Yleinen

Voi kukkia ja muita rikkoja kerätä

Päässä pyörii milloin mitäkin. Erityisesti kävellessä. Kovasti kävelevän kummipoikani käyttämiä sanoja lainaten: Kävely on mielen liikuntaa. Tänäänkin Keravan keskustassa lyhyen matkan aikana mieleen juolahti vaikka mitä. Eivätkä nuo mietokset tunnu häviävän, ellen niitä näin näppäinten kautta ulkoista näytölle näkyviin.

Orvokkeja
Heti ensimmäiseksi ulko-oven sulkeudutta takanani nti Orvokki huikkasi betonilaattojen keskeltä: ”Hei, huomaa minut!” Ja minähän huomasin ja tykkäsin. Lilahko orvokki oli muutaman muun orvokkineitosen kanssa ottanut paikkansa nykyisin niin trendikkään turvaetäisyyden päässä toisista.

Keltainen tosin oli saanut seurakseen pitkänhuiskean lutukan kulahtaneine lehtineen. Ja mitäkö mietin? Ajattelin, miten olemattomissa oloissa, kylmyyden ja kovuuden keskellä voi kasvaa jotain noin kaunista. Ja ajattelin, kuinka pieni asia voi tuottaa ison ilon.

Rikkoja
Kauppakaarta kävellessä ajattelinkin sitten päivänkakkaraoita. Niitä joista neitokaisena olin irrottanut terälehden kerrallaan selvittääkseni olenko rakas tahi en. Kuinka tärkeätä joskus olikaan ollut erottaa kuulemiensa sanojen sävyt. Sanoiko hän ”minä rakastan sinua” vai ”mä tykkään susta”? Ajatus jäi kesken, kun astuin Hallintopuistoon vievälle hiekkatielle ja katsahdin loivaan nurmikkorinteeseen.

Teki mieli sanoa ihan ääneen: ”En tykkää! En todellakaan tykkää!” Joku, jotkut, ehkäpä monetkin olivat ”unohtaneet” take-away picnic ruokansa nautittuaan pakkaukset ja servetit nurmikolle. Joku toisista ihmisistä positiivisesti ajatteleva olisi ehkä laittanut syyn paperin ja muovijätteen levittelystä variksille, mutta en minä. En pystynyt hyvällä tahdollakaan käsittämään välinpitämättömyyttä, ymmärryksen puutetta, saamattomuutta tai mitä se sitten onkaan, mikä saa jonkun, jotkut, useammatkin jättämään kaiken roskan jälkeensä.

Samassa jouduin myöntämään oman välinpitämättömyyteni. En poiminut yhtään roskaa, en edes sitä, joka oli lähimpänä lähintä roskista. En tykkää.

Voi kukkia!
Onneksi ihan nurkan takana sain pientä lievitystä harmitukseeni. Vihreä nurmi oli täynnänsä pieniä keltaisia aurinkoja.

Ei-toivotut, hyljeksityt, rikkaruohoina pidetyt voikukat hymyilivät minut unohtamaan ikävät ajatukseni muista ja itsestäni. Nyt oli vuorostaan pakko todeta:”Tykkään!” Ja samassa muistin uurastukseni vanhan kodin takapihalla, jossa Fiskarsin hienon rikkaruohonpoistajan kanssa olin väkertänyt tuntikausia päästäkseni eroon – voikukista!

Voikukkia vihreällä ruohollla keltaisenaan.

Siis mitä?
Päässä pyörii siis vaikka mitä. Marja Sannikalla on perjantaiohjelmansa päätteeksi ollut tapana koota käsitellystä asiasta muutaman kohdan tiivistelmä. Mitäpä minä tästä tänään koetusta saisin tiivistetyksi?

  1. Mene ihminen orvokin luo, katso sitä ja ihastu.

2. Omilla tekemisillä on enemmän merkitystä kuin muitten paheksunnalla.

3. Mistä ennen halusit eroon, voi muuttua ilon tuottajaksi.

Keravan kaupunkiluonnossa käveli HelmiKaarina

0 comments on “Voi kukkia ja muita rikkoja kerätä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: