Taas tarjolla, kaikille!

Hanki hupenee, pälvet suurenevat. Takatalven puhtaan valkoinen lumi haihtuu sumuna ilmaan, vanhempi kerros alkaa sulaa pois. 

Kauan sitten olin matkalla ulkomaalaisryhmän kanssa pohjoisesta etelään. Elettiin loppukevään päiviä, sää oli pilvinen, maidonvalkoista valoa kaikkialla. Lumet olivat pientareilta ja tienpenkoilta lähteneet, jäljellä olivat edellisen syksyn lakastuneet risut ja ruoho, hiekan ja kuran harmaannuttamat. Vihreää ei korttakaan. 

Matkalainen koputti olkapäähän: ”Kuinka te oikein jaksatte tämän kaiken köyhyyden keskellä?” 

Köyhyyden? Kuinka niin, köyhyyden? 

Maisema näytti vieraan silmään ehkä ankealta, vaikka siinä oli vahva jo lupaus keväästä ja uudesta. Jossain vielä jokunen lämpäre lunta. 
En muista, mitä vastasin. Yleensä nasevat vastaukset löytyvät heti, kun tilanne on auttamatta ohi, mutta vieläkään en tiedä, mitä tarkalleen olisi pitänyt vastata. 

Mitä lumen jälkeen tulee? Ei köyhyyttä, vaan rikkaus, kesä väreineen ja tuoksuineen. 

Pohjoisen reitillä on kyliä, joiden läpi ajaessa katse kiintyy kauniisiin, kauniisti maalattuihin taloihin. Tarkemmin katsoessa näkee, että osa niistä on asumatta. Lumen aikaan on helppo huomata, miten toisten talojen ikkunoista loistaa valoa ja kuinka pihatiet on aurattu. Toiset talot seisovat hiljaisina, valottomina, puhtaan, pehmeän lumen keskellä. Pihamaalle ei ole tietä, ei  yhtään jälkeä. 

Tulevatko asukkaat paikalle kesällä, kun maa on paljas? Kuljetaanko pihapolulla silloin, vai onko se nurmettunut kokonaan umpeen? 

Kaupungissa ei juuri ole taloja, joiden pihaan ei kukaan koko talven aikana tule. Silti, kaupungissa voi olla ovia, joita vain harvoin avataan. Toivon, että kevät pian kutsuu jokaisen ulos. Kevään teille on lähdettävä, pian on helpompi liikkua ja viihtyä! 

Luminen kaupunki valoineen ja väreineen on kaunis. 
Kaupungissa lumi voi toki olla myös haaste. Sitä aurataan pois, sitä viedään lumenkaatopaikalle. Sitä kertyy liukkaiden pintojen päälle ja huono-onninen kävelijä saattaa liukastua. Samanlainen haaste on lumisille teille kylvetty hiekka. Se ei haihdu sumuna ilmaan vaan muuttuu pölyksi, kunnes tiet pestään ja puhdistetaan. 

Suomalaiselle vuodenajat ovat saavutettu etu ja siunaus. Vuodenkierto väreineen, tuoksuineen, pienine mieliharmeineen ja suurine iloineen antaa elämälle rakennetta ja ryhtiä. Kevään valoisina iltoina maailma tuntuu rajattomalta, syksyn hämyiset hetket ovat vielä valovuosien päässä. Vaikka maa talven jälkeen onkin lyhyen hetken marto ja harmaa, se ei kerro köyhyydestä, se on enne rikkaudesta. 

Kohta on aika lähteä ulos, katsomaan kevättä ja nuuhkimaan ensimmäisten leskenlehtien tuoksua, maan aromeja. Kevättä on taas tarjolla, toivottavasti kaikille!

Kevättä katseli Liisa. Katselkaa tekin, rakkaat lukijat!