Vuosia sitten käteeni tarttui kirja hyllystämme. En muista enää, mistä se sinne oli kulkeutunut, enkä sitä, kenelle sen olen eteenpäin antanut. En muista kirjan nimeä enkä sen kirjoittajaakaan. Kirja kertoi rukouksesta. Toisten ihmisten puolesta rukoilemisesta.
Tiesinhän jotain rukoilemisesta. Olin vuosikymmenien varrella huokaillut asioitteni puolesta ja muistanut siinä ohella muidenkin murheita. Jossain takaraivossani oli kuitenkin ajatus, että kyllä Jumala muista pitää huolen joka tapauksessa, mutta jos en pyydä apua omissa asioissani, jään unohduksiin.
Ajatukseni rukouksesta olivat toisinaan myös raskaanpuoleiset; lyhyet rukoukset eivät ehkä olleet sieltä parhaasta päästä mahdollisen tehottomuutensa vuoksi ja rukoillessa saattoi tulla paineinen olo, kun sen tuli olla harrasta ja asiat piti selittää tarkasti, että ne oikein ymmärrettäisiin.
Tuon kirjan kirjoittajalle oli avautunut innostava, Jumalan hyvyyttä täynnä oleva maailma, kun hän alkoi määrätietoisesti rukoilemaan toisten ihmisten puolesta. Nyt hän haastoi lukijan mukaan kokeilemaan ja kokemaan Jumalan vastauksia ja myös siunauksia omaan elämään.
Vaikutuin suuresti lukemastani, ja koin, että tuo haaste oli tarkoitettu minullekin. Kun noihin aikoihin kuulin tuttavani asuntohuolista, minusta tuntui, että Jumala haluaa minun rukoilevan juuri tuon asian puolesta. Pyysin Jumalaa antamaan hänelle sen asunnon, jonka hän halusi. Kun näin sitten tapahtui, oli se minulle suoraa puhetta Jumalan hyvyydestä tätä ihmistä kohtaan.
Eräässä työpaikassani oli henkilö, joka ei halunnut tervehtiä minua, vaan selkeästi vältteli, kun osuimme kohdakkain. Mietin, että mitenhän tässä tulisi nyt toimia; koittaa tervehtiä vai antaa olla rauhassa. Päätin antaa hänen olla rauhassa, mutta päätin myös ruveta siunaamaan häntä mielessäni ja erityisesti silloin, kun satuimme kohdakkain. Kahden viikon kuluttua hän katsoi minuun ja tervehti! Ihmeellistä! Uskon, että Jumala oli halunnut minun rukoilevan hänen puolestaan.
Kerran eräällä perheellä oli iso hanke meneillään. Kun vein asian rukouksessa Jumalalle, koin selkeästi, että minun ei tulisi rukoilla hankkeen puolesta tai sitä vastaan, vaan minun tulee rukoilla, että Jumala kirkastaisi itsensä heille tässä paineisessa asiassa. Hanke menestyi aivan viime tingassa, ja uskon, että Jumalan valta ja hyvyys tuli heille näkyväksi.
Kun tapasin ystävääni, jonka elämän hallinta oli monella tavalla ollut jo pitkään vaikeaa, kysyin, mitä hän haluaisi itselleen. Hän kertoi minulle kolme asiaa, joita hän toivoisi vielä saavansa, ja minä vein nuo toiveet rukouksessa Jumalalle. Kun puoli vuotta oli kulunut, hän oli saanut nämä toivomansa asiat. Minä elän toivossa, että hän vielä kääntyy itsekin tämän hyvän Jumalan puoleen!
Lupaus rukoilla jonkun toisen ihmisen puolesta on tuntunut minusta aikaisemmin vähän epämukavalta; entä jos menen lupaamaan, enkä rukoile kylliksi, tai siten, että siitä olisi jotain apua. Tuo kirja kuitenkin käynnisti muutoksen. Uskoni hyvään Jumalaan, joka haluaa auttaa jokaista ihmistä ja suurella ilolla ja halulla kuuntelee rukouksemme ja vastaa niihin tahtonsa mukaan, on vahvistunut. Nyt voin sydämestäni sanoa, että kyllä, rukoilen puolestasi. Minulla on usko sydämessä, että rukoukset kuullaan ja niissä on siunaus ja voima.
Keravan seurakunnan blogi 
❤️!!!
TykkääTykkää