Tätä elämää

Juuri nyt, kun päivittelin sitä, että en oikein saisi ajoiksi huomiseksi lupaamani blogikirjoitusta, kävi näin.

Laitoin keiton hellalle kiehumaan ja istahdin koneen ääreen ajatellen, että kyllähän yksi kirjoitus syntyy, kun synnytetään. Mutta voi hyvät hyssyrät. Läppärini ei inahtanutkaan.

Mikäs teen? Onneksi on tuttu tietokoneen taitaja. Vaan en voi hänelle nyt soittaa. Hänellä kun on juuri nyt ihan muuta mielessä. Hän on odottelemassa, milloin jo yhdeksättä kuukautta kestänyt odotus päättyy. Luultavimmin tänään, vaikka Apotti-ohjelma Jorvissakin kuinka kenkkuilisi. Minun läppärini saa odottaa parempia aikoja, jos niitä sen osalta on enää tulossakaan.

Tätä olematonta juttua puhelimen pienelle näytölle näpyttäessä, keitto valmistuu. Tai oikeastaan kaksi, toinen jauhelihainen ja toinen kauramuruinen. Tietokoneita ja ohjelmia kaatuu ja korjataan. Vaalituloksia jossain päin maailmaa selvitetään. Ihmisiä syntyy ja kuolee. Minä vielä elän ja hengitän. Aurinko paistaa.

Tämä on tätä elämää. Arvaamatonta ja yllättävää. Tavanomaista ja pysyvää. ”Ei koskaan” on äkisti juuri nyt. ”Ihan varmasti aina” ei tänään paikkaansa pitänyt.

Näin tuumaili HelmiKaarina