Suojeluksessa

Mökkijärvellä on koettu kuoriutumisen ihmeitä. Minulla on siis kerrottavana todellisia keskikesän uutisia. 

Suuri järvi ja pieni kamera ovat vajavainen yhdistelmä raportointia ajatellen. Kaikkea en ole saanut kuvaan. 

Pienet siivekkäät ovat kuoriutuneet, pieniksi vikkeläliikkeisiksi siivekkäiksi. Osa on jo maailmalla, osa nauttii vielä ravintolapalveluista pesäpönttöjen ja pesien uumenissa. 

Kasvavan lapsen muonittaminen voi olla työlästä. Ravintoketjun pitää olla lähes katkeamaton. Vanhempi, olipa sieppo tai rastas tai tiainen, on lujilla, kun pitää löytää ravitsevaa muonaa kasvavan tarpeisiin. Siivet suihkivat ees-taas-ees-taas pesän ja avaran taivaan välillä.  Syö kuin lintu – siis mussuttaa tauotta, auringonnoususta iltaruskoon. 

Suuren järven rannalla on jo nähty sorsapoikue ja isokoskeloporukka ja joutsenperhe. On siis kuoriuduttu oikein urakalla. 

Hurmaava tuttavuus ovat olleet lokinpoikaset. Illalla, uimareissun aikaan katselimme tulevia taivaanhalkojia. Lokinpoikanen – poika vai tyttö – on helppo kuvitella, jos et ole oikeasti nähnyt. Ajattele, että on liian iso ja hieman hutera höyhenpallo, joka osaa kävellä, uida ja torkkua. Tähän kivenharmaaseen palloon on joku asentanut liian pitkät, liian laihat ja varsin hontelot jalat. Ääni on pieni ja lentokurssi käymättä.  Lentokurssi voi alkaa minä päivänä tahansa. 

Poikaset seisovat kiven korkeimmalla kohdalla, varpistavat jalat oikein pitkiksi ja räpyttelevät pikkuisia siipiään.  Vielä ei siiven alle ole saatu tuulta, ehkä siipienkin pitää vielä vähän kasvaa. 

Lokipoikia (tai tyttöjä) on tietysti ollut aina, älkääkä edes yrittäkö kysyä, kumpi oli ensin, muna vai lokki. Jos epäilette, voitte saada nakkauksen nokasta. Me emme aina ole olleet paikalla, mutta lokkimuorin haudontasessio on nähty useammin, sillä se kestää ja kestää. Tämä poikasvaihe on ollut kokematta ja siksi sen kesto on toistaiseksi arvoitus. 

Lokkimuori on ollut paikalla uskollisesti ja valvoo pesuettaan. Tenavat taitavat olla rehvakkaita esiteinejä eli parhaassa apinaiässä, sellaisia koltiaisia onkin valvottava tarkasti. Mutta on paljon hetkiä, jolloin kivenharmaa höyhenpuku, suojaväri, on ainoa turva rannan tuulissa. Elämä on alkanut, suojeluksessa. 

Mutta: kun tätä keskiviikkona kirjoitan, pienet lokinhonkkelit ovat näkymättömissä. Päivö-myrsky vyöryi maiseman yli, tuuli riepotti pihapuita, järvellä kiitivät vaahtopäät, satoi niin, että sademittari tulvi, sähköt olivat kuusi tuntia poissa.

Aamu valkeni harmaana, kaikkialla risuja, kuivia lehtiä, ei missään lokinpoikasia.  Lokkimuori päivysti tutusti kivellään, onko pikkuväki piiloutunut vai onko myrskytuuli vienyt ne mukanaan? Päivitän tätä tarinaa, jos pienet naapurit ilmestyvät kivelleen. 

Kuvat ovat parin päivän takaa, lokinpoikasista.  Toivottavasti ne ovat selviytyneet myrskystä, olleet suojeluksessa. 

Pysykää kaikki edelleenkin terveinä! 

Hyvän kesän toivotuksin Liisa