Pitääkö kirkon miellyttää?

Kirkko ei ole yhdistys tai kansalaisjärjestö muiden joukossa. Se on Jeesuksen perustama yhteisö päällikkönään Hän itse. Johdossa on valistunut itsevaltias – maailmanhistorian ainoa sellainen – mistä syystä yhdistysdemokratia sellaisenaan ei ole kirkon juttu. Sosiaalinen media ei siten ole se paikka, jossa kirkon opista ja linjauksista päätetään.

Silti kirkkoon ja seurakuntiin pätevät samat lainalaisuudet kuin muihinkin yhteisöihin. Ystävällisyys, jokaisen ihmisen kohtaaminen samanarvoisena ja lämmin ilmapiiri kutsuvat vieraantuneitakin mukaan. Sen sijaan tökerö käytös ja moraalittomat toimintatavat karkottavat ihmisiä kirkosta samalla lailla kuin muistakin porukoista. Uutisiin pääsee vähäisenkin törttöilyn perusteella. Kun kiireiset ihmiset lukevat vain räväkät otsikot, toimintaa lähemmin tuntemattoman mielikuva kirkosta muotoutuu helposti niistä.

Nykyihminen on tottunut valitsemaan runsaasta tarjonnasta itseään miellyttäviä tuotteita ja palveluita. Myös uskontoihin saatetaan suhtautua kuin kaupan hyllyihin: poimitaan koriin miellyttävimmät palat eri uskonnoista ja monenlaisesta hömpästä. Näistä rakentuu ikioma  á la carte –uskonto: ”uskon, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa.”

Näin toimien toiveiden ja todellisuuden raja hämärtyy kohtalokkaasti. Kristinuskon Jumala on todellinen. Meidän mielipiteillämme siitä, minkälainen hänen pitäisi olla, ei ole merkitystä. Onneton on se, joka rakentaa oman jumalansa, ja onnellinen se, joka yrittää opiskella Raamatusta jotakin Jumalasta.

Oppinsa ydinasioissa kirkko ei voi miellyttää kaikkia. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” on uskontunnustuksemme keskeinen väite, jota on paha ohittaa mutta jonka sovittamista tieteelliseen maailmankuvaan kuuluvan evoluutioteorian kanssa kannattaa yrittää. ”Jeesus on totisesti ylösnoussut” sotii kaikkia luonnonlakeja vastaan, mutta on uskomme kulmakivi. Ihminen pelastuu yksin armosta, Jeesuksen tähden. Hyvillä töillä ja reilun kaupan ostoksilla tähän ei tuoda mitään lisää. Helvetti on epämiellyttävä juttu, josta mielellään vaikenee. Raamattu ei sitä paljon kuvaa, mutta kertoo sen olevan todellisuutta.

Peistä voidaan taittaa ja rakentavaa keskustelua käydä monista kehällisemmistä uskonelämän ja opin asioista. Kirkon avioliittokantakaan ei ole pelastuskysymys. Liian varmoilla mielipiteillä kiistelyyn sopii vanha kevennys: ”niin pysyvät siis usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on puhdas oppi.”