Avaa sydämesi?

Kirjoitin viimeksi, kun työsuhteeni Keravalla oli loppumassa. Nyt olen taas vuoden alusta tulossa takaisin. Olen ollut viimeiset neljä kuukautta Lohjan seurakunnan palveluksessa ja olen tämän syksyn aikana saanut oppia taas paljon uutta. Työpaikkaa ja seurakuntaa vaihtaessa opin muun muassa sen, että perustyö on hyvin samankaltaista kaikkialla, vaikka yksittäiset käytännöt vaihtelevatkin. Uuteen työyhteisöön, uusiin seurakuntalaisiin ja uuteen kaupunkiin tutustuminen on työlästä. Työlästä, mutta myös palkitsevaa.

Ajattelen, että tuttuus ja ihmisten tunteminen ovat iso ja tärkeä osa siinä, että voimme hoitaa työmme seurakunnan työntekijöinä mahdollisimman hyvin. Saamme olla kohtaamassa ihmisiä hyvin herkissäkin elämäntilanteissa, jakamassa heidän surujaan ja kipujaan. Ne ovat luottamusta vaativia asioita, eikä luottamus synny hetkessä, vaan sille pitää antaa aikaa ja tilaa kasvaa.

Jo neljässä kuukaudessa aloin tulla tutuksi Lohjallakin, oppia tuntemaan ihmisiä ja päästä sisälle kuvioihin. Tilanne oli toki monin tavoin erilainen kuin aloittaessani Keravalla, sillä olin jo kerran käynyt saman prosessin läpi, olin saanut täältä itseluottamusta ja rohkeutta lähteä uutta kohti. Myös siinä mielessä tilanne oli eri, että siirtyessäni Lohjalle surin ja ikävöin vielä tänne. Tuntui vaikealta avata sydän uudelleen ja antaa parastaan, koska pelkäsin, että siitä seuraa vain surua.

On kuitenkin mustavalkoista ajatella, että sydämen avaamisesta seuraisi ainoastaan surua. Ne asiat, joita me suremme, ovat yleensä myös niitä asioita, jotka ovat antaneet meille paljon. Suru herää jostakin rakkaasta ja tärkeästä luopumisesta. Vaikka luopuminen tekeekin kipeää, niin olen tullut siihen tulokseen, että mieluummin avaan sydämeni ja suren enemmän kuin sulkeutuisin kokonaan maailmalta. On totta, etteivät pettymykset silloin iske niin kovin, mutta silloin ei ole myöskään saanut täysillä kokea kaikkea sitä iloa ja onnea, joka tulee parhaansa antamisesta.

Jos jotain opin Keravalta, niin sen, että antaessaan saa. Huomasin, että aina kun uskalsin antaa jotakin itsestäni ja avata sisintäni, niin sain moninkertaisesti takaisin. Se rohkaisi myös muita antamaan itsestään ja kasvatti luottamusta. Olen oppinut, että minulle on olemassa paikka tällaisena. Olen saanut kokea yhteenkuuluvuutta ja tuntenut sopivani joukkoon.

Nyt olen taas siinä pisteessä, että joudun hyvästelemään tärkeiksi tulleita ihmisiä ja paikkoja, mutta tällä kertaa teen sen omasta tahdostani. Vaikka samalla sidon lankoja yhteen ja lopettelen jotakin, niin saan myös innolla valmistautua tulevaan ja odottaa iloisia jälleennäkemisiä. Toivonkin, että tapaan juuri sinut seurakunnan toiminnassa ensi vuonna, oltiinpa me vanhoja tai uusia tuttavuuksia!

Näillä miettein,
– Emmi Gong

En kadu ketään niistä,
joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin

sillä aina kun ihmisen
lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin
– Lintu / Marja Mattlar