Isänpäivänä sukupolvien ketjussa

Vanhenemisen varma tunnusmerkki on, että omat sukujuuret alkavat kiinnostaa toisella tavalla kuin teininä, jolloin ne olivat yhtä innostavia kuin kummitädin sairauskertomus. Olen aktiivisesti mukana äitini puolen sukuseurassa. Kauhasen suvun kantaisäksi osoittautui Tavinsalmen pitäjän eli nykyisen Kuopion ensimmäinen kirkkoherra Eschill Matthiae eli Eskil Matinpoika 1500-luvun alkupuolella.

Isäni sukujuuret sen sijaan olivat melko lailla hämärän peitossa, kunnes vuosi sitten innostuin niitä penkomaan. Sukututkimus onnistuu nykyisin tietokoneen ääressä istumalla tarvitsematta nieleskellä maakunta-arkistojen pölyä. Apuna oli myös sukulaisten jäämistöstä löytynyt kirjeenvaihto viime vuosisadan alkupuolelta sekä isoisäni kiertokoulupohjalta raapustamat muistiinpanot vaiheistaan Janakkalan pitäjässä.

Näistä aineksista kokosin jälkikasvullemme kattavan yhteenvedon esivanhemmista ja piirtelin kaavioita, joissa heidät oli sijoiteltu aikajanalla Suomen historian merkittäviin vaiheisiin ja kuuluisien henkilöiden elinaikoihin. Se oli silmiä avaava harjoitus.

Ruotsin ja Venäjän vallan alla elämä köyhässä Suomessa oli kovaa. Nälkä, kulkutaudit, korkea lapsikuolleisuus, sodat ja nujakat sekä monet muut vitsaukset tekivät elämästä haurasta ja arvaamatonta. Janakkalassakin kuoli nälkävuonna 1868 joka seitsemäs pitäjäläinen, heidän joukossaan isäni isänisä. Silti ihmiset jaksoivat ihmeellisesti ponnistella eteenpäin. Ei silloin jääty nykytyyliin kolmeksi päiväksi sairaslomalle kissan kuolemaa suremaan.

Sukututkimus auttaa hahmottamaan myös oman roolinsa sukupolvien ketjussa. Tekee nöyräksi, kun tajuaa, kuinka paljon esivanhemmat ovat meidän hyväksemme jo tehneet. Koskettavaa on huomata, että suvustani löytyy myös rukoilijoita, jotka ovat kannatelleet minua jo ennen syntymääni. Onko minusta samanlaiseksi kannattelijaksi tuleville polville?

”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan.” Hautausmailla kierrellessä näkee tavan takaa hautoja, joista kukaan ei ole enää huolehtimassa. Tätä on elämän kierto. Kuolema on osa elämää, se on syntymä toiseen todellisuuteen. Kristittyinä olemme kahden maan kansalaisia, ja ”paras on edessäpäin”, kuten keravalainen trubaduuri Seppo Kohvakka lauloi.  

Mauri Airila