Taivas kattaa kaiken

Tunturin laella kohtaan taivaan. Se on huikea, korkea, avara ja kaunis. 

Onko taivas kaikkialla yhtä suuri ja sininen? 

Taivas kattaa kaiken. Ruskan kirjomat metsät ja tuntureiden rinteet. Jänkhän, jonka sammal on saanut uuden värin, lämpimän hohtavan ruskean. Vesien hopeiset pinnat.

Suuret puut tavoittavat taivasta, laaksossa ne kohoavat korskean ryhdikkäinä. Korkeammalla on kumarrettava suuren sinisen korkeuden edessä, annettava tuulen tulla. 

Aika on eikä ole: kuka tietäisi vuosirenkaiden määrän suuren puun ytimessä. Vuosituhannet kerrostuvat maisemaan, kamaraan. 

Ihmisen työ on vain kosketus pinnassa, taivaan alla.

Ruskan maassa on monta kulkijaa. Varttunutta väkeä, nuorempia. Polun toisella laidalla puhutaan maailmaa järjestykseen. Toisella laidalla askellus on kepeää, vastaantulijaa tervehditään.

Myötäinen ja vastamäki ovat täällä konkretiaa. Adrenaliinit, endorfiinit, hyvä syke, voitonriemu, ne nousevat kasvoille, muuttuvat hymyksi. 

Ylhäällä odottaa hetki lepoa, ennen kuin matka taas jatkuu. 

Pilvet kulkevat tuulen mukana, kuin viestit, muistot, toiveet – rukoukset? Pienet pilvet, pienet toiveet ja unelmat, ajatukset. Poutapilvet, valkoisina sinistä avaruutta vasten piirtyen. 

Idän suunnasta nousee sade, kulkee maiseman yli kohti länttä, hetken hämärtää, sitten tumma pilvi lipuu ohi ja valo voittaa. 

Avaran taivaan alla on tilaa pilville, valolle, tunteille, ihmisen sielun ja mielen kaikille väreille ja liikkeille. 

Taivas kattaa kaiken, koko elämän. Ihmisen rakentaman maailman, jumalaisen luonnon, vuosituhantiset tunturit, kiperät polut ja letkeät myötäleet. 

Suuri, valtava taivas. Sininen avaruus, kirkkaus. 

Me, luomakunta, suuremman suojassa.

Taivas. Taivas kattaa kaiken. 

Taivaan alla taivalsi ja kuvasi Liisa.