Haluaisitko äänestää arkkipiispan vaalissa?

Neljä vuosikymmentä Keravalla asunut ja täältä ympäri maailmaa matkustellut Hannu-Pekka Laiho tarkkailee elämää toimittajan joskus vähän kriittisinkin silmin. ”Ison viikkolehden toimittajana ja toimituspäällikkönä, ja nyt viimeksi lähes 20 vuotta Punaisen Ristin kansainvälisen avustusverkoston työntekijänä, tapasin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Oli herroja ja rikkaita, mutta paljon myös köyhiä, kärsiviä ja apua tarvitsevia. Kaikki he kuitenkin olivat ihmisiä –  lähimmäisiäni”.

Elämme jännittäviä aikoja. Ensi torstaina – maaliskuun ensimmäisenä päivän – selviää, onko Suomen evankelisluterilaisen kirkon uuden arkkipiispan nimi Tapio Luoma vai Björn Vikström.

Haluaisitko sinäkin päästä äänestämään tuossa vaalissa? Valitettavasti ei onnistu. Tuolla Varsinais-Suomen ja Satakunnan suunnalla – arkkihiippakunnassa – moni pääsee, mutta harva täällä Keravan seutuvilla.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei siellä arkkihiippakunnassakaan kovin moni pääsee arkkipiispaa valitsemaan. Sananvalta on vain papeilla, lehtoreilla ja valituilla maallikkojäsenillä. Arkkipiispan vaali on edelleen hyvin monimutkainen prosessi, eikä sen yksinkertaistamisesta käydä edes keskustelua, vaikka ehkä pitäisi. Keskustelun taitaa estää kirkon sisäinen valtapeli.Tavalliset ihmiset – ja etenkin julkisuus – pitävät arkkipiispaa evankelisluterilaisen kirkon ”valtionpäämiehenä”. Esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen on joutunut virkakautensa aikana monenlaiseen pyöritykseen juuri siksi, että hänen katsotaan viimekädessä vastaavan kirkon asioista. Näinhän ei ole. Vaikka arkkipiispa on kirkon johtava piispa, hän ei ole esimerkiksi muiden piispojen esimies vaan primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa! Harva siis tietää, mitä arkkipiispan todellinen valta tai rooli on tai sitäkään, kuka arkkipiispan valitsee ja miten monimutkainen arkkipiispan valintaprosessi lopulta on.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä järjestettävässä arkkipiispan vaalissa on mukana kaksi miestä, jotka olivat vaalin ensimmäisellä kierroksella kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta. ”Meidän oma piispamme” eli Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, 55, sai 38 prosenttia annetuista äänistä ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström, 54, sai 26 prosenttia. Kisasta putosivat kolme muuta ehdokasta – yliopisto-opettaja Heli Inkinen 14 prosenttia, lähetysjohtaja Ville Auvinen 13 prosenttia ja kansanedustaja Ilkka Kantola 8,5 prosenttia.

Ensimmäisen vaalin jälkeen kirkon piirissä on käyty kulissien takana kovaa lobbausta siitä, kummasta – Luomasta vai Vikströmistä – tulee seuraava arkkipiispa. Taustajoukot koettavat leimata ehdokkaita liberaaliksi ja konservatiiviksi, vaikka opillisesti isoja eroja ei ole ja molemmat ovat muutenkin varsin maltillisia, keski-ikäisiä miehiä.Se, että molemmat ovat miehiä, vei terävimmän julkisuuskärjen siitä, olisiko seuraava arkkipiispa mies vai nainen. Naispappeudestakaan ei saada vääntöä, kun molemmat kannattava naispappeutta. Samaa sukupuolta olevien vihkimisestäkään ei oikein saa kiistaa – Vikström kannattaa, Luoma sanoo tyytyvänsä asiassa nyt ja jatkossa kirkon päätöksiin.

Mikä sitten voisi ratkaista vaalin? Ennustan, että se liittyy kirkon yhteiskunnalliseen rooliin. Kumpi haluaa kirkolle näkyvämmän yhteiskunnallisen roolin, kumpi pitäytyy perinteisemmällä tiellä. Vaalissa äänioikeutettuja on 1530. Heistä enemmistön sanotaan edustavan perinteisempää, vähän ehkä konservatiivisempaa, linjaa.Jos kirkko etsii enemmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja ”ihmisläheisyyttä”, voi hyvin ajatella, että silloin esimerkiksi arkkipiispan vaalissa pitäisi jotenkin kuunnella enemmän kirkon jäsenten ajatuksia ja toiveita. Nythän tavallisella seurakuntalaisella ei ole oikeastaan minkäänlaista sananvaltaa vaalissa.Muutaman päivän päästä arkkipiispan nimen ratkaisee siis noin 1530 ihmistä. Äänestämässä voivat olla arkkihiippakunnan – siis tämän entisen Turun ja Porin läänin – papit, lehtorit ja erikseen rovastikunnista valitut maallikot. Arkkihiippakunnan väkeä on noin 1200, mutta heidän antamiensa äänien painoarvoa vähennetään, koska –kuten asiaa perustellaan – ”arkkipiispalla on koko Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon liittyviä tehtäviä”.  Tämän takia arkkihiippakunnan äänet jaetaan kolmella.

Lisäksi arkkipiispan vaalissa on äänioikeus 109:llä kirkolliskokousedustajilla ja eri puolilla maata toimivien hiippakuntavaltuustojen ja tuomiokapitulien jäsenillä sekä kirkkohallituksen äänioikeutetuilla jäsenillä. Heitä on yhteensä noin 300.Tulevan torstain arkkipiispan vaaliin et siis pääse vaikuttamaan, mutta jos kirkollisen vallankäyttäjän rooli kiinnostaa, merkitse kalenteriin 18. marraskuuta. Silloin järjestetään seurakuntavaalit ja kaikki seurakuntien 16 vuotta täyttäneet jäsenet ovat äänioikeutettuja. Siellä on siis valtaa jaossa. Vai onko?

Kirkon sisäinen hallinto- ja valtarakenne on hyvin monimutkainen. Sen selittäminen vaatii ihan oman kirjoituksensa ja saattaa olla, että senkin jälkeen kysymys todellisista vallan linnakkeista voi jäädä avoimeksi.Kuten Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehden nyt jo eläkkeellä oleva päätoimittaja, rovasti Seppo Simola yhdessä pääkirjoituksessaan kirjoitti: 

”Se hyvä puoli kirkon hallinnossa on, että se on niin tavattoman monimutkainen. Tavallinen Erkki ei millään ota selvää kirkolliskokousten, kirkkohallitusten, piispainkokousten, hiippakuntien, piispojen, tuomiokapitulien, rovastikuntien, seurakuntayhtymien ja seurakuntien kudelmasta ja keskinäisistä valtasuhteista. Tämä mahdollistaa sen, että kirkossa voi olla monta erilaista todellisuutta ja valta on lopulta sillä, joka sen ottaa.”

Palataan tuohon monien erilaisten todellisuuksien maailmaan lähitulvaisuudessa!

Hannu-Pekka Laiho