Hannu-Pekka Laiho

Se tärkein tehtävä

On aina hämmentävää, kun yksinkertaiseen kysymykseen ei löydykään helppoa ja selkeää vastausta. Päädyin tämän kysymyksen äärelle, kun kirjoitin Googleen kysymyksen ”Mikä on kirkon tärkein tehtävä?” Ajattelin, että kysymys ”Mikä on seurakunnan tärkein tehtävä?” veisi asiaa eteenpäin, mutta en sitäkään kautta onnistunut. Tai kyllä löysin paljon mielenkiintoista luettavaa, ihan viisastuttavaakin, mutta vähän vielä jäi auki, mikä viisaiden mielestä on kirkon tärkein tehtävä.

Miksi sitten lähdin tuollaiseen kysymykseen vastausta etsimään. No se liittyi siihen, että istuin juhannussunnuntaina taas kerran aika harmistuneena Keravan kirkossa messussa. Jälleen kerran äänentoistolaitteet eivät toimineet kunnolla. Puhe puuroutui ja ihan hyväkuuloisillakin oli suuria vaikeuksia saada Chrisin puheesta ja saarnasta selvää.

Sama toistuu varsin usein messuissa, mutta myös muissa tilanteissa. Oli vähän hassua, että esimerkiksi tärkeässä tilaisuudessa eli loppusuoralle päässeiden kirkkoherraehdokkaiden haastattelu- ja esittäytymistilaisuudessakin äänentoisto takkusi lähes koko tilaisuuden ajan.

Kun kirkon tilaisuuksissa puhe ei kuulu, ääni säröilee tai puuroutuu, minun verenpaineeni nousee aina. Miksi? No, kun minusta sananjulistus – siis Jumalasta kertominen – on kirkon ydintehtävä. Jos ”sanaa” ei kukaan kuule, lienee sitä aika turhauttavaa myös julistaa!

Mutta vakavasti. Seurakunnan pitää pikimmiten päivittää äänentoistotekniikkansa ja -laitteensa nykyaikaan. Kirkko ja seurakuntakeskus tarvitsevat myös nykyaikaiset kuvantoistovälineet (jättinäytöt). On todella kiusallista, kun heikkotehoisella projektorilla yritetään heijastaa esimerkiksi laulun sanoja alttariseinälle, jossa ne usein häviävät auringonpaisteelle tai ehtoolliselle menevän selälle.

Siis mikä on kirkon tärkein tehtävä? Eikö se alusta alkaen ole ollut ”sanan julistaminen” eli  evankeliumin levittäminen. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi muutama vuosi sitten kirkolliskokouksen avauspuheessaan, että ”Kirkko ei ole yhteiskunnan moraalinvartija. Kirkko on olemassa, jotta Jumalan läsnäolo tässä maailmassa tuntuisi vahvemmin kuin Jumalan kauhistuttava poissaolo. Siinä on kirkon tärkein, luovuttamattomin tehtävä.” 

Mäkinen viittasi samassa yhteydessä myös kirkkolakiin ”Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi” (KL 1:2 §).

Evankelisluterilaisen kirkon parhaillaan toteutettava ja vuoden 2020 loppuun ulottuva strategia ”Kohtaamisen kirkko” korostaa viestinnän merkitystä ja pohtii sitä, miten uusi sosiaalinen media on paitsi uhka myös hieno mahdollisuus, koska se muokkaa mm. käsitystä esimerkiksi kirkon yhteisöllisyydestä. 

En nyt ajaudu syvemmälle tuohon some-pohdintaan, mutta totean, että kirkko on siis viestijä ja nykyaikainen viestintä on paljon muutakin kuin puhetta ja kuvaa. Myös kannanotot ja teot ovat viestintää. Viime aikoina on puhuttu paljon vähemmistöistä ja arvoista. Esimerkiksi Helsingin Pride-viikko ja kirkon liittyminen tapahtuman viralliseksi yhteistyökumppaniksi sai taas aikaan osin aika tulehtuneenkin keskustelun.

Itse en kirkon ratkaisun takia ”pelihousujani repinyt”, mutta silti – aiempaan työkokemukseeni liittyen – mietin sitä, olisiko jokin muu yhteistyökuvio voinut ilmaista saman, ihmisten tasa-arvoisuutta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia tukevan kannan. Nyt lähtiessään ”kokonaiskirkkona” tietyllä tavalla antoi aseet omalle sisäiselle ja äänekkäälle oppositiolle, joka aina ennenkin on aktiivisesti hyödyntänyt vastaavat tilanteet oman raamatuntulkintansa esiin tuomiseen.

Mietin asiaa myös siksi, että kirkon tämän kertainen päätös lähteä Pride-viikon viralliseksi yhteistyökumppaniksi voidaan jatkossa tulkita tietynlaiseksi ennakkotapaukseksi, jonka takia muista tulevaisuudessa vastaan tulevista yhteistyökuvioista saattaa olla hankala kieltäytyä. 

Opin työelämässäni erittäin hankalissa oloissa ja erilaisten ristiriitojen keskellä työtä tekevältä kansainvälisen Punaisen Ristin komitealta, että jonkin asian julkinen tuomitseminen – tai toisaalta jonkin asian voimakas kannattaminen – ovat asioita, joita pitää aina miettiä hyvinkin laajana kokonaisuutena. Vanha viisaushan sanoo, että kun yhteen suuntaan kumartaa, samalla toiseen suuntaan pyllistää.

Kansainvälinen Punainen Risti esimerkiksi tuomitsee harvoin julkisesti edes terroristeiksi luokiteltuja ryhmittymiä, koska julkinen tuomitseminen hyvin helposti johtaisi siihen, että humanitaarista avustustyötä tekevät eivät enää pääsisikään autettavien luo. Kokemus on osoittanut, että työläätkin neuvottelut ja hiljainen toiminta tuovat usein myönteisempiä tuloksia kuin isot otsikot ja julkilausumat. 

Vuosikausia vankilassa virunut Etelä-Afrikan ihmisoikeustaistelija Nelson Mandela kuvasi aikoinaan vapaaksi päästyään tuota Punaisen Ristin valitsemaa strategiaa sanomalla, että vankilassa käyneet Punaisen Ristin työntekijät pelastivat hänen henkensä. Mandelan viesti oli: Ei se hyvä, mitä he mukanaan toivat vaan se paha, mitä he tarkastuskäynneillään pystyivät estämään.

Puolueettomuutta voi siis varjella ja rakentaa myös siten, että välttää vastakkainasettelua. Tuskinpa kukaan silti epäilee Punaisen Ristin siirtyneen sortajien kannattajaksi, vaikka joku voikin pitää pidättyvyyden kulttuuria vastuun pakoiluna.

Kirkkoherranvaalin ehdokkaat istuvat kukin omalla tuolillaan Keravan kirkon alttarin edessä. Vasemmalta oikealle: Tuomas Hynynen,  Elina Perttilä, Kari Kopperi, Markus Tirranen ja Minna Rikkinen.

”Kirkkoherrakandidaatit” alttarilla Tuomas Hynynen, Elina Perttilä, Kari Kopperi, Markus Tirranen ja Minna Rikkinen. Taustalla juontajana toiminut kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Tapio Tähtinen.

Mutta palataan vielä tuohon kirkon tärkeimpään tehtävään. Sitä kysyttiin myös viideltä Keravan kirkon etuosassa istuneelta ja loppusuoralle selvinneeltä kirkkoherrakandidaatilta. Kaikki nostivat esiin kirkkolaissakin mainitut kirkon tehtävät, tosin jokainen vähän eri painotuksin. Useimmiten esille nousivat diakonia ja sananjulistus.

Sen olen tähän ikään mennessä oppinut, ettei tuosta diakoniasta tai sananjulistuksestakaan ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksymää tulkintaa tai sisältöä. Kirkko, sen jäsenet ja koko toiminta on moniäänistä – aivan niin kuin me ihmisetkin.

Hannu-Pekka Laiho

3 comments on “Se tärkein tehtävä

  1. Nimetön

    Otit hyvän asian esiin. Keravan kirkko tarvitsee päivitystä äänentoistolaitteilleen. Olen kuullut monen valittavan asiasta. He katsovat lehdestä etukäteen, kuka on messussa puhumassa ja jos on aikaisempaa kokemusta siitä, ettei puhe kuulu, niin he jättävät menemättä tilaisuuteen. Surullista. Erityisesti miespuoliset papit kääntävät päätään puolelta toiselle ja samalla ääni häipyy. Tämä kaikki olisi korjattavissa kunnollisella satsauksella äänentoistolaitteisiin, joten herätys kirkkovaltuusto! Jumalan sanan julistus, opetus, tutkiminen ovat varmasti ne suurimmat syyt käydä kirkossa ja kuulua seurakuntaan, siksi niihin pitää panostaa. Hyvä, että tämäkin puute uskalletaan tuoda esiin. Kiitos kirjoituksesta.

    Tykkää

  2. Kim Junell, Keravan seurakunta

    Hei,

    kiitos Keravan kirkon äänentoistoa koskevasta palautteesta. Asiaan on jo tartuttu ja äänentoiston päivitys kirkossa on luvassa syksyllä.

    Hyvää kesää!
    Kim Junell, Keravan seurakunnan ylläpitopäällikkö

    Tykkää

  3. HP Laiho

    Kiitos, hieno juttu, että asia on hoidossa – ja koskee varmastikin myös tuota kuvansiirtopuoltakin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: