Jeesus-lapsi, enkelit ja muut arveluttavat ystävät?

Kohta on taas se aika vuodesta, jolloin media herää keskustelemaan kristillisistä juhlista. Tämä tapahtuu säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Aina keskustelu ankkuroidaan koulujen lukukausijuhliin eli kevääseen ja jouluun – niin ja tietysti Jouluevankeliumiin ja Suvivirteen. Tällä haetaan asialle uskottavuutta, vaikka luulenkin, että se on tekosyy. Koulujen perinteisiä joulu- tai kevätjuhlia vastustavien perimmäisenä pontimena taitaa kuitenkin olla kielteinen suhtautuminen kristinuskoon.

Tämä joulujuhla-asia tuli vastaan, kun luin muutaman kerran vuodessa minullekin lähetettävää synnyinkaupunkini paikallislehteä Uudenkaupungin Sanomia. Siinä kerrottiin, että ”Uudenkaupungin esi- ja perusopetuksessa järjestetään uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia, uskonnollisia päivänavauksia ja ruokarukouksia yhteistyössä seurakunnan, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.” Lehden uutisessa mainitaan – opetushallituksen ohjeisiin viitaten – että ”tällaiset tilaisuudet ovat uskonnon harjoittamista, johon kukaan ei kuitenkaan ole velvoitettu osallistumaan omantuntonsa vastaisesti. Uskonnollisille tilaisuuksille järjestetään aina vaihtoehto, joka on tavoitteiltaan ja sisällöltään mahdollisimman samankaltainen kuin uskonnollinen tapahtuma.”

Uutinen hämmensi. Mitä kummaa! Minullehan on julkisuuden perusteella syntynyt käsitys, että kouluissa on kielletty kaikki vähänkin uskonnon harjoittamiseen vivahtava toiminta. Siksi oli ihan pakko kaivaa esille opetushallituksen viime tammikuussa antama ohjeistus (12.01.2018/ OPH-56-2018) ja toden totta, pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen ja lakimies Sanna Haanpään allekirjoittama ohje erosi hyvin paljon julkisen keskustelun antamasta mielikuvasta. Melkein voisi väittää, että innokkaimmat joulujuhlia vastustavat keskustelijat eivät ole koskaan lukeneet opetushallituksen virallisia ohjeita! Mutta eivät ole lukeneet nekään poliittiset keskustelijat, jotka väittävät, että maahanmuuttajat ovat vieneet meiltä Suvivirren.

Ohje toteaa esimerkiksi perinteisistä juhlista, että ”Suomessa esi- ja perusopetuksessa on useita perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Opetuksen järjestäjät ja koulut päättävät juhlista ja niiden sisällöstä. Juhliin voi sisältyä myös joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena (perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp ja 2/2014 vp).” 

Opetushallitus ei siis ole unohtanut joulua!Ohje jatkuu, että ”Esi- ja perusopetuksen juhlat ovat osa opetusta ja toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä.”  Opetushallituksen ohjeesta löytyy myös Uudenkaupungin Sanomien siteeraama kohta. Sen mukaan opetuksen järjestäjät, siis kunnat, voivat päättää, ”järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia” ja ohje toteaa myös sen, että koska kyse on uskonnon harjoittamisesta, niihin ei ole pakko osallistua.

Uskontoallergia

Suomessa on vallalla kummallinen uskontoallergia ja allergiaa tuntuu aiheuttavan melkeinpä pelkästään luterilainen kristillisyys – eivät niinkään ortodoksisuus, katolisuus tai islam. Ymmärrän vielä jotenkin sen, että joukossamme on ihmisiä, joille uskonto ei merkitse mitään. Sitten on ihan aitoja uskonnottomia.  Niin ja on ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ateisteiksi, mutta he eivät ole minun mielipiteeni mukaan aitoja uskonnottomia. Heidän maailmankatsomuksensa perusta on uskonnon vastustamisessa ja useimmiten tämä ilmenee kristinuskon, seurakunnan ja uskovien vastustamisena. Ateismi on siis aate, jota ”markkinoidaan” vähän samalla tavalla kuin jotkut markkinoivat innolla omaa uskonnollista näkökantaansa.Uskontoallergikot eivät jätä uskontoa, uskovia tai kirkkoa rauhaan. He kirjoittavat sosiaaliseen mediaan ja yleisönosastoihin. He paheksuvat joulujuhlia ja Suvivirttä. He saavat suuria otsikoita aikaan, jos kirkossa tapahtuu jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja vaikkei tapahtuisikaan.Suuntaus on jatkunut pitkään ja se on johtanut jo siihen, että ihmiset, jotka katsovat itsensä kristityiksi, siis uskoviksi, joutuvat jo puolustelemaan valintaansa. Tämä on minusta väärin. Miksi minä, joka olen perustanut elämäni kristillisille arvoille ja olen kristitty, en saisi elää omaa elämääni? En muista kertaakaan käyneeni ”käännyttämässä” toisella tavalla ajattelevia. Saatan olla asioista heidän kanssaan eri mieltä ja keskustella asioista, mutta kunnioitan heidän valintojaan. Miksei sitten minun valintaani kunnioitettaisi?

Käyn varsin säännöllisesti Euroopassa ja joskus vähän kauempanakin. Jotenkin minulle on syntynyt sellainen kuva, että ”vanhassa Euroopassa” kristillisyyteen suhteudutaan sallivammin. On normaalia olla kristitty. Se on osa elämää, jopa merkittävässä poliittisessa asemassa olevan ihmisen elämää. Tätä moni suomalainen ei näytä oikein ymmärtävän.Adventinaika on käsillä. Se merkitsee railakkaita pikkujouluja ja kaupallisuutta, mutta se merkitsee myös hartauksia, jumalanpalveluksia, kauneimpia joululauluja ja hiljentymistä. Sytytetään rohkeasti adventin kynttilä ja voisihan se olla samalla myös suvaitsevaisuuden kynttilä.

Hannu-Pekka Laiho