Omat heikot voimat

Heikkouksien myöntäminen tuntuu huonolta idealta nyky-yhteiskunnassa.
Mielikuva luovuttamisesta, periksi antamisesta ja ehkä jopa saamattomuudesta
tekee olon epämukavaksi.
Ainahan sitä jotenkin on pärjännyt.
Jotenkin asiat ovat menneet ja keskimäärin jotenkin myös vuodet.

Näennäisen vahvana ihmisenä, elämän tärkeitä hetkiä
ei ole kuitenkaan osannut arvostaa.
Hyvät hetket eivät ole riittäneet, pitää odottaa vielä parempaa.
Pitää saada lisää voimaa että pääsee jotenkin eteenpäin.

Näennäisestä vahvuudesta huolimatta tai pikemminkin siitä johtuen,
kilpavarustelu maailman musertavan kiireen kanssa,
päättyy väistämättä häviöön.
Maailmalla ei ole persoonaa kenen kanssa kamppailla mutta
se asettaa henkilökohtaisia tavoitteita kuten: 
” sinulla täytyy olla tämä tai et ole mitään ”

Tämänlaiset tavoitteet ryöväävät elämältä aikaa.
Ne vaimentavat sydämen.
Tavoitteita tulee yksi toisensa jälkeen.
Ne ovat tekevinään sinusta jotain.

Pitäisikö kysyä, kuka asetti nämä mahdottomat tavoitteet?
Tai ehkäpä, miksi hyväksyin nämä tavoitteet?

Näitä pohdiskelin usein viime kesänä kunnes
tuli hetki jolloin lopulta myönsin etten osaa,
kaikkea mihin luulin pystyväni.
Laitoin toki kampoihin viimeiseen asti
mutta ei auttanut.

Tuli aika rukoilla ja jättää asiat Jumalan haltuun

Ensin pelotti ja tuntui että olin henkisesti lyömässä
päätä seinään.
Kipu ja ruhjeet jäivätkin tulematta

Sydän muuttui niin kevyeksi
että pelkäsin hetken sen leijuvan taivaaseen.

Elämän ilo tuli takaisin
Kiitos.