Yleinen

Jo joutui armas aika

Onneksi olkoon nuoret! Monista murheista huolimatta nyt on lupa juhlaan. Kymmenet tuhannet uudet ylioppilaat saivat eilen valkoisen lakkinsa ja kymmenet tuhannet nuoret valmistuivat ammattiin, vaikka tänä keväänä ei mikään tunnu olevan niin kuin ennen. Korona varjostaa tätä aikaa ja nuorenkin suunnitelmat ovat menneet uusiksi, mutta siitä huolimatta tulevaisuutta kannattaa katsoa luottavaisena.

Minun piti eilen olla Uudenkaupungin yhteislyseossa puhumassa nuorille uusille ylioppilaille. Olen tämän kevään ”riemuylioppilas” eli toukokuun lopussa vuonna 1970 – siis 50 vuotta sitten – sain rehtori Veikko Paasiolta todistukset ja oman valkolakkini tuosta nyt juuri purettavaksi suunnitellussa yhteislyseossa. Riemuylioppilaat ovat perinteisesti joka kevät kunniavieraina koulun ylioppilasjuhlassa. Tänä vuonna tämäkin perinne katkesi, kun normaaleista lakkiaisista jouduttiin luopumaan.

Olin pohtinut pitämättä jääneen puheeni sisältöä jo ennen koronaepidemian puhkeamista, kun sain alustavan tiedon juhlasuunnitelmista. Olin suunnitellut kiittäväni uusia ylioppilaista hienosta saavutuksesta ja samalla rohkaisevani heitä toteuttamaan unelmiaan ja suhtautumaan luottavaisina tulevaisuuteen. Jokaiselle on varattuna oma elämän polku. Sen kulkuun voi jokainen vaikuttaa eniten omilla valinnoillaan ja asenteillaan. Unelmat, myönteinen elämänasenne ja itse rakennetut tavoitteet syrjäyttävät ahdistuksen.

Uusikaupunki, 29. toukokuuta 1970.

Ajattelin ”kokemusasiantuntijana” sanoa, että keskinkertaisella tai vähän huonommallakin päästötodistuksella voi elää hyvän ja onnellisen elämän. Voi unelmoida ja haaveilla – ja onnistua toteuttamaan osan tärkeimmistä haaveistaan. Mielessä ei tarvitse olla valmista suunnitelmaa omaa elämäänsä varten. Riittää kun kulkee eteenpäin avoimin mielin – ja koettaa nousta mahdollisimman nopeasti taas kulkemaan, jos sattuu matkalla johonkin kompastumaan.

Jotkut puhuvat ”johdatuksesta”, joka on ohjannut ihmistä elämässään eteenpäin. Minä kuulun heihin. En olisi kuuna päivänä osannut suunnitella itselleni sellaista kiemuraista matkaa, jonka olen kulkenut. Siksi olen ajatellut, että joku minua paljon korkeampi voima on noita suunnitelmia tehnyt ja toteuttanut. Nuorena sairaalassa maatessani olisin voinut ajatella, ettei tästä kovin kummoista elämää saa harsittua kokoon. Mutta sai kuitenkin. Välillä minua on viety vauhdilla pitkin maailmaa. Välillä on tullut äkkipysähdys, kun arvostettu ja mieleinen työpaikka meni alta. Ja kohta jo nurkan takana on avautunut, toinen vielä mielenkiintoisempi.

Olen joskus sanonut, että minulle Jumalan johdatusta ja huolenpitoa on kiireen keskellä vihreä liikennevalo, yhtä hyvin kuin kuuden tunnin onnistunut sydänoperaatio!

Kukkien kevät.

Tämän päivän nuoret ovat monissa asioissa paljon fiksumpia kuin mitä me olimme 50 vuotta sitten. Koko maailmankuva on paljon avarampi ja tarjolla on valtava määrä ”elämänpolkuja”, joille voisi lähteä. Toisaalta tämä saattaa olla myös juuri se, mikä luo nykyisille nuorille eniten ahdistusta. Mitä minun pitäisi tehdä? Miten minun pitäisi valita? Miten minä saavutan menestyksen? Mistä löydän sen oikean kumppanin, jonka kanssa kasvamme vuosikymmeniä yhteiseen suuntaan?

Tämän ikäisenä vaarina tietysti toivoisi, että nuoret oivaltaisivat tuon ”johdatuksen” merkityksen ja turvan. Sen löytämisen auttamisessa on tietysti meillä lähimmäisillä tärkeä rooli – niin kuin on seurakunnallakin. Miten löydämme siihen oikeat sanat ja osoitamme oikean suunnan?

Senkin nyt vielä muistan hyvin, ettei oikein kukaan meistä silloin nuorina suunnitellut ”välivuotta” tai maailmanympärimatkaa. Minäkin menin jo tenttiaikana paikalliseen psykiatriseen sairaalaan ”vippariksi” eli ilman koulutusta mielisairaanhoitajien lomasijaiseksi. Nuo kuukaudet opettivat paljon elämästä ja ihmisyydestä. Se polku olisi johtanut Turun sairaanhoito-oppilaitokseen, jonne olisin päässyt – mutta en mennyt. Toinen polku olisi johtanut Turun opettajanvalmistuslaitoksen, mutta sinne en jalkainvaliditeettini vuoksi päässyt.

Päädyin paikalliseen lehteen – Uudenkaupungin Sanomiin – toimittajaharjoittelijaksi ja se polku johti sitten Tampereen yliopistoon ja sieltä sitten äärimmäiseen kiinnostavaan, ympäri maailmaakin kuljettaneeseen elämänpolkuun. Alussa ei ollut kuin vanhemmilta peritty avoin mieli ja yrittämisen malli sekä keskinkertainen todistus, mutta ne riittivät perustaksi, kun antautui luottavaisena elämän kuljetettavaksi.

Minun tehtävänäni on ollut koota 50 vuoden takaiset ylioppilaskaverini koolle yhteiseen juhlaan, joka nyt siis on siirtynyt syksymmälle. Reilun 40 luokkakaverin jäljittäminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta mielenkiintoista se on ollut.  Vastaan on tullut monenlaisia elämänkohtaloita. Osa kavereista on jo kuollut, joidenkin elämänpolku on ollut hyvinkin karu – avioeroja, alkoholismia, syrjäytymisiä – mutta valtaosa on elänyt suht tavallisen suomalaisen elämän.

Keväällä 1970, valkoinen lakki päässä, jokainen meistä oli astumassa innolla kohti tulevaisuutta – niin kuin tämän kevään ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet nuoretkin. Nyt sitten 50 vuotta myöhemmin ihmettelee, mihin kuluneet vuodet katosivat! Jossakin elämän risteyskohdassa olisi ehkä pitänyt valita toisin, mutta mihin se sitten olisi kuljettanut – parempaan vai huonompaan?

Helluntain kauneutta.

Luin viikolla yhden pakinan, jossa murehdittiin sitä, miten tämä kevät on pilannut monen nuoren elämän. Korona on sotkenut koulunkäynnin, muuttanut ylioppilaskirjoitusten aikataulut, vaikeuttanut ammattiin valmistuvien harjoittelua, pääsykokeita ja on listalla ollut monia muitankin vastoinkäymisiä ja murheita.

Silti teille elämänne alussa oleville nuorille sanoisin näin: Älä keskity murheisiin ja vastoinkäymisiin. Keskity valoisasti tulevaisuuteen. Usko itseesi. Tarjolla on monia teitä. Jokainen niistä johtaa eteenpäin. Elämä rakentuu ylä- ja alamäistä. Niiden kautta rakentuu sinun elämäsi, joka vuosikymmenien päästä taaksepäin katsoessa varmasti näyttää värikkäältä ja onnelliselta – jos se sellaisena haluat nähdä. Onnea matkaan! Ja laula vielä kerran  läheistesi kanssa tai yksinäsi Suvivirsi ja kuuntele, mitä se virsi sinulle kertoo.

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Jo joutui armas aika

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: