Lea Pelkonen

Turvariepuja

Oppivelvollisuusiässä kouluaamujani leimasi kiire. Vaikka oli päivänselvää, että kotiavain tulee lähtiessä olla mukana, jäi se aina silloin tällöin siihen, mihin sen olin edellisenä päivänä jättänyt, harvemmin koululaukkuun tai takintaskuun. Jostain kumman syystä asia ei minua tuntunut erityisen paljon huolettavan, vaikka useita kertoja koulun jälkeen jouduinkin kotirappusilla odottamaan isääni töistä päästäkseni sisälle.

Iän myötä ja elämän kouliessa ihminen yleensä oppii, että monista asioista kannattaa pitää huolta jo etukäteen ikävien seurausten välttämiseksi. Soisi myös, että iän myötä ihmiseen juurtuisi rento leppoisa suhtautuminen elämää kohtaan, vaikka tulevaisuus onkin meille tuntematon. Aina ei kuitenkaan käy siten, voikin käydä ihan päinvastoin. Eletty elämä voi melkeinpä altistaa meitä jännittämään ja pelkäämään tulevaa.

Pikkuhiljaa meistä saattaa kehkeytyä tunnollisia huolenkantajia. Myös arjessamme oleviin rutiineihin saattaa hiipiä tiukkaa pakonomaista suorittamista. Siinä pitäytyminen voi olla kuin selustansa varmistamista; se tuntuu tuovan turvaa ja helpottavan elämää. Pitkällä tähtäimellä siinä voi kuitenkin olla myös kääntöpuolensa. Pienetkin poikkeamat rutiineista voivat lisätä ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Pakonomaiset rutiinit voivat kätkeä sisäänsä ahdistuksen leimaamaa toimintaa, elämää, josta puuttuu jotain tärkeää; huolettomuus. Meille voisi tehdä hyvää toisinaan tutkailla arkisia rutiinejamme ja mahdollisuuksien mukaan vähän sekoitella pakkaa.

Muutama pisara avaimet unohtelevan koululaisen huolettomuutta olisi minulle toisinaan paikallaan. Vaikka huolimattomuudessa ei ole mitään tavoiteltavaa, huolettomuudessa sen sijaan olisi. Varautuneena ja jännittyneenä eläminen on raskasta. Voisinko vähän hellittää otettani elämästäni, tehdä jotain toisin, antaa hiukan periksi huolettomuudelle? Jumala kehottaa meitä vakavasti huolehtimaan tietyistä asioista, mutta myös kehottaa meitä olemaan huolehtimatta, näin ihmismielin tarkasteltuna, hyvinkin merkittävistä asioista. Itse asiassa on helpottavaa, että Jeesus suorastaan käskee meitä olemaan huolehtimatta ja murehtimatta (Matt. 6:25-34). Sama linja on selkeästi muutenkin nähtävissä läpi koko Raamatun sanoman.

Kirjassaan ”Valtakunta kuuluu lapsille” Barry Adams on pukenut sanoiksi jotain hyvin oleellista pelon, huolehtimisen ja murehtimisen olemuksesta: ”Pelko perustuu ajatukseen, että Jumala ei todellisuudessa rakasta meitä, ja siksi meidän on jo ennakolta puolustettava itseämme ajattelemalla levottomia, pelokkaita ajatuksia, jotta voisimme torjua kaikki uhkaavat onnettomuudet.”

Vaikka nyt viisaasti tarkistankin ulos lähtiessäni, että kotiavain on mukana, voisinko jotain muuta antaa itseni unohtaa? Yhdenlainen turvariepu on se, jos kannan itse kaikki huolen aiheeni ja taakkani niitä vatvomalla. Entä jos heitän ne Jeesuksen harteille (2. Piet. 5:7)?

0 comments on “Turvariepuja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: