Yleinen

Riittääkö tavarataivas?

Koulun aulassa ekaluokkalainen sadatteli puhelintaan. Uskonnonopettaja käveli ohi ja huomautti: ”et pääse taivaaseen, jos kiroilet”. Johon tyttö: ”en minä taivaaseen yritäkään vaan Youtubeen”.
Saarijärven Paavon arki oli niin kaukana taivaan iloista, että ihmisillä oli niihin aito pyrkimys. Herätysliikkeillä on ollut kaikupohjaa erityisesti vaikeina aikoina. Viimeksi sotiemme jälkeisinä ankeina vuosina evankeliumi tuntui uppoavan otolliseen maaperään, muun muassa synnyttäen viidennen herätysliikkeen. Maanosista kurjimmassa, Afrikassa, kirkot jatkavat kasvuaan toisin kuin ylensyöneessä Euroopassa.
Pääkaupunkiseudulle nousee toinen toistaan upeampia tavarataivaita. Pahimmillaan ne jäljittelevät Ilmestyskirjan Kultakaupunkia! Myös Keravalle avautuu uusi viihdekeskus, jota myös kauppakeskukseksi kutsutaan. Syö, juo ja osta viihtyisissä sisätiloissa poikkeamatta välillä räntäsateeseen!
Kun tarjolla on rajattomasti mammonaa, onko kristinuskolla enää annettavaa tämän päälle? Kirkon laimenevaa kiinnostavuutta kun pohtii, niin aika pitkälle hyvinvointi-Suomen tavara- ja palvelutarjonta tuntuu ihmisille riittävän.
Kirkon 2000-vuotista historiaa miettiessä kuitenkin huomaa, että varsin monenlaiset vaiheet evankeliumin sanoma on kestänyt. Rooman diktatuuri, keskiajalla katolisen kirkon möhlimiset, valistuksen puhtaan järjen palvonta, kommunistien ja natsien vainot sekä teoreettinen ja käytännöllinen materialismi ovat niitä vastuksia, joita kirkko on aikojen saatossa kohdannut.
”Venäjää ei voi järjellä ymmärtää”, ei myöskään sitä, että kirkko on kaikesta huolimatta vielä olemassa. Yliopistomaailmassa työskennellessäni kollegoilla oli tapana kerskua, että katolinen kirkko ja yliopistolaitos ovat vanhimmat pystyssä olevat instituutiot. Yliopistojen tulevaisuudesta en mene takuuseen mutta uskon kirkon Perustajaan ja hänen huolenpitoonsa monella mittarilla kehnosta kirkostaan.
Kirkkoisä Augustinuksen löytö ”sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa” taitaa pitää paikkansa kaikkina aikoina riippumatta maailman henkisestä ja materiaalisesta tilanteesta. Mammona ei pysty piilottamaan tuota kaipuuta.
Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten – joskus pilke silmäkulmassa.

0 comments on “Riittääkö tavarataivas?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: