Populismia ja someraivoa

Populismi tarjoaa yksioikoisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Lahjakkaimmat populistit tiivistävät ajatuksensa kansaan uppoaviksi iskulauseiksi: ”kyllä kansa tietää”, ”seteliselkärankaiset”, ”missä EU siellä ongelma”.

Sosiaalisen median aikakaudella mustavalkoinen ajattelu ylittää puoluerajat. Hiljattain eräs pääpopulisteistamme joutui tutustumaan asioiden yksinkertaistamisen kääntöpuoleen. Huolimattomat lausahdukset ulkomailla virantoimituksessa nostivat kotimaassa somemetelin. Eduskuntakin äänesti ministerin luottamuksesta. Äänestys itsessään lisäsi someraivon kierroksia. Ainakin yksi kapellimestari, muutama näyttelijä ja iso joukko kansanedustajia sai itkupotkuraivarin.

Yhtäläinen ihmisarvomme Jumalan luomina ja Jeesuksen sovittamina persoonina on uskomme ydintä. ”Älä tapa” on käskynä itsestään selvä mutta silti yksi hankalimmista. Kohtaamme tämän käskyn aiheuttamia älyllisiä ongelmia kolmella alueella: sotimisessa, aborttiasiassa ja eutanasiassa.

Ihannemaailmassa kukaan ei halua eikä kenekään tarvitse tappaa yhtään ihmistä. Raadollisessa arjessa joudumme pahoihin valintoihin: tapa tai tule tapetuksi, äidin terveys tai henki vai sikiön henki, ylivoimaiset kärsimykset vai vapauttava kuolema. Kristityt ovat kahden maan kansalaisia siinäkin mielessä, että tavoittelemme ideaalimaailmaa mutta arjessa on pakko valita jokin tarjolla olevista huonoista vaihtoehdoista.

Suomessa ja luterilaisessa kirkossa on syvällisten pohdintojen jälkeen löytynyt kohtuullinen yhteisymmärrys tappamisen oikeutuksesta kahdesta pahasta pienempänä. Puolustussota ja raskauden keskeytys hyvin alkuvaiheessa ovat näitä myönnytyksiä tappamiselle. Eutanasian osalta keskustelu on vasta alkamassa.

Tappamiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat monitahoisia ja vaikeita. Siksi tuntuu pahalta, että yksiniittisiä iskulauseita tarjoillaan vakiovastauksina.