Yleinen

Kahvi on menneisyyttä


Vuoden ensimmäinen aamu oli ihan tavallinen Uudenvuodenpäivä
paitsi että, olin tehnyt Uudenvuoden päätöksen, 
en siis lupausta.

Olin jo aiemmin syksyllä pohdiskellut, 
onko kahvinjuonti minulle tarpeellista. 
Olisiko 45 vuotta kahvinjuontia, 
muutamia kahvilakkoja lukuunottamatta riittävästi?
Voisiko nyt lopettaa ja vaihtaa maltilliseen teenjuontiin.
Sitäpaitsi teehen vaihtamalla liittyisi suureen 
teenjuojien enemmistöön joka maailmassa on. 

No, ehkä suurin syy kahvinjuonnin lopetukseen 
oli kahvin liika juominen.
Päivän annos saattoi olla 8-10 kupillista, 
joka aiheutti välillä närästystä, välillä huonosti nukkumista 
ja jopa ajatusten poukkoilua.

Niinpä päätin vuodenvaihteessa lopettaa ja katsoa kuinka äijän käy.
Onko helppo rasti vai tuleeko jotain yllättäviä käänteitä?
Voiko pieni kahvikupillinen pomputtaa isoa ihmistä, miten tahtoo?
Pystynkö hallitsemaan itseäni 
ja muuttamaan elintapojani ja tottumuksiani.

No, mitäs luulet?

Tammikuun ensimmäisenä aamuna nousin levänneenä ylös
ja lampsin keittiöön keittämään vaimolle kahvit ja itselleni teetä.
Olo oli ihan tavallinen, ei mitään erikoista.
Se johtui varmaankin siitä että, 
elimistöni odotti pahaa aavistamattomana ja täysin tietämättömänä, 
aamuista kahvimukillista.
Teetä kuitenkin tuli tilalle.
Earl Greytä, jossa on hyvä ja voimakas maku.
Join vielä päivän mittaan muutaman mukillisen teetä 
ja ihmettelin kun kaikki olikin suhteellisen helppoa.

Seuraavana päivänä sama juttu.
Paitsi että korvikkeeksi, teen lisäksi,
huomasin syöväni suklaata.
Siitä tulee niin paljon mielihyvää 
ettei kahvi putkahda ensimmäisenä mieleen.

Seuraavina päivinä piti ottaa muutaman kerran päänsärkylääkettä 
kun otsaa alkoi jomottelemaan.
Se oli tuttua jo kahvilakko ajoilta.
Ihan kuin kahvi olisi ilmoittanut että,
omapa on päänsärkysi kun et nautiskele päivittäistä kahviannostasi.

Ympäristölle tuntui kahviton ihminen olevan paljon suurempi ongelma 
kuin esimerkiksi: laktoositon gluteiiniton, hiilihydraatiton jne.
Kaverit kyselivät uteliaana, 
että olenko lopettanut mahdollisen sairauden takia.
Kun selvisi että, olen vain lopettanut koska olen lopettanut, 
alkoi vedonlyönti siitä kuinka nopeasti kahvittomuus loppuu.
Muutamat epäilivät että mukissani oli kahvia 
ja että teepussin lanka ja pidike olisivat hämäyksenä mukin kyljessä.
Ajattelin itsekseni että kekseliäisyyden puutteesta 
ei kahvinjuojia ainakaan voi syyttää.

Positiivisia vaikutuksia on tullut jonkin verran. 
Unen laatu on parempi ja nukun hieman enemmän kuin ennen.
Olen pirteä ja jaksan keskittyä asioihin. Kärsimättömyys on vähentynyt. 
Sen huomasin kun jonottelin erääseen konserttiin ilmaislippua 
vajaan tunnin eikä tuntunut missään.

Sokerina teekupin pohjalla, 
jotenkin tuntuu siltä että maku- ja hajuaisti toimii paremmin.
Se voi olla tietenkin pelkkää kuvittelua mutta 
se on mukavaa kuvittelua, ilman kahvia.





Jyrki Puttonen

0 comments on “Kahvi on menneisyyttä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: