä voin vain arvailla.
Seuraa paljastus, #minuamyös.
Ainoa paikka, missä minä koin kiusaamista, oli nimenomaan seurakunta ja seurakuntanuorten porukka. Kiusaaminen oli ryhmästä ulos jättämistä. Pahemmaksi tilanteen omalla kohdallani teki se, että kiusaajani olivat koulussa ns. ystäviäni, mutta kun tuli viikonloppu ja nuorteilta, olin samoille ihmisille täysin ilmaa. En tiedä huomasiko nuorisonohjaaja tai nuorisopappi asiaa, ainakaan siitä ei koskaan puhuttu eikä siihen puututtu. Enpä siitä kyllä vanhemmillenikaan puhunut. Nyt aikuisen olen vasta tajunnut, mitä noissa tilanteissa tapahtui.
Paljon on virrannut vettä Kyrönjoessa noista ajoista. Onneksi! Kaikesta huolimatta, minä koin seurakunnan omaksi paikakseni ja kolmekymmentä vuotta olen tätä kirkkoa palvellut. Liekö syynä ollut se pohjalainen sisu!
En sano, että kiusattujen pitää purra vain hammasta ja kärsiä. Ei! Kyllä se on meidän kasvattajien tehtävä löytää ja oppia keinot, miten kasvatetaan lapsia tämän päivän haasteissa. Toivoisinkin näin ystävänpäivänä, että meidän seurakunnan kasvatuksenammattilaisten silmät olisivat auki ja rohkeutta sydämissä, ettei yksikään lapsi tai nuori tai aikuinen joutuisi kiusatuksi!
Eija V.
Keravan seurakunnan blogi 
0 comments on “Hyvää ystävänpäivää lukijat!”