Mauri Airila

Huuhaasta ja muusta

Brexit ei ole hulluinta, mitä Britteinsaarilla on keksitty. Jossakin päin Pohjois-Walesia kuulemma elää uskomus, jonka mukaan lehmän nuolaisu auttaa hiuksia kasvamaan takaisin. Tuota keinoa en ole vielä kokeillut laajenevaan kaljuuntumiseeni.

Kansanuskomuksia oli Suomessakin viljalti vielä viime vuosisadan alkupuolella. Tutkimustiedon karttuessa luulojen elintila kutistuu, mutta kokonaan kansa ei tunnu niistä irtaantuvan.

Sitä mukaa kuin ihmiset vieraantuvat kirkon opista ja perinteisestä hengellisyydestä, avautuva tyhjä tila täyttyy monenlaisesta ”henkisyyden” tavoittelusta ja hömpästä. Väsyneen näköiselle luterilaisuudelle haetaan vaihtoehtoja paitsi reippaammista kristillisistä liikkeistä myös idän uskonnoista, astrologiasta ja jopa šamanismista. Sivistyneetkin ihmiset lukevat horoskooppeja, vaikka eivät myönnä uskovansa niihin. Monelle oma horoskooppimerkki on henkilötunnuksen kaltainen tunnistetieto ja käyttäytymismallien selittäjä. Terveyden ja sairauksien hoitoon on tarjolla monenlaista ”vaihtoehtolääketiedettä”. Ravitsemustieteilijöiden suosituksilla pyyhitään peräpeiliä, ja perusruokien asemesta syödään kalliita yrttijauheita väitettyine vaan ei todistettuine vaikutuksineen. Huuhaa voi ja myy hyvin, se on miljardibisnestä.

Vastaavasti monilla tieteen kaikkivaltiuden nimiin vannovilla on mielipide, että kaikki ”yliluonnollinen”, siis tieteen keinoin selittämättä jäävä, on yhtä ja samaa potaskaa. Maltillisemmin ajattelevilta toki löytyy jonkin verran ymmärrystä vakiintuneille uskonnoille.

”Kumpi lähti ensin, usko vai järki?” Kristillisen arvomaailman omaksunut ihminen joutuu väistämättä pohtimaan tieteellisen tutkimuksen ja uskonnon oppirakennelman välistä jännitettä.

Tieteellisesti vakavasti otettava tutkimus perustuu kattavaan havaintoaineistoon, josta tehdään aukottomalla päättelyllä johtopäätöksiä. Tiede korjaa itse virheensä: tiedeyhteisön keskustelun ja uudempien tutkimuslöytöjen ansiosta väärät tai puutteelliset tulokset väistyvät aikaa myöten oikeampien tieltä. Kaikkien tieteenalojen parhaiden tulosten yhdistelmää kutsutaan tieteelliseksi maailmakuvaksi. Se täydentyy koko ajan tieteen itsekorjautuvuuden kautta. Tieteelliseen maailmankuvaan voi yhdistää erilaisia elämänkatsomuksia. Suomessa valtaosa kirkkokansasta liittää siihen kristinuskoon perustuvan arvomaailmansa, ja näin syntyy kristillinen maailmankatsomus.

Tieteellinen tutkimus voi kohdistua vain sellaiseen, mistä saadaan objektiivisia havaintoja. Kristinuskon ydintapahtumat – ja itse Jumala – ovat näiden ulkopuolella ja siksi tieteen tavoittamattomissa. Tapahtumien vaikutuksia eri aikakausiin ja ihmisten elämään voidaan silti tutkia tieteen keinoin.

En tunne muita uskontoja kuin kristinuskon, ja siitäkin vain vähäisessä määrin tätä luterilaista haaraamme. Tieteellisen maailmankuvan ja luterilaisen uskonopin muotoutumistapoja ei ehkä voi rinnastaa toisiinsa, mutta näen uskonoppimme kuitenkin kehittyneen nykyiseksi samankaltaisella mekanismilla, jolla tieteellinen maailmankuva täydentyy.

Nimittäin uskomme oppiperusta rakentuu paitsi ilmestyksistä myös havainnoista. Osa näistä on subjektiivisia ainutkertaisia kokemuksia, kuten tapahtumat Jeesuksen haudalla. Niitä on mahdotonta  toistaa laboratoriossa tai oikeassa ympäristössä samalla tavoin kuin eksakteissa tieteissä on tapana. Mutta historiaakin voi tutkia tieteellisesti, vaikka jokainen sota on omanlaisensa. Aikalaistodistusten ja dokumenttien kautta niin käydyistä sodista kuin uskomme yliluonnollisista tapahtumistakin syntyy varsin yhtenäinen kuva.

Nykytieteitä hyväksi käyttäen teologit kykenevät jatkuvasti täydentämään ja korjaamaan syntynyttä kokonaiskuvaa. Jo Paavalin kirjeissä on luettavissa teräviä päättelyketjuja, joilla kuulijat vakuutetaan evankeliumin pätevyydestä. Varhaisista suurista teologeista alkaen looginen päättely ja oppikysymysten selkeä argumentointi  olivat niitä tapoja, joilla paremmat selitykset ovat aikojen saatossa vieneet voiton harhaopeista. Tiedeyhteisökeskustelua vastaakin suurten kirkolliskokousten käymä teologinen keskustelu, jonka tuloksena muun muassa uskontunnustuksemme on hioutunut nykyiseen muotoonsa.

Kaikki tällainen puuttuu siitä hömpästä, jota kutsumme huuhaaksi. Ystävä, karta sitä.

Mauri Airila

0 comments on “Huuhaasta ja muusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: