Pitääkö olla huolissaan, jos ei ymmärrä…?

Viime sunnuntain oli kirkkokalenterin mukaan 10. sunnuntai helluntaista. Se on yksi niistä ”nimettömistä” sunnuntaista, jotka seuraavat helluntaita. Niitä on kaikkiaan aikamoinen nippu. Helluntain jälkeisiä sunnuntaita on 26 kappaletta ja kun ne loppuvat, sitten aletaankin olla jo kirkkovuoden lopussa.

Elokuun 18. päivän sunnuntai ei kuitenkaan ollut ­– ainakaan minulle – läpihuutojuttu. Olen koko viikon miettinyt tuon sunnuntain evankeliumitekstiä, johon en ole löytänyt viisasta vastausta. En taida olla kovinkaan väärässä, jos sanon, että en varmaankaan ole ainoa, joka on hämmentynyt tuosta sunnuntain tekstistä. Tunnustan rehellisesti, että en ymmärrä Luukkaan ylös kirjaamaa Jeesuksen vertausta.

Olen surffaillut useana päivänä myös netissä mm. hakusanoilla ”Luukkaan evankeliumi vertaus epärehellinen taloudenhoitaja”. Lopputulos on ollut, että olen löytänyt lukuisia erilaisia, ja aika paljon toisistaan poikkeavia, tulkintoja tuon vertauksen ydinsanomasta, mutta harva on rehellisesti tunnustanut, ettei ymmärrä vertausta.

Niin, sunnuntain evankeliumi oli Luukkaan 16. luvussa, jakeet 1-9. Ne puhuvat rikkaan miehen epärehellisestä, petollisesta taloudenhoitajasta, joka kärähtää väärinkäytöksistään.

Tarkasti ottaen evankeliumi kuului näin: ” Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: ”Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’”
    Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

Mitä vertauksessa oikein sanotaan? On rikkaan miehen taloudenhoitaja, joka joutuu kiinni rikoksestaan. Pelastaakseen oman nahkansa, hän jatkaa isäntänsä pettämistä. Antaa ilman lupaa velkojille lainoja anteeksi, jotta joku mahdollisesti ottaisi hänet taloonsa asumaan. Kaiken tämän jälkeen Herra kehuu epärehellisen taloudenhoitajan viisautta ja kehottaa opetuslapsiakin hankkimaan väärällä rikkaudella ystäviä, jotta pääsisivät iäisiin asuntoihin!

Siis että petoksella taivaaseen? Hämmentävää. Netistä löytämäni pappien ja maallikkosaarnaajien lukuisat pohdinnat eivät nekään tuoneet minua tyydyttävää vastausta. Asiaa käänneltiin monella tavalla parhain päin – jopa niin, että evankeliumitekstin tosiasiallisen sisältö häipyi tunnistamattomaksi.

Ei netissä oleva kirkkokäsikirjan johdantoselitys sekään ihan minua vakuuta. Otsikkona on ”Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa” ja teksti sanoo, että ”Tämän sunnuntain tekstit kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Kristityn velvollisuus on käyttää annettuja mahdollisuuksia älykkäästi ja viisaasti, totuudesta tinkimättä. Hänen toimintaansa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus myös vähässä.”

Miten niin hoitaa Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti, mutta kuitenkin huijata viisaasti ja älykkäästi, samalla totuudesta tinkimättä?

Olen oppinut, että Jumalaan ja uskoon liittyvät asiat ovat sellaisia, joita ei koskaan voi lopullisesti ”tieteellisesti” selittää. Usko on uskoa – vaikka maailma onkin täynnä sellaisia selityksiä, joissa ihminen on ihan varma siitä, mitä Jumala tai Jeesus on sanallaan tarkoittanut.

Vaikka ihminen viisaudessaan luulee tietävänsä Jumalansa aivoitukset, tulee silti vastaan myös asioita, joita ei ymmärrä. Ainakin minulle. On niitä Raamatussakin aivan riittämiin. Joskus voisi olla hyvä, että evankeliumitekstiäkin pohtiessa sanoisi ihan rehellisesti, että nyt edessä on teksti, jota en ymmärrä ja jota moni muukaan ei ole pystynyt ymmärtämään. Sisältö voi olla salaisuus.

Tai sitten taas voi kysymys olla vuosisatojen kuluessa tehdyistä käännöksistä ja tulkinnoista. Tekstin ”Herra” on aiemmin kirjoitettu pienellä alkukirjaimella ja eräissä englanninkielisissä tulkinnoissa sanan ”herra” katsotaan viittaavan tuohon rikkaaseen mieheen, ei Jumalaan tai Jeesukseen. Silloin tulkinta voisi olla, että rikas mies toteaa taloudenhoitajalleen, että yritätpä sinä olla ovela.’

Mutta mitä jos vertaus onkin Jeesuksen sarkasmia? Että ette kai luule huijaamalla pääsevänne taivaaseen?

Vai olisiko sittenkin viime sunnuntain vertauksen kertonut Jeesus ollut niin viisas, että hän tarkoituksella kertoi hämmentävän tarinan. Että tavoitteena olikin se, että ihmiset vuosisatoja joutuvat pohtimaan vertauksen sisältöä, rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, petollisuutta ja vilppiä. Ja niiden suhdetta anteeksiantamukseen ja pelastukseen?

Auta sinä minua. Mikä on tuon petollisesta taloudenhoitajasta kertovan vertauksen opetus?

Hannu-Pekka Laiho