Elävät perinteet

Perinteinen tiernapoikakuvaelma on aina jouluna väittelyn keskiössä. Voiko sitä enää nykyisin esittää? Saako roolihahmoja värittää? Voiko murjaaneista puhua vai pitääkö siirtyä maureihin? (Minulle tuo sopii, kunhan Maureja ei pilkata.)

Keskustelussa kiteytyy perinteen ja nykyajan välinen jännitte. Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 Riihimäen Sanomissa kuuluu olleen uutinen: ”Riihimäen asemalla on nähty n******.” Se mikä vuosikymmeniä sitten oli viaton puheenaihe, voi nykyisin olla vaiettava tabu.

Perinteen sovittaminen nykyajan ajatus- ja asennemaailmaan on vaikea tehtävä. Kirkon piirissä tätä sovittamista joudutaan tekemään hyvinkin paljon. On vanhoja virsiä, joissa ”rumasana sanotaan niin kuin se on”. Kivikirkkojen freskoissa on K-18-kuvauksia. Urkumusiikki taitaa olla pelkästään maskuliinien säveltämää ja laatukriteerit setämiesten rakentamia. Vanhat saarnat on varminta poistaa netistä, jottei vuosikymmenten päästä joudu vastuuseen sanomisistaan. Taitaapa itse Raamattukin olla aika ongelmallinen kirja vuoden 2019 asenneilmastosta katsottuna.

Älyllisesti laiskaa olisi turvautua kahteen äärivaihtoehtoon: pidetään perinteet voimassa muuttumattomina, tai hylätään sellaiset perinteet, jotka eivät vastaa nykyhetken asenneilmastoa.

Kannatan sitä välimuotoa, että koetetaan säilyttää arvokas perinne elinvoimaisena poistamalla siitä nykykäsityksen mukaan räikeät ylilyönnit. Muistan, kuinka entinen rehtorimme hoiti hienosti erään tilanteen, jossa hänelle esitettiin Teekkarihymni. Siinä on yksi rasistinen säkeistö. Rehtori ilmoitti rauhallisesti, että hänen läsnäollessaan tuota säkeistöä ei lauleta.

Perinteen muokkaaminen voi olla vaikea tehtävä. Virrestä on helppo muuttaa sanonta ”myös köyhää holhoomme” muotoon ”myös jaamme leipämme”. Suojeltuun rakennukseen voi rakentaa uuttaa talotekniikkaa säilyttäen silti rakennuksen alkuperäisen ilmeen. Kuvaelman sanoituksia pystyy hyvin muuttamaan. Mutta lähdepä korjailemaan nykyajan standardeihin sopivaksi Lennart Segerstråhlen alttariseinämaalausta Rovaniemen kirkossa! Sen ylimaalaaminenkaan ei ole Museoviraston suosittama vaihtoehto.

Perinteen muokkauksessa näen vaarana sen, että se tehdään liiaksi hetken mielijohteesta ja juuri nykyhetken ajatusmaailmasta käsin. Pitäisi malttaa rauhoittua ja katsoa muokkaamista hieman pitemmän ajanjakson kuluessa. Virsikirjassa esimerkiksi on monta 9-alkuista virttä, joiden parasta ennen –päivämäärä aikaisempina lauluina ehti mennä. Tämä on minun mielipiteeni, jonka lukija saa vapaasti kiistää.

Katolinen kirkko ja yliopistot ovat maailman vanhimpia vielä toimivia instituutioita. Siksi kirkkojenkin pitää kunnioittaa perinteitä, mutta tulevaisuus vaatii samalla maltillista uudistamista. Tässä jännitteessä eletään!

Mauri Airila