Lähestyvä todellisuus

Ikäihmisten yksinäisyys on meidänkin kaupungissamme kasvava ilmiö.

Tosiasia on että väestö ikääntyy.
Ihmiset elävät keskimäärin yhä vanhemmiksi

ja tulevat keskimäärin yhä enemmän unohdetuiksi.

Yksinäisyydestä on tehty tutkimuksia,
joiden mukaan jopa kolmannes yli 75 vuotiaista

kärsii yksinäisyydestä.

On paradoksaalista, että kaupungin ihmisvilinässä
ei oikeasti tapaa ketään henkilökohtaisesti.

Yksinäiselle tämä ei ole oma valinta.
Siihen on jossain elämänvaiheessa ajauduttu tai jouduttu,
esimerkiksi terveydentilan heikkenemisestä johtuen.
Se voi estää kodin ulkopuolella käymisen.

Yksinäisellä ei ole ketään, jolle uskoutua,
kertoa unelmistaan tai päivän tapahtumista.

Ei juttukaveria, jolle puhua kahden kesken.

Tunnustan itsekin silloin tällöin jättäneeni lähimmäiset huomiotta.

Syynä olen vedonnut useimmiten kiireeseen.
Huono selitys. 

Kiire on yleensä itse tehty, hyvän elämän lamauttava liikuntamuoto.

Seuraavaksi muutamia kuvia aiheesta yksinäisyys:

Jos kuvat ei näy voit lukea ne tästä:

—————————————————————–

Kuva 1:

Haavoittunut unelma putoaa

kyyneleenä maahan.
Se nilkuttaa
rampa, nälissään,
hylätty, yksin.

Ajattelee
hiljaisena.

Onko toivoa?
Onko tehtävä?
Onko suunnitelma?
Onko vielä joskus
onnellinen.

” Voi kun sinä tulisit ja
kuuntelisit,
ihmisenä ihmistä
Kun vielä olen tässä”

—————————————————————

Kuva 2:

Tämä nähtiin kaupungilla viime keskiviikkona.
Mummo työnsi rollaattoria hitaasti eteenpäin,
keskittyneesti ettei osu kuoppiin tai kaivonkansien painaumiin.

Vastakkaisesta suunnasta
lähestyi toinen rollaattori.
Miehen kulkupeli,
hyvin huollettu kuin papan vanha Wartburg aikoinaan.
Vahvoin mutta vapisevin käsin, kuski piti kahvoista kiinni.
Naama peruslukemilla, lippalakki päässä.

Kohdatessaan toisensa nämä kaksi, pysähtyivät hetkeksi,

tervehtivät kohteliaasti hymyillen.
Puhuivat vanhaa kieltä, jota nuoremmat eivät enää ymmärrä,

vaihtaen kuulumiset, vaivat, uusimmat lääkkeet ja uutiset.
Olivat tientukkoina, aiheuttaen närästystä ohikulkeville, tuleville vanhuksille.

Sitten lähtivät verkkaisesti tahoilleen.
”Näkemiin”

—————————————————————

Kuva 3:

Tulevaisuus on matkalla luoksesi,
mene ihmeessä vastaan.

Aivan,
että pienellä hymyllä
tervehdyksellä
tai muutamalla lauseella,
otetaan toinen ihminen huomioon.

Vaikeaa?
Osaamisesta se on harvemmin kiinni.

Aloita muutos.
Huomioi sinnikkäästi lähimmäisiä.
Jaa hyvää huomista.
Uskalla vaikuttaa ystävällisesti.

Miten siinä käy?
Tiedäthän sinä sen

sitten hymyillessäsi.