Muutama vuosi sitten Hesarin henkilöhaastattelussa annettu vastaus on jäänyt pysyvästi mieleeni. Toimittaja haastatteli Jumalaan uskovaa naista, ja kysyi häneltä mitä tämä pelkää. ”En pelkää mitään, koska olen niin hyvissä käsissä”, nainen vastasi.
Useita vuosikymmeniä tuota Hesarin juttua aikaisemmin olin vasta nuori aikuinen ja hyvin nuori onnellisessa uskossani Jumalaan. Erään kerran lähdin perheeni ja tuttavapariskunnan kanssa mökkeilemään Keski-Suomeen. Matkasimme autolla ja jossain matkan varrella tie kaartoi jyrkkään mutkaan, jota reunustivat korkeat kallioseinämät. Mutkan ohitettuamme tuttavapariskunnan mies kertoi, että hänen tuntemilleen henkilöille oli kyseisellä paikalla sattunut auto-onnettomuus. Kuljettaja oli törmännyt kallioseinämään, auto oli syttynyt palamaan, ja siinä olleet henkilöt olivat menehtyneet. Hetken päästä kysyin mieheltä, olivatko nuo ihmiset olleet uskovia. Kyllä olivat, hän vastasi.
Mökkireissu jäi aikanaan taakse ja vuodet olivat jo vaihtuneet vuosikymmeniksi, kun elämässäni käynnistyivät hyvin haastavat ajat. Koin, että elämääni tuli liian vaikeita asioita, enkä voinut hallita niitä itse. Olin ahdistunut ja hämmentynyt ja loukkaantunut Jumalalle. Tunsin olevani hylätty.
Haastavat vuodet kuitenkin jatkuivat ja vaikeutuivat lisää. Muutaman vuoden kuluttua olin siinä pisteessä, että minun oli katsottava silmiin elämäni yhtä merkittävintä asiaa; luottamukseni Jumalaan oli hyvin haurasta. Olin asian kyllä jo tiedostanut, ja vaikka se ahdisti ja suretti minua, en osannut tehdä sille enää mitään. Jouduin myös myöntämään itselleni, että Jumala oli sallinut elämääni nämä vaikeudet. Tuo ajatus oli kuitenkin musertava; jos itse Jumala on tämän sallinut, ei kukaan pystyisi minua auttamaan.
Vuosikymmeniä aikaisemmin mökkireissulla kuulemani tarina oli aikanaan painunut syvälle mieleeni ja pikkuhiljaa vääristänyt uskoni hyvään Jumalaan. Olin tuohon aikaan ollut vasta aikuisuuden kynnyksellä ja kovin ymmärtämätön elämän suhteen. En voinut käsittää, miksi hän oli sallinut tuon asian tapahtua ihmisille, jotka uskoivat ja turvasivat häneen ja niin sydämeni vähitellen synkistyi ja luottamus vaihtui peloksi. Vaikka en enää kokenut löytäväni tietä hyvän Jumalan luokse yrityksistäni huolimatta, olin jatkanut eteenpäin turvautumalla Jeesukseen. Hänet koin ymmärtäväiseksi ja rakastavaksi, mutta toivoin usein, että Isä Jumala jättäisi minut rauhaan.
Kesken noita vaikeita vuosia minun oli aloitettava haastava matka. Sisälläni oli suuri ristiriita; uskoin lujasti Jumalan olemassaoloon ja Jeesuksen sovitustyöhön ja siihen, että olin matkalla taivaan kotiin, mutta entä nyt tämä edessäni oleva elämä? Miten selviäisin siitä ilman luottamusta Jumalaan? Miten voisin alkaa luottamaan Jumalaan, jolla on valta määritellä, mitä elämässäni tapahtuu?
En voinut tuolloin rukouksessa sanoa Jumalalle mitään kevyesti. En voinut luvata mitään. Tavalla ja toisella Jumala alkoi kuitenkin osoittamaan minulle, että hän on hyvä ja luotettava. Juuri hän on se rakastava Taivaallinen Isäni ja elämäni on turvassa vain hänen siipiensä suojassa ja hänen tahtonsa ja sallimuksensa on parasta. Juuri siitähän Jeesus tuli meille kertomaankin, meidän kaikkien Taivaallisesta Isästä! Minun oli kuitenkin lähdettävä lujasti haastamaan itseäni ja opettelemaan Jumalaan sitoutumista. Huolehtiminen ja murehtiminen, mikä oli minulle tavallista elämän aallokoissa, oli toistuvasti vaihdettava Jumalan Joosualle antamaan rohkaisuun ”Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin” ja Paavalin kokemukseen ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa”. Vasta vähitellen pystyin rukouksessa varovaisesti sanomaan, että tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni. Tee minun elämälläni mitä haluat.
Elämä on kulkenut eteenpäin, mutta tuon naisen vastaus toimittajalle puhuttelee minua edelleen syvästi. Uskon ja koen, että ihminen on onnellisimmillaan täällä maailmassa, kun hän panee kaikki toivonsa ja luottamuksensa Jumalaan. Olen kiitollinen, että Taivaallinen Isäni kutsuu minua luottamaan itseensä jokaisena elämäni päivänä ja hetkenä.
Keravan seurakunnan blogi 
0 comments on “Hyvissä käsissä”