Mistä tulen, missä olen ja minne menossa?

Aloitin kesän alussa työt Keravan seurakunnassa ja tämä on myös ensimmäinen papin paikkani sekä ensimmäinen kirjoitukseni tänne blogiin. Olenkin tänä kesänä saanut kokea paljon ensimmäisiä aivan uudenlaisessa elämänvaiheessa. Uuden elämänvaiheen myötä olen myös pohtinut niitä asioita, tapahtumia ja omia valintojani, jotka ovat johtaneet minut tähän hetkeen. Miksi olen täällä enkä jossain muualla? Miksi olen pappi enkä jotain muuta?

Olen huomannut, että ainakin itselleni tulee uudessa elämänvaiheessa halu katsella taaksepäin ja pohtia jo elettyä elämää. Miettiä niitä ratkaisuja, joita on tehnyt ja sitä, miten ja miksi on juuri tässä ja juuri nyt. En myöskään usko, että olen ainoa. Varmaankin moni meistä pohtii elämässään tekemiään ratkaisuja ja niiden vaikutuksia elämäänsä. Menneisyys on tärkeä osa meitä ja sen elämänhistoriamme päälle on rakentunut myös meidän nykyisyytemme.Toisinaan olen tavannut ihmisiä, jotka haluavat unohtaa isoja osia ja jopa kokonaisia ajanjaksoja elämästään, koska ne ovat olleet niin kipeitä tai niihin on vaikea palata. Toisaalta voi olla helpompi jatkaa eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kieltää kipeiden tapahtumien arvo. Joskus voikin – ainakin hetkellisesti – olla hyödyllistä antaa itselleen aikaa toipua, vihata ja surra menetyksiä. Omassa elämässäni olen kuitenkin huomannut, etten halua pitkällä tähtäimellä unohtaa mitään, en tapahtumia, en ihmisiä, en kipeitä asioita. Ne ovat minun menneisyyttäni ja ne ovat olleet totta. Parhaimmillaan voin oppia niistä jotain tärkeää ja hyödyntää oppimaani tulevaisuudessa. Jos jätän ne piiloon ja kiellän niiden olemassaolon, niin ne saattavat tulla menneisyyden verhon takaa vainoamaan nykyisyyttäni ja tulevaisuuttani.

Vaikka näen menneisyyden arvokkaana ja tärkeänä, mielestäni siihen ei myöskään pitäisi jäädä kiinni. Helposti käy niin, että kulkee elämänsä läpi kävellen selkä menosuuntaan päin, nähden aina ensin taaksensa ja vasta liian myöhään eteensä. Tällöin ei missään vaiheessa ehdi nauttia siitä, mitä kaikkea nyt on ja tapahtuu, koska on liian kiireinen murehtimaan menneitä tai kaipaamaan takaisin kadotettuihin hetkiin.

Toisaalta sekään ei ole hyvä, jos katse on pelkästään tulevaisuudessa, jolle on kaiken lisäksi ladattu todella korkeat odotukset. Jos ajattelemme vain, että ”sitten kun ja sitten kun”, niin kadotamme jotain todella olennaista tästä hetkestä. Paljon myöhemmin saatamme havahtua siihen, ettemme ole oikein eläneetkään, kun olemme vain odottaneet oikeaa hetkeä tulevaisuudessa, jota ei koskaan tullut.

Meidän haasteemme tässä ajassa onkin se, kuinka osata olla läsnä tässä hetkessä. Arvostaa niitä kokemuksia, joita elämä on tuonut tullessaan, olla kuitenkin rohkeasti tässä ja nyt ja asennoitua luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Haluankin rohkaista meitä kaikkia tarttumaan tähän hetkeen, tekemään niitä asioita, joita olemme lykänneet jo kauan ja päästämään irti niistä asioista, joita olemme raahanneet mukanamme aivan liian pitkään. Uskon, että Jumala kutsuu meitä luottamaan. Luottamaan häneen ja luottamaan siihen, että tavalla tai toisella elämä kantaa.

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

”Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.– Matt. 6:26-34

– Emmi Gong