Lumoavia hetkiä

Toissa vuonna marraskuussa vanhin veljeni soitti ja kysäisi olisiko minulla jotain meneillään tulevan vuoden tammikuun 13. päivä. Katsoin allakkaa ja totesin päivän vielä tyhjäksi. Ajattelin aikanaan selviävän, mitä tuolloin tapahtuu. Parin viikon päästä soitosta veljeni tulivat tutustumaan uuteen kotiimme Keravalla. Sain heiltä tuliaiseksi kirjekuoren. Sisältö paljasti syyn taannoiseen salaperäiseen kysymykseen. Kuoressa oli pääsylippu oopperaan 13.01.2018. Kestityksen keskellä vilkaisin lippua ja laitoin sen talteen.

Vuosi vaihtui. Pian koitti tammikuun 13. päivän aamu kirkkaan aurikoisena, eikä pakkastakaan ollut liikaa. Helsinki-reissu oopperassa vierailuineen odotti. Oli koko päivä aikaa orientoitua matkaan, näytös alkaisi klo 18. Iltapäivällä katsoin vaatteet valmiiksi ja tarkistin reittioppaasta, mihin junaan menisin. Päiväkahvia juodessa otin lipun esiin, avasin koneen ja googlailin näytölle oopperan paikkakartan. Lippuun merkitty paikka oli mielestäni aika hyvä. Melko takana, ei ihan reunassa, muttei aivan rivin keskelläkään. Tuonne oikealle permannolle siis suunnistaisin muutaman tunnin päästä.

Sitten silmäilin lippua muutenkin tarkemmin. Se oli jäänyt vähälle huomiolle silloin, kun sen sain. Tuossa on  paikkamerkintä, tuossa päivämäärä ja aika: Lauantai 13.01.2018 klo 14:00.

En ymmärtänyt. Katsoin aikaa uudestaan. Lauantai 13.01.2018 klo 14:00. Katsoin kelloa.  Se oli jo 14:30. Sydän muljahtaen törmäsin tosiasiaan, että näytös oli alkanut oopperassa ja minä pitelin pääsylippua Keravalla. Jostain syystä olin keksinyt alkamisajaksi klo 18,  ehkä vuosiluvun viimeisistä numeroista. Vaan eihän sillä enää ollut väliä. Kuten monesti muulloinkin, minun oli todettava: Häpeämällä tästä selviää.

Aikaa ei voi kääntää taaksepäin. Sanottu sana, ammuttu nuoli, pieleen mennyt ajoitus, niin paljon sellaista, mikä kerran tehtynä tai aikanaan tekemättömänä… ei niitä saa takaisin. 

Tämän vuoden 2019 alkajaisiksi tarkoitukseni oli tehdä aika montakin asiaa heti ensimmäisen viikon aikana. Vaan toisin kävi. Uudenvuodenyönä vedin suunnitelmani sananmukaisesti vessanpöntöstä alas. Tapaamisten ja tekemisten sijaan makoilin sängyssä vatsatautisena. Tuntui kovin houkuttelevalta, jättää koko viikko väliin. Mutta vaikka suunnitelmia voi perua ja siirtää,  aikaa ei voi kääntää eteenpäin. Unelmia, toiveita ja tavoitteita saa mieluusti olla. Elämä itse opettaa niiden toteutumisesta nauttimaan. Aikanaan.

Jonain muuna ajankohtana, ajatukseni eivät olisi ehkä tällä tavoin kulkeneet menneeseen ja tulevaan. Mutta vuoden vaihtuminen, synttärit, merkkipäivät, juhlapyhät, uuden ihmisen syntymä ja vanhan kuolema pysäyttävät. Katse kääntyy taaksepäin tähän asti kuljettuun matkaan kokemuksineen. Katse kääntyy eteenpäin, tuntemattomaan, uuteen. Menneestä voi ottaa opikseen, tulevassa valita toisia teitä ja tapoja kulkea. Moniin asioihin on voinut ja voi vaikuttaa. Kaikkeen ei koskaan.

Aikaa ei voi pysäyttää. Aika tulee – ja menee – hetki kerrallaan.

Näin kirjoitettuani luin Emmin bloggauksen.
Lumoavia hetkiä vuodelle 2019 toivottaa