
Vuosi 2018 lähenee loppuaan. Viiden päivän päästä saamme aloittaa uuden vuoden. Näin vuoden lopussa usein muistelen kulunutta vuotta. Muistelen kaikkea tapahtunutta ja arvioin sen vaikutuksia itseeni ja ympäristööni, niin hyvässä kuin huonossakin. Pyrin kuitenkin keskittymään niihin positiivisiin asioihin, sillä menneet ovat menneitä. Menneet ovat menneitä, virheistä ja vastoinkäymisistä voimme oppia, mutta niiden kantaminen mukana tekee vain taakastamme raskaamman. Mietin, mitä kaikkea haluan tästä vuodesta viedä mukanani seuraavaan ja minkä olen valmis jättämään taakseni.
Olen ottanut tavaksi miettiä erityisesti sitä, mitä kaikkea uutta olen oppinut. Olen huomannut, että tällaisten asioiden löytäminen lisää omaa hyvinvointia ja kokemusta pärjäämisestä. Asioiden ei tarvitse olla isoja, vaan yhtä lailla pienet uudet kokemukset ja taidot ovat tärkeitä. Itselleni tämä vuosi on ollut monella tavalla merkittävä ja olen saanut oppia paljon uusia ja isojakin asioita. Mutta olen saanut myös pieniä onnistumisen ja innostumisen elämyksiä. Olen esimerkiksi oppinut tekemään kukkaseppeleen ja aloitellut kitaran soittoa. Mitä uutta sinä olet tänä vuonna oppinut?
Sen lisäksi että mietin, mitä uutta olen oppinut, mietin myös, mitä uutta olen tänä vuonna tehnyt. Uusissa asioissa olen pyrkinyt keskittymään erityisesti pieniin ja arkisiinkin asioihin, sillä ne ovat niitä tärkeimpiä. Tänä vuonna yövyin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen teltassa ja öljysin saunaa. Minulla oli myös ensimmäistä kertaa omassa kodissani joulukuusi. Mitä uutta sinä olet tehnyt? Mistä uusista asioista elämässäsi olet iloinnut?

Toivon, että jokainen teistä löytää kuluneesta vuodesta sellaisia asioita, joiden muisteleminen ilahduttaa ja lämmittää mieltä. Toivon myös, että jokainen huomaa oppineensa jotain uutta ja kenties rohkaistuu vielä kokeilemaan tai tekemään jotain yllättävää, ennen kuin vuosi loppuu. Kiitos vuosi 2018 ja tervetuloa vuosi 2019!
– Emmi Gong
0 comments on “Uuden vuoden kynnyksellä”