Liisa Laurila

Ensimmäisen adventin aikaan

Pihapuun oksilla valkoista, uutta lunta.

Illan edellä alkoi sataa lunta.  Maa peittyi valkoiseen, sininen hetki oli oikeasti sininen. 

Suurten puiden oksille kertyi pehmeää lunta. Saimme valkoisen adventin. 

Katselin talviyön puita, kuusten oksat olivat kuin enkelin siivet, ne taipuivat nöyrästi lumen alla, taipuivat suojelemaan maata.  Oli tähtikirkas yö, tähdet loistivat puiden lomassa. Talvi koristi metsän. 

Adventin aika on valmistautumista suureen juhlaan, jouluun ja uuteen vuoteen. Otetaan esiin vanhat tutut koristeet, askarrellaan uutta ja tehdään löytöjä – hei, tämäkin koriste on vielä! Muistot elävät tavoissa, esineissä. 

Kodin aarteita, vanha lamppu isovanhempien kodista, kristallimalja, jossa koristeena kultanauhaa.  Lintu, jonka rakas ystävä on lahjoittanut.

Adventin aattona kuljettiin myös ankarien muistojen äärelle. 80 vuotta sitten isäni ja hänen kaksi ikätoveriaan, Unto ja Eemeli, kohtasivat Talvisodan todellisuuden. Ensimmäinen adventti ja joulun odotus vaihtui isänmaan puolustamiseen. Kolmikko, joka vuotta aikaisemmin oli lähtenyt yhdessä suorittamaan asevelvollisuuttaan, ei päässytkään siviiliin, vaan lähti rintamalle. 22-vuotiaina maalaispoikina, asepuvussa. 

Aikanaan kaikki kolme palasivat kotiin, toipuivat vammoistaan, elämä jatkui. Tartuttiin työhön ja perustettiin perheet. Me, jotka kuulumme jälkipolviin, saimme kasvaa turvallisessa maassa. Me saimme kuulla kertomuksia sodasta ja isien vaiheista. Vaikeuksista, taistelusta alati uhkaavaa ylivoimaa vastaan, sattumuksista rintamalla. Pelosta ei puhuttu, mutta jossain syvällä sielussa sekin oli. 

Me saimme kuulla ja vasta myöhemmin olemme oivaltaneet, että nämä kertomukset tulivat myös meidän pääomaksemme, me saimme ne osaksi elämäämme.

Jälkipolvien osa on muistaa ja kunnioittaa, sytyttää kynttilä haudalle. Kolmessa tutussa kivessä on jokaisessa tunnuksena katkennut kalpa, invaliditeetin merkki. 

Talvisota on osa kansakunnan historiaa. Runoilijan sanoin: ”Mitä elämä ilman murhetta oiskaan, emme takaisin ottais, emme antaisi poiskaan.”

Me elämme rauhan aikaa, mutta maailmalla on sotia ja kriisejä. Kuinka pitkän jäljen ne jättävät? Millaisia tarinoita näiden konfliktien keskellä varttuvat lapset saavat kuulla isiltään – jos isät edes selviytyvät perheensä luo. 

Siniristilippuliehuu ja juhlistaa pyhäpäivää, talvista taivasta vasten.

Adventtikynttilät syttyvät.  Joulun aika on alkamassa.  Pienet tontut kulkevat pihapoluilla, tutkailevat maailmaa ja lupaavat lapsille iloista joulun aikaa. 

Adventtikynttilät kertovat, miten joulu lähenee. 

Onnellista joulun odotusta! 

toivottaa Liisa

Inge-Majn valmistamat suloiset pikkuhiiret, tonttutyttö ja poika, keskellä pieni hiirtyttö kukkamekossaan.

0 comments on “Ensimmäisen adventin aikaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: