Liisa Laurila

Pieni seurakunta ja iso

Leeds Minster -kirkon penkin pehmusteita Iso-Britanniassa.

Entinen kotiseurakunta pyysi ehdolle. Jouduin kieltäytymään, kun olen kirjoilla tässä, suuremmassa. Asuinpaikan takia. Verotuksen takia. Lain kirjaimen takia. Tämän seurakunnan ehdokkaista tunsin vain muutaman. Sen verran ainoastaan, että sain äänen annettua.
Minkälainen seurakunnan tulisi olla? 

Suuri ja mahtava, niin, että sillä on varaa ja rahkeita järjestää vaikka mitä. Monipolvinen ja runsas, niin että kaikkeen on omat palkatut viranhaltijansa. 

Pieni ja köyhä niin, että kaikki on tehtävä omin voimin ja jokaisen on osallistuttava. Otettava harava käteen ja osallistuttava talkoisiin. 

Seurakunnan koko on oikea, kun jokaisen seurakuntalaisen työ näkyy ja erottuu. Yhdessä tehty. Täynnä voimaa. 

Leeds Minster -kirkko sisältäpäin kuvattuna.

Minkälainen jumalanpalveluksen pitäisi olla?Intiimi kokoontuminen tutussa kirkossa, paikka, missä kaikki tuntevat toisensa.Tullessa käydään haudoilla, sytytetään kynttilät ja tavataan tutut. Halataan. Jaetaan yhdessä lohdutus ja kannustus. 
Suuren kirkon korkean katon alla yhteinen tilaisuus, jossa kuulija on osa suurta yleisöä, anonyymi anonyymien joukossa. Joskus on hyvä hiljentyä omissa oloissaan, joskus tuttujen lähellä. 

Leeds Minster -kirkon saarnatuoli.

Millainen oli alkuseurakunta? Kuvittelen, en tiedä, mutta ajattelen, että se oli pieni, läheinen yhteisö. Yhteisen pelon ja ilon toisiinsa sitoma. Joukko, johon on helppo kasvaa mukaan. Side, joka kannattelee sukupolvien yli.
Ehkä kyse onkin kasvamisesta, omien ääriviivojen löytämisestä. Tekemisestä, mieluummin kuin vain katselemisesta ja kuuntelemisesta. 

Kun opetuslapsia pyydettiin seuraamaan, tarkoitus ei kai ollut, että he kulkisivat passiivisina johtajansa jalanjäljissä, tarkoitus oli, että he tarttuisivat yhteiseen työhön. 

Leeds Minster -kirkon ikkunamaalaus.
Leeds Minster -kirkko ulkoapäin kuvattuna.

Katselin katedraalin lasimaalauksia ja kirkkosalin valaistusta hiljaisena arkipäivänä. Tavoitan silmilläni kattoa, joka oli korkealla, lähinnä taivasta. 

Leeds Minster -kirkon penkin pehmusteita Iso-Britanniassa.

Katsoin kirkonpenkkejä ja näin kauniit, käsityönä tehdyt istuintyynyt. 
Niitä on jokaisella paikalla, jokainen niistä on yksilöllinen taideteos. 
Kuvioita, ornamentteja, muistolauseita, kuvia. Että olisi mukavampi tulla ja olla. 

Leeds Minster -kirkon penkin pehmusteita Iso-Britanniassa.

Se, joka on ristipistotyön tehnyt, on antanut omalle kirkolleen aikaansa, osaamistaan ja rakkautta. Vaativa työ ei olisi onnistunut eikä huolellinen työnjälki syntynyt, ellei tekijä olisi sille omistautunut. 
Joskus ryijyneulaa tai haravaa on helpompi käyttää ja tehdä niillä tekoja yhteisön parhaaksi kuin puhua tunteet sanoiksi. 

Nyt valitaan työntekijöitä, päättäjiä, vastuun kantajia. Osaavatko he jakaa omista tehtävistään yhteisöllisyyden kultajyviä meille, seurakuntalaisille? 

Kuvissa Leeeds Minster, UK.

Lisää kuvia Leedsistä  blogissa  https://sanataito.blogspot.com

0 comments on “Pieni seurakunta ja iso

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: