Tekoja ihmisarvon puolesta

Vain reilu viikko sitten bloggasin apua pyytävistä ihmisistä. Pohdiskelin keitä auttaa ja millä tavoin. Sanoja ja ajatuksia aikani pyöriteltyäni totesin ”Taidan taaskin jättää linjapäätökset tekemättä ja jatkan kulkua maaston mukaan.” Nyt minun on myönnettävä, että en kertonut kaikkea.

Joskus vuosia sitten olen tehnyt linjavalintoja ja päätynyt Kirkon ulkomaanavun kuukausilahjoittajaksi sekä koululuokan kummiksi Suomen Lähetysseuran kautta. Ajattelin noiden valintojen olevan minulle sopiva tapa ”hoitaa asia”. Mutta kuten edellisbloggauksestani ilmenee kaikilta osin asia ei osaltani ole hoidossa, vaan kysymykset palaavat mieleen yhä uudestaan. Ehkä syystä. 

Viime viikolla pohdintaan toi uuden lisän postiluukusta kolahtanut Tekoja -lehden Yhteisvastuu numero 1/Helmikuu 2019. Lehden kannessa Rebecca katsoo minua. Ei, hän ei pyydä mitään. Hän ei kysy mitään, hän ei itke eikä hymyile. Hän katsoo minua ja minä häntä. Tässä me olemme ja vaikka sanaakaan ei sanota, me kohtaamme. Kun selaan lehteä kohtaan monia muitakin ihmisiä ja pääsen näkemään häivähdyksen heidän elämästään, unelmistaan, vaikeuksistaan, kysymyksistään. Mitä se merkitsee tässä ja nyt? 

Vanha sanonta ”joka tietoa lisää, se tuskaa lisää” tuntuu todelta. Mutta haluan uskoa, että toinen totuus sisältyy sanoihin ”joka tietoa lisää, se toivoa lisää”. Rebeccan elämässä tieto tulee koulusta ja koulutuksesta. Se antaa hänelle toivoa toisenlaisesta elämästä, mahdollisuuksista, joita hänen vanhempansa eivät edes pysty kuvittelemaan. 

Rebecca, nuori tyttö Kenian Turkanasta, katsoo minua ja minä häntä. Hän ei kysy mitään, mutta minun on kysyttävänä itseltäni: ”Voinko auttaa?” Tai tarkemmin: ”Miten voin auttaa?” Voin kulkea hetken matkaa Rebeccan kanssa osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen. Keräyksen tuotosta osa suunnataan Turkanan lasten koulutukseen.

Tekoja -lehden välistä putkahti esiin liite  ”VAIN IHMISIÄ – kohtaamiskortit”. Lukiessani Inhimillisten kohtaamisten muistilistaa, tajusin, että kysymykseni rahan lahjoittamiseta tai lahjoittamattomuudesta ovat yksinkertaisia ja helppoja. Toisen ihmisen todellinen kohtaaminen on paljon vaikeampaa.