Mikä on tärkein uskontouutinen?

Aika monessa saarnassa ja hartauspuheessa on näin joulun aikaan pidetty itsestään selvyytenä yhtä asiaa: Jeesuksen syntymä on tämän hetken tärkein uskonnollinen uutinen. Tämä ei kuitenkaan noussut listoille, kun Kotimaa-lehti kysyi toimittajilta päättyneen vuoden tärkeintä uskontouutista! No, ei tuo ole mikään suuri ihme, Varsin harvoin toimittajat löytävät jutun juurta evankeliumista tai muistakaan hyvistä uutisista.

Kotimaan tiedustelu on sinänsä mielenkiintoinen. Mitä oikeastaan tarkoitetaan ”uskontouutisella”? Mitkä kirkkoon liittyvät asiat ovat toimittajien mielestä yleensäkään tärkeitä uutisia? Ja perätäänkö kyselyssä uskonnollisiin sisältöihin vai instituutioihin liittyviä uutisia? Jätän näiden kysymysten pohdinnan kuitenkin vähemmälle, sillä Kotimaan saamissa vastauksissa on monia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia.

Itse asiassa heti alkuun voi sanoa, että minusta vain yksi vastauksen antanut toimittaja on oivaltanut varsinaisen ”tärkeimmän” uutisen, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia kirkkoonkin. Tästä kuitenkin lisää vähän myöhemmin.

Kaikki tärkeänä pidetyt uutiset kuuluvat lopulta samaan aihepiiriin. Tärkeimmäksi uutiseksi nimettiin apulaisoikeusasiamiehen linjaus, joka kieltää jatkossa järjestämästä koulujen joulujuhlia kirkkotilassa. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen linjaus liittyy ratkaisuun, jonka hän teki kouvolalaisen koulun joulujuhlasta tehtyyn kanteluun.

Apulaisoikeusasiamiehen päätös aiheutti valtavan kohun. Valitettavasti kiivain keskustelu meni pääosin asian vierestä. Esiin nostettiin se, että viranomainen olisi kieltänyt mm. joulukirkon, jouluevankeliumin, Enkeli taivaan -virren ja koululaisten menemisen kirkkoon. Itse asiassa apulaisoikeusasiamies kielsi ratkaisussaan vain koulun yhteisen joulujuhlan järjestämisen ”uskonnollisena tilaisuutena”, kouvolalaisen koulun kaikille yhteinen joulujuhla kun oli ollut kirkossa järjestetty messu.

Harva kiihtyneenä keskusteluun osallistunut oli lukenut apulaisoikeusasiamiehen ratkaisua ja siksi oli vajavaisin tiedoin helppoa kiivailla asian vierestä. Faktat olisivat saattaneet pilata tarkoitushakuisen ja ennakkoluuloihin nojanneen keskustelun.

Kotimaan haastattelemat toimittajat pitivät kakkosena kansanedustaja Päivi Räsäsen twitter-viestistä noussutta kohua ja siitä syntynyttä poliisin tutkintaprosessia. Räsäsen viesti liittyi Helsinki Pride -tapahtumaan ja hän kritisoi tviitissään kirkon osallistumista tapahtumaan. Viestistä tehdyssä rikosilmoituksessa viitataan siihen, että Räsänen olisi viestissään loukannut vähemmistöryhmiä.

Räsäs-kohu laajeni nopeasti koskemaan koko uskonnollista keskustelua, Raamatun sisältöjä ja sitä, mitä uskonnollisissa yhteyksissä saa sanoa.

Kolmanneksi tärkeimmäksi uutiseksi nostettiin Helsinki Pride -tapahtuma ja sen ympärille kehkeytynyt kiista kirkon osallistumisesta kyseiseen tapahtumaan. Priden viestintästrategiaan kuuluu perinteisesti se, että joka vuosi karnevaalin ympäriltä nostetaan julkisuuteen joku kiista tai ristiriita ja tällä kertaa otsikoihin nousi kirkon osallistuminen tapahtumaan.

Kirkkohallituksen johtoryhmähän teki päätöksen kirkon osallistumisesta tapahtumaan, mutta mm. monet piispat katsoivat, ettei kirkkohallituksen johtoryhmällä ollut minkäänlaista hallinnollis-juridista toimivaltaa päättää tällaisesta asiasta koko kirkon nimissä.

Kirkkohallituksen entinen kansliapäällikkö, nykyinen Oulun piispa Jukka Keskitalo mm. totesi, että johtoryhmä on pelkkä keskusteluelin, jolla ”ei ole toimivaltaa päättää yhtään mitään yhtään mistään kysymyksestä”. Tällaiset päätökseen liittyneet erimielisyydet olivat medialle kiinnostava uutisaihe.

Kotimaan kyselyssä hajaääniä saivat myös Notre Damen tulipalo, katolisten piispojen lasten hyväksikäytöstä saamat tuomiot, al Holin vankileiristä käyty keskustelu ja Eurooppaan suuntautunut pakolaisvirta ja siihen suhtautuminen.

Mutta mikä sitten oli kotimaan kyselyssä vähälle huomiolle jäänyt, mutta kaikki tärkeimmät aiheet yhteen niputtava, uutisaihe? Kyse on tietysti vain minun näkemyksestäni, mutta minusta Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen tutkimuksissaan löytänyt jotakin sellaista, jonka soisi nousevan laajempaankin keskusteluun. Kyse on uusoikeiston ja konservatiivikristittyjen uudesta ”liitosta”, jota Saarinen selvitti Helsingin yliopiston sivuilla julkaistussa haastattelussa.

Professori Saarinen on tutkinut aatehistorian ja uskontotutkimuksen lähtökohdista niin Suomessa kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tapahtuvaa poliittista kehitystä, joka näyttää enenevässä määrin käyttävän hyväkseen konservatiiviseen kristillisyyteen liittyviä elementtejä ja sisältöjä.

Tuohon ilmiöön liittyy läheisesti Ranskassa 2000-luvun alussa syntynyt ns. sosiopoliittinen identitaarinen liike, joka useimmiten viholliskuvien luomisen kautta korostaa kansallisen identiteetin säilyttämistä, vastustaa mm. maahanmuuttoa ja Euroopan kantaväestön yhteistä perintöä. Vastustettavien asioiden listalle kuuluu myös islamisaatio.

Jos ajatellaan toimittajien nimeämiä kolmea tärkeintä uutista, ne kaikki liittyvät juuri tuohon professori Saarisen nimeämään ilmiöön.  Joulukirkko, koulujen kevätjuhla Suvivirsineen, perinteinen avioliitto käsitys, naispappeus – nämä ovat perinteisesti konservatiivikristittyjen suosimia aiheita, mutta synergia populististen poliittisten sisältöjen ja uskonnon kesken on leviämässä Saarisen tulkinnan mukaan myös Suomeen.

Eurooppalaisella uusoikeistolla on Saarisen mukaan taustalla vahvat aatteelliset vaikuttajat. Vaikka kukin ryhmittymä ajaa omissa maissaan anti-globalistisesti oman valtionsa etusijaa, liikkeet muodostavat eurooppalaisen verkoston, jolla on yhtenäinen nationalistinen ja etnosentrinen aatemaailma.

Saarisen mukaan voisikin sanoa, että ranskalainen identitaariliike on eräänlainen ideologinen ajatushautomo populistisille puolueille. Esimerkiksi Saksan, Unkarin ja Italian liikkeet vaikuttavat hyödyntävän tätä ranskalaista ideatehdasta.

”Usein mediassa esitetään, että liike leviää lähiökapakoissa spontaanin ärtymyksen saattelemana. Tässä on tietysti jotain perää, mutta uuden tutkimuksen perusteella uusoikeiston aatteelliset juuret näyttäisivät olevan Ranskassa ja 1980-luvulta asti harjoitetussa melko akateemisessakin kirjoittelussa”.

”Identitaariliikkeen perustaustaideana on puolustaa kansallisvaltiota. Liikkeen piirissä uskotaan oman etnisen ryhmän olevan keskeisesti tärkeä ja kansallisuuksien sekoittamisen huono asia. Lisäksi vastustetaan mm. Euroopan unionia sekä siirtolaisuutta, etenkin jos se tapahtuu Välimeren yli. Tällä kaikella tähdätään eurooppalaisen kulttuuriperinnön puolustamiseen kunkin kansallisvaltion omaa sivistysperintöä varjelemalla”, Saarinen kuvailee.

Ranskassa konservatiiviset kristityt vastustivat toukokuussa 2013 voimaan astunutta tasa-arvoista avioliittolakia ja löysivät liittolaisen identitaareista, jotka halusivat heteronormatiivisen, vanhanaikaisen perhekäsityksen takaisin. Tämä näytti yhdistävän populistista oikeistoa ja konservatiivikristittyjä myös Suomessa, kun Aito avioliitto ry perustettiin. Sen taustalla vaikutti niin uusoikeistoa kuin konservatiivikristittyjäkin.

Aito avioliitto on saanut jatkoa. Saarisen mukaan tutkijat saavat Suomessa mielenkiintoista aineistoa tutkittavakseen, kun monet aktiiviset konservatiivikristityt ovat ryhtyneet julkaisemaan omia ajatuksiaan uusoikeiston eräänlaiseksi ajatushautomoksi kutsutulla Oikea Media -foorumilla.

Saarinen toteaa, että tutkimukselleOikea Media tuottaa koko ajan kirjallista traditiota ja dokumentaatiota suomalaisen uusoikeistolaisen identiteettiliikkeen ja konservatiivikristitt yjen lähentymisestä. Kyseessä ei ole mikään eliittiä vastustava unohdetun kansan karvalakkilähetystö, vaan osa kirjoittajista on tohtoreita ja professoreita. He edustavat älyllistä uusoikeistoa, joka haluaa itse ottaa eliitin pelikenttää haltuun.

Mitä merkitystä tällä uudella yhteiskunnallis-kirkollisella trendillä sitten on meille tavallisille seurakuntalaisille ja kristityille? Keravan seurakunta on poikkeuksellisen aktiivinen ja mukautumiskykyinen, monen mielestä jo varsin ihmisläheinenkin.

Pelkään pahoin, että jos vastakkainasettelua ja itse määriteltyjä vanhoja perinteitä korostavat mielipiteet tulevat jatkossakin leimaamaan kirkosta käytävää keskustelua, menetämme mahdollisuuden toimia kaikkien keravalaisten seurakuntana. Mielikuva ”riitelevästä” kirkosta uhkaa jatkua ja ketä se lopulta palvelee – niin se palvelee ensisijaisesti kirkkoa ja uskontoa vastustavia.

Keravan seurakuntakin ryhtyy alkavana vuotena laatimaan itselleen uutta pitkäjänteistä strategiaa, jossa niin seurakuntalaisten kuin kaupunkilaistenkin tarpeet tulisi tasapainoisesti hahmotella vuosikausiksi eteenpäin. Jatkossakin Kerava kaupunki kansainvälistyy, kaupunkiin muuttaa uusia ihmisiä, joille seurakunta ei välttämättä ole tuttu.

Kun seurakunta osaa uudistua maltillisesti, muun yhteiskunnan kehitystä ymmärtäen, ihmisiä kuunnellen ja erilaisuuden hyväksyen, voi käydä niin, että parinkymmenen vuoden kuluttua Keravan seurakunta on edelleen hyvin merkittävä ja houkutteleva yhteisö.  

Hannu-Pekka Laiho