Joulu kuuluu kaikille lähimmäisille

Kolme kertomusta Joulusta

Ensimmäinen tarina: Joulukalenteri

Tsemppari oli yksinäinen ihminen,
puoliksi työtön, puoliksi pätkätyöläinen.
Maallista omaisuutta oli elämän aikana tuhlattu,
aina kun sitä oli kertynyt.

Koulun jälkeen, armeija oli ollut paikka, jossa hän oli
viihtynyt mutta ei ollut kuitenkaan jäänyt kantakessuksi,
vaikka olisi ollut mahdollisuus.
Ehkä veressä oli pikku pisara kulkemisen kaihoa.
Muutamaa lapsuuden kaveria hän näki sattumalta harvakseen,
samassa kaupungissa kun asuivat.

Tsemppari avasi asunnon kolhitun oven,
sytytti valon katossa roikkuvaan lamppuun,
laittoi oven kiinni ja istui yksiön ainoalle tuolille.
Joulukuun neljä ensimmäistä yötä hän oli viettänyt
neljässä eri kämpässä.

Se oli jopa Tsempparille poikkeuksellisen kova
kortteerin vaihtotahti.
Aamuisin oli henk.koht omaisuus pakattu selkäreppuun
ja lähdetty kohti seuraavaa etappia.
Mutta tänään oli tärpännyt.
Pätkätyöstä oli tullut sopivasti palkkaa taskuun
ja samalla vihje kämpästä.
Asunnon oli pystynyt maksamaan kuukaudeksi eteenpäin.

– Niinpä, Tsemppari ajatteli
nostaessaan repusta pöydälle lenkkimakkaran,
leivän, maitotölkin ja halvan kännykän.
– Joulukuun viides luukku.


Toinen tarina: Joulukoristeet

Kimaltavat koristeet eteisen lattialla näyttivät
ihmeellisiltä.
Ainoa katseli ihaillen, tarkkaan.
Koristeiden sisällä värikkäinä
näkyi kuvia, hahmoja, toiveita, lahjoja,
joita hän oli salaa toivonut mutta joiden hankkimiseen
tarkoitetut rahat oli juotu.
Oli käynyt hyvä tuuri,
ettei pullojen tilalla ollut mitään pahempaa.

Yksitellen Ainoa laittoi lattialla lojuvat joulukoristeet
pyörimään ja päätti sitten mennä herättelemään äitiä.
Kaupassa pitäisi käydä.

Ainoa oli juuri noussut seisomaan
kun ovikello soi.
Ei saanut avata. Voi olla pahoja ihmisiä.
Väliovi oli auki ja postiluukku liikkui.
– Systerii, Ainoaa, onko ollut kilttejä lapsiaa,
matala ääni huuteli luukusta.
Vastoin ohjeita Ainoa käveli ovelle ja avasi sen
koska halusi nähdä äänen, joka tiesi hänen nimensä.
Ovesta astui eteiseen, hieman äidin kasvonpiirteitä omaava pitkä mies,
joka nosti Ainoan syliinsä ja halasi kovasti.
– Mitäs kummityttö, etkö tunne, Enohan se tässä.
Missä äiti on, oletko jäänyt yksin kotiin?
Ainoa pudottautui Enon käsivarsilta ja juoksi vessan ovelle.

– Täällä, äiti lepää ennenku me lähetään kauppaan.
Eno avasi vessan oven ja katsoi hiljaa lattialla makaavaa
naista, otti kännykän ja soitti vaimolleen.
– Tulisitko tänne, sisko pitää viedä katkolle ja Ainoa
tulee meille jouluksi.
Tää on taas tätä.

Ainoa katseli joulupukkia ja päätteli että sen täytyy olla oikea,
koska Eno istui hänen vieressään.
Täti oli toisessa nojatuolissa ja hymyili.
Ainoalla oli iso pehmeä paketti käsissään
ja lattialla oli vielä viisi,
koska tontut olivat kuin olivatkin nähneet,
että hän oli ollut koko vuoden ihan kiltti.
Ainoa hymyili eikä vielä tiennyt
että tämän Joulun avulla
hän selviytyisi vaikka mistä.
Kuusessa oli oikeat koristeet.

Kolmas tarina:  Sotalapset siellä jossain

Harmaiden pilvien,
harmaan maiseman,
harmaiden mielien yläpuolella.
Paistaa aurinko.

Sataa näkymätöntä lunta,
näkymättömille lapsille,
jotka laskevat pulkkamäkeä.
Lämpimästi puettuina, hyvin ruokittuina,
äitiensä ja isiensä rakastamina.




Tarinat sai kirjoittaa Jyrki Puttonen