Piispan vuosi päättyi

Kiinalaiset nimeävät vuosia eläinten mukaan. Nyt on vielä menossa koiran vuosi, mutta helmikuun alkupäivinä 2019 siirrytään sian vuoteen. Me seurakuntalaisetkin voisimme nimetä Suomessa vuodet merkittävien kirkollisten tapahtumien mukaan.

Mikä sinun mielestäsi päättyvä vuosi 2018 voisi olla nimeltään? Ehkä Nenosen vuosi, kun meidän ex-Heikki valittiin Haagan kirkkoherraksi? No, ei ehkä sitten. Kelpaisiko ”piispain vuosi”? Kyllä kelpaa. Piispat ovat hallinneet tiedotusvälineiden otsikoita ja aiheita – hyvässä ja pahassa. Kirkko sai uuden arkkipiispan, kun Kari Mäkinen jäi eläkkeelle ja tilalle tuli ”meidän” Tapio Luoma Espoon hiippakunnasta. Ketju jatkui Espoon piispanvaalikampanjalla ja lopulta Luoman tilalle valittiin monen helpotukseksi naistohtori Genevestä eli Kaisamari Hintikka.

Mutta ei ”piispain vuosi” tässä vielä ollut. Jo ennen Espoon piispanvaalia Oulun hiippakunta sai uuden piispansa, kun kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo valittiin kotiseutunsa piispaksi. Keskitalo on kotoisin nykyisin Tornioon kuuluvasta Karungin Aapajoen kylästä.”Piispain vuotta” ei tietenkään voi ohittaa mainitsematta Helsingin piispan ahdistavaa ja monen epäoikeudenmukaiseksikin kokemaa kujanjuoksua. Piispa Teemu Laajasalo joutui ”omien sisäpiirin” masinoimaan pyörremyrskyyn. Sekin johtui ainakin monien arveluiden perusteella ”piispuudesta”. Eli siitä, että jotkut henkilöt olisivat halunneet saada eläkkeelle siirtyneen piispa Irja Askolan tilalle naispiispan ja kun se ei onnistunut, tappiota purettiin mustamaalaamalla tehtävään valittua.”Piispain vuonna” kirkko oli paljon julkisuudessa. Eläkkeelle siirtyneitä, virkaan pyrkineitä ja virkaan valittuja haastateltiin kymmenissä ja taas kymmenissä tiedotusvälineissä ja tilaisuuksissa. Sen perusteella, mitä itse satuin lukemaan tai kuulemaan, kaikki haastateltavat välittivät viestiä opillisesti vakaasta, mutta ajassa elävästä, suvaitsevasta kirkosta.Markkinointiviestinnän ammattilaiset voivat reilusti olla kateellisia kirkon saamasta julkisuusajasta. Silti en malta olla kysymättä, tavoitettiinko tuolla runsaalla julkisuudella uusia ihmisiä, tai muutettiinko sillä uskontoon ja kirkkoon liitettäviä asenteita? Oliko ”piispain vuosi” sittenkin sisäpiirin juttu?

Kovin paljon ei mikään tuntunut muuttuvan. Edelleen kirkossa ja julkisuudessa väännetään kättä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, naispappeudesta, Enkeli taivaasta ja jouluevankeliumista. Korkeasti oppineet piispat puhuivat syvällisestikin uskon ja opin sisällöstä ja perusteista, mutta oliko puhe tavalliselle seurakuntalaiselle sittenkin liian korkealentoista?

Olen usein miettinyt sitä erikoista asiaa – voisi kai sanoa ristiriitaakin – että me kaikki olemme ”lukinneet” oman käsityksemme uskosta hyvin tiukkaan, tietämättä kuitenkaan mitä olemme lukinneet ja mihin olemme lukkiutuneet. Tarkoitan sitä, että voin sanoa uskovani Jumalaan, mutta onko minun Jumalani samanlainen kuin sinun? Tuskin, sillä sinä olet luonut itsellesi oman mielikuvan Jumalasta, johon uskot.Me pidämme tiukasti kiinni luterilaisesta opista – varsinkin silloin, jos keskustellaan kirkon tai seurakunnan tulevaisuudesta ja muutostarpeista. Luterilaista oppia itse asiassa valvovat piispat, tuomiokapitulit, kirkkoherrat ja muut. Mutta mitä he vartioivat?

Pyhän Marian kirkko, Lyypekki, Günter Ueckerin taideteos 14 särkynyttä ristiä.

Tiedätkö, mihin luterilainen usko perustuu ja mihin nuo uskon perustelut on kirjattu? Nyt viisastelen vähän, koska se kuvastaa hyvin tämän kysymyksen monimutkaisuutta.Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun, kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen eli Apostoliseen uskontunnustukseen, Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustukseen ja Athanasiuksen uskontunnustukseen sekä luterilaisiin tunnustuskirjoihin.
Nuo luterilaiset tunnustuskirjat ovat Yksimielisyyden kirja, Yksimielisyyden kirjan esipuhe, Augsburgin tunnustus, Augsburgin tunnustuksen puolustus, Schmalkaldenin opinkohdat, Melanchtonin vuonna 1537 kirjoittama Paavin valta ja johtoasema, Vähä katekismusja Iso katekismus sekä Yksimielisyyden ohje ja lisäksi mainitaan Upsalan kokouksen päätös.

Oletko lukenut nuo kaikki teokset tai kirjoitukset? Minä en ole. Raamattua kyllä ja Vähä katekismusta ja uskontunnustuksista kaksi on hyvin tuttua, mutta muut ovat sitten sitä hebreaa.Sen verran vielä sinua hämmennän, että mainitsen, että kolme luterilaisuuden ”kattojärjestöä – Luterilainen maailmanliitto, Kansainvälinen luterilainen neuvosto ja Tunnustuksellinen evankelisluterilainen konferenssi – suhtautuvat kaikki noihin opin peruskirjoihin vähän eri tavoin.Miksi sitten otan näin vuoden vaihtuessa esille luterilaisen opin ja sen perusteiden monimutkaisuuden? Siksi, että uuden ja ”tuntemattoman” kynnyksellä meillä pitäisi olla valmiutta myös uudistua – varsinkin jos vanhoilla eväillä systeemi ei enää kunnolla ”pelitä”. Kirkkoon kuuluvien määrä vähenee joka vuosi, Helsingissä ei enää kasteta edes puoliakaan pienistä lapsista, rippikoululaisten määrä on kääntynyt laskuun.Me täällä Keravalla olemme onnellisessa asemassa. Kirkko on täyttynyt joulunaikaan lukuisia kertoja. Kaupunkilaiset siis löytävät kirkon, vaikka heillä ei olisikaan mitään hajua luterilaisista tunnustuskirjoista! Silti heillä on kaipaus lähemmäs jotakin hengellistä, turvallista, pysyvää. Olisiko etsinnän kohteena kuitenkin se tavallisen ihmisen Jumala, jota on vaikea sanoittaa? 

Hannu-Pekka Laiho