Ennen siis aiemmin kaikki oli paremmin. Siitä en tiedä. Ennen oli toisin. Eikä ole kovin helppoa sanoa, oliko paremmin vai huonommin, ellei määritellä sen tarkemmin, mikä kulloinkin on parempaa ja mikä huonompaa. Sillä se mikä nykyoloissa voi hyvinkin olla hyvin tai varsin mainiosti, voi johonkin entiseen aikaan sijoitettuna olla huonosti tai aivan surkeasti.

Oliko siis ennen paremmin? Silloin kun vanhempia teititeltiin ja opettajan astuessa luokkaan noustiin seisomaan? Tai nytkö on paremmin, kun koululaiset ohjautuvat itse käyttämään hyväkseen avoimen tilan rajattomia mahdollisuuksia?
Tai oliko siis ennen paremmin, kun pieniksi jääneet vaatteet lähetettiin toiselle puolen Suomea nuoremmille serkuille, jotka ilahtuneina ottivat ne heti käyttöön, vaikka kasvunvaraa oli parin vuoden verran? Tai nytkö on paremmin, kun kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta voi käydä poimimassa lähes käyttämättömiä vaatteita, jotka eivät mene kaupaksi edes kirpputorilla?
Oliko silloin paremmin, kun teini-ikäinen nuori jostain syrjäkylältä muutti pääkaupunkiin lähetiksi ja lähetti rahaa kotiin pienestä palkastaan? Vai onko paremmin nyt, kun kouluttamattoman nuoren työmahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat eikä rahaa ole kotiin lähetettäväksi, jos olisi tarpeenkaan.
Tässä vaiheessa lukija on varmaan jo kyllästynyt erilaisiin esimerkkeihin ja saattaa ihmetellä otsikon valintaa. Kyllä minäkin ihmettelisin, ellen tietäisi, mihin ollaan menossa.

Kävi nimittäin niin, että päivänä muutamana käsiini osui vanha kirjepaperi, jonka teksti oli otsikoitu: Päiväpalvelusohjelma pojille ja pienemmille. Sitä lukiessa mieleeni vyöryi joukko noita edellä kerrottuja asioita, jotka olivat ennen paremmin tai huonommin tai ainakin toisin kuin nyt.
Päiväpalvelusohjelman kirjoittanut isä kuului armeijan kantahenkilökuntaan ja joutui tämän tästä kuukausien komennuksille pois perheensä luota. Niinpä perheen äidin piti pärjäillä tuohon aikaan alle kymmenvuotiaiden poikien, Paavon ja Heikin, sekä 4- ja 2-vuotiaiden ”pienempien” Liisan ja Pekan kanssa sen aikaisessa maailmassa, jossa vesi haettiin kaivosta, hella lämmitettiin puilla ja puucee oli pihan perällä. Elämä oli monella tavalla toisaalta yksinkertaista ja helppoa ja toisaalta samaan aikaan vaivalloista ja arkisen työn täyttämää. Mutta rohkenen kuitenkin ajatella, että omalla tavallaan päiväpalvelusohjelma lisäsi koko perheen hyvinvointia ja asiat olivat paremmin kuin olisivat ilman sitä olleet.
PÄIVÄPALVELUSOHJELMA pojille ja pienemmille
1. Aamulla klo heräämisen jälkeen aamusuklata* ja makukamarin kuntoon laitto sekä muut äidin määräämät tehtävät.
2. klo 9.30-11 leikki ja onkiminen
3. klo 11-11.30 lounas
4. klo 11.30-12.30 lounasastioiden tiskuu, keittiön siivous ja muut äidin määräämät työt
5. klo 12.30-15 leikki ja onkiminen, päiväpala, jonka jälkeen 1 tunti äidin määräämiä töitä
6. klo 16-18 leikki ja virkistys äidin määräämissä maastokohdissa
7. klo 18.-18.30 päivällinen, nenien siivous ja nukkumaan meno
8. Erikoismääräykset:
– Äidille Paavon ja Heikin myönnettävä vapailta joka kolmas ilta
– Paavon, Heikin ja Liisan ilmoitettava aina äidille, jos leikkipaikka vaihtuu esim. leikkituvalta purulle**. Malli ilmoituksesta: ”Herra äiti, menemme purulle leikkimään. Pekka on mukana kuivin housuin.”
– Jos Pekalle sattuu vahinko, housut kastuvat tai hän rupeaa haisemaan, on leikki heti keskeytettävä ja Pekka järjestettävä lyhintä tietä ja nopeinta kulkuvälinettä käyttäen äidin käsiteltäväksi.
– Pekasta pidettävä erityisen hyvää huolta.
– Naapurin lapsien kanssa ei saa riidellä eikä tapella.
– Piha ja leikkipaikat pidettävä rojusta puhtaina ja siistinä.
– Porkkana- ja lanttupenkit laitettava ulkopuolella ohjelman ensi töiksi.
– Soudella saa äidin määräämänä aikana Hiunlahdella, mutta jos äitiä kiusataan soutelupyynnöillä, saa äiti kieltää soutamisen kokonaan ja myydä veneen talonmiessetälle.
– Tätä käskyä on ehdottomasti noudatettava.
Isä
( *aamusuklaa=aamukaakao **puru=entisen sahan alue)
Mitäpä tässä muuta. Olisivatkohan asiat nykyisin paremmin tai huonommin, jos päiväpalvelusohjelmia käytettäisiin muuallakin kuin puolustusvoimissa?
mietiskelee HelmiKaarina
0 comments on “Päiväpalvelusohjelma”