Koti, uskonto ja isänmaa

Nyt juuri on kovasti isänmaallinen olo, kun kiekkoleijonat parhaillaan juhlivat hienoa voittoa Venäjästä jääkiekon MM-kisojen välieräottelussa. Totuuden nimessä on sanottava, että pelaajat näkyivät juhlivan voittoa aika rauhallisesti, kun sitä vertasi tv-kuvissa suomalaiskatsojien riemuun.

Kun viimeistään tänään, toukokuun viimeisenä sunnuntaina, on pitänyt päättää, minkä numeron käy europarlamettivaalien äänestyslippuun kirjoittamassa, on otsikon kuvaamista asioista siis ainakin koti ja isänmaa tullut hakematta mieleen.

Kodin, uskonnon ja isänmaan pitäisi olla ihmisille ihan luonnollisia ja myönteisiä asioita, mutta kummasti niistä on saatu väännettyä tiedotusvälineiden otsikoita hallitsevia kiistakysymyksiä. Uskontoon liittyvistä asioista väännetään kättä niin kirkon sisällä kuin ulkopuolellakin. Isänmaallisuuden eräät poliittiset ryhmittymät ovat vääntäneet vääristyneeksi, muita sortavaksi nationalismiksi ja kaiken päälle käsitys kodista ja kodin merkityksestä alkaa rapistua.

Kiertelin Pirkko-vaimon kanssa toukokuussa kolme viikkoa matkailuautolla Eurooppaa. Siinä ratin takana, maiseman vaihtuessa päivittäin, tuli usein mietittyä paitsi suomalaisuutta, eurooppalaisuutta myös Euroopan kulttuuriperintöä. Kaikissa käymissämme kymmenessä Euroopan maassa näkyi vanhoja arvokkaita kirkkoja, mutta myös uusia, juuri rakennettuja pyhättöjä, joiden tornin huipulle oli nostettu risti. Aika vähän näkyi muiden uskontojen rakennuksia, vaikka esimerkiksi Saksan kaupunkien kaduilla näkyi usein huivipäisiä musliminaisia.

Keväinen Eurooppa näytti hyvin seesteiseltä, mutta kun avasi tv:n tai selaisi päivälehtiä, seesteisyys tuntui rapistuvan. Varsinkin poliittista keskustelua hallitsivat erilaiset jakolinjat, joita näytti ”paaluttavan” se, miten vastakkain olivat rajoittava nationalismi ja suvaitsevaisuus.

Jossakin Keski-Saksassa kuuntelin uutisia Suomesta, joissa kerrottiin, miten arkkipiispa Tapio Luoma otti kevään kirkolliskokouksen avajaispuheessaan voimakkaasti kantaa vääristyneeseen nationalismiin. Lyhyet otteet puheesta olivat niin kiinnostavia, että kaivoin esille Tapio Luoman koko puheen. Se oli hyvin avokas kannanotto Suomessakin vellovaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja siksi lainaan puheesta muutaman vähän pidemmän kappaleen.

Arkkipiispa Luoma sanoi muun muassa, että ”pulmallinen kansallismielisyys katsoo tulevaisuuden sijasta menneisyyteen – ja usein vieläpä sellaiseen menneisyyteen, jota ei koskaan ollut. Se hellii romanttista käsitystä ajasta, joka edustaa kansakunnan kadotettua suuruutta ja kunniaa. Usein siihen liittyy myös halu luoda yksinkertaisempi ja helpommin hallittavissa oleva maailma, jossa ihmisten väliset rajat ovat ehdottomia ja niiden ylittämistä valvotaan tarkasti. Maailmassa, joka on yhä enemmän yhtä, vaikkapa vain viestintäteknologian ansiosta, tällainen ajattelu johtaa eristäytymiseen – jopa haluttomuuteen ja kyvyttömyyteen olla mukana päättämässä omaa aluetta suuremmista, kaikkiin yhteisesti vaikuttavista asioista.

Uutisen mukaan arkkipiispa Luoma puhui kirkolliskokousedustajille myös kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Hän puhui niihin liittyvästä turvasta, vieraanvaraisuudesta ja perinnöstä.

”Hyvä koti tarjoaa turvan siinä asuville. Kotona opitaan elämän perusasioita kuten toisten huomioon ottamista. Hyvän kodin piirteisiin kuuluu vieraanvaraisuus. Se ei näe kodin ulkopuolisen maailman ihmisiä ensisijaisesti uhkana vaan naapureina, kylänväkenä ja lopulta lajitovereina. Naapuriapu ja talkoohenki ovat ilmentymiä kodin vieraanvaraisuudesta.”

”Myös uskonto tuo turvaa. Kristillisen uskon voima on siinä turvallisuudessa, jonka luottamus Jumalaan ja ylösnousseeseen Kristukseen tuo. Kristillinen usko on eteenpäin katsovaa ja vieraanvaraista uskoa. Se muistuttaa, että jokainen ihminen, olkoon hän sitten omaa kansaa tai vierasheimoinen, on Jumalan kuva ja hänen rakkautensa kohde.”

”Isänmaa on käsite, jolla kuvataan paitsi valtion maantieteellistä aluetta myös ajatusta, että nyt nauttimamme hyvä ei ole vain meidän sukupolvemme aikaansaannosta vaan myös aiemmilta sukupolvilta lahjaksi saatua. Menneisyyteen ei ole paluuta, mutta tulevaisuutemme edellytykset luotiin jo ennen meitä. Hyvä isänmaa on turvallinen paikka etsiä ja oppia uutta. Isänmaallinen ihminen arvostaa isiensä ja äitiensä työtä ja saavutuksia, mutta tekee sen halveksimatta muita, jotka hekin toivovat lastensa parasta.”

”Kodin, uskonnon ja isänmaan hyvinvointi ei voi koskaan perustua eristäytymiseen, kaunaan, viholliskuviin tai oman erinomaisuuden korostamiseen muiden ihmisten, muiden kansanryhmien tai muiden kansakuntien kustannuksella. Koti, uskonto ja isänmaa on tarkoitettu vuorovaikutukseen muiden kotien, uskontojen ja isänmaiden kanssa. Nyt tarvitaan tällaista tajua suomalaisuudesta ja Suomesta.”

Kirkon johdolta on usein peräänkuulutettu selviä kannanottoja kirkon sisäisiin kiistakysymyksiin mutta myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Nyt tuli selkeää, ajankohtaista puhetta siihen keskusteluun, jossa mm. Suomen rajoja vaaditaan suljettavaksi tai jossa muiden ihmisten ihmisarvo asetetaan kyseenalaiseksi.

Kerava ja koko keskinen Uusimaa on kansainvälistynyt ja kansainvälistyy tulevaisuudessa entistä enemmän. Muutos saattaa pelottaa, mutta ennen kaikkea kehitys haastaa kristityn suvaitsevaisuuden. Silloin voi olla hyvä ottaa oppia Raamatusta ja Uuden testamentin kertomuksista. Niissä kuvataan hyvin erilaisia tapahtumia, kansoja ja ihmisiä. Silti varsinkin Jeesuksen opetusten punaisena lankana on armo ja anteeksiantamus, joka on tarjolla kaikille.

Hannu-Pekka Laiho