Noin kuukausi sitten tein jotain, mitä harvemmin enää digiaikana tulee tehtyä. Tilasin nimittäin kuvakirjan meidän uusioperheen viime vuodesta. Nykyisin ei enää oikein kukaan tilaa paperikuvia. Lapsuudesta muistan, kun äitini isoisä kuoli ja sieltä tuli meille laatikollinen mustavalkokuvia, joita katsottiin suurella mielenkiinnolla, vaikka ei me tunnistettu kuvista oikein ketään.
Viime viikolla sitten tuo hartaudella tehty kirja tuli postista noudettavaksi. Aika oiva ajoitus, kun ajattelee tämänhetkistä maailmantilannetta. Selailimme mieheni Callen kanssa kuvakirjaa yhdessä ja kävimme vuotamme läpi hymyillen sekä muistellen kaikkia sen käänteitä. Yksi kuvahan on kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa.
Huomaan ajattelevani, millainen kuvakirja tuleekaan vuodesta 2020? Meidän aktiivinen perhe on nyt neljän seinän sisällä ja kuvat, jos niitä ottaisi, olisivat aika arkisia kuvia hetkistä ruokapöydän tai kuvakaappauksia wilman etäkoulutehtävistä. Kuinka pitkään vuosi vielä jatkuu tällaisena, ei kukaan vielä tiedä. Arki on arkea poikkeusoloissakin.
Paraskaan valokuva ei pysty tallentamaan kuin vain silmäräpäyksen verran elämäämme, loppu tulee meidän muistoistamme. Kuinka moni meistä on seissyt jonkin aivan käsittämättömän kauniin edessä toivoen, että sen pystyisi jotenkin taltioimaan ja muille näyttämään? Kuvan otettuaan on huomannut, ettei kamera kykene siihen, mihin ihmissilmä. Tuo hetki jää vain sinun omaksesi, sillä mitkään kuvat tai sanat eivät riitä kertomaan, mitä siinä hetkessä näit tai koit. Siinä hetkessä on jotain pyhää, Jumalan salaisuus. Samoin jokaisessa meissä on paljon sellaista, jonka ihmeellisyyttä emme itse näe. Kauneus on todella katsojan silmässä.

”Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodot jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas, ettei suhun päde kuolevaisten lait.
Niille, jotka yhä epäilevät Luojaa.
Sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut.
Kaikki rupeis uskomaan.”
Mariska, Mestaripiirros
Tiina
P.S. Nyt oiva hetki järjestellä valokuvat tai tilata ne joko paperisina tai kirjana!
0 comments on “Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”