Kännykkäkolehti toimii

Ikäpolveni ihmisten lailla suhtaudun varauksella tietotekniikan kotkotuksiin. En heilu naamakirjassa enkä presidenttien tapaan viserrä viestejä. Pyrin silti ottamaan käyttöön näppäriä sovelluksia, jos arvelen niistä olevan iloa tai hyötyä. Puhelimessani muun muassa on ”Wake Me There” –ohjelma, joka herättää dekkariin uppoutuneen junamatkustajan esimerkiksi Laakkosen autoliikkeen kohdalla sopivasti ennen Keravan asemaa.

Pandemian aikana myös seurakunnan toiminnoissa opittiin käyttämään tietotekniikan apuvälineitä aikaisempaa luovemmin. Jumalanpalvelusten striimaukset tosin eivät korvanneet oikeita messuja, mutta olivat siinä tilanteessa ihan oivaa hengellistä ravintoa. Arvelen, että paljon hyödyllistä oppia jäi elämään ja sovellettavaksi myös normaaliaikoina.

Seteli- ja kolikkokolehdeille on jo pitkään etsitty vaihtoehtoa, koska ihmiset kuljettavat mukanaan käteistä entistä vähemmän. Tarjolla olevissa vaihtoehdoissa oli ongelmansa. Joko ne olivat kökköjä käyttää tai sitten operaattori veti välistä muhkean siivun kuten tekstiviestilahjoituksissa.

Keravan seurakunnassa otettiin käyttöön juuri pandemian alla näppärä maksusovellus Mobile Pay. Siinä kolehdin voi antaa helposti seurakunnan kulloinkin määrittelemään kohteeseen messun aikana tai välittömästi sen jälkeen. Maksaminen on helppoa, kun on asentanut tai asennuttanut sovelluksen puhelimeensa ja tallentanut sinne koko ajan samana pysyvän kolehtinumeron. Kolehtiin annetusta rahasta siirtyy ymmärtääkseni noin 99,5 % seurakunnan tilille ja loppu järjestelmän kuluihin. Kolehdin saajan vinkkelistä uudistus voi tuottaa sille lisää euroja: kun rahaa ei näe fyysisesti, vaan se vilahtaa vain lukuna, annettu summa saattaa lipsahtaa isommaksi. Korttimaksamistahan halutaan joskus jarruttaa sillä havainnolla, että rahaa menee enemmän, kun sitä ei hypistele maksamisen yhteydessä.

Käteinen raha on varsinkin setelipuolella porrastettua tavaraa. On 5 euron seteli, 10 ja 20 euron setelit ja niin edelleen. Sopivan kolehtisumman kokoaminen vaatii rahavaraston mukana pitämistä kirkossa tai hyvää ennakkosuunnittelua, jossa ottaa etukäteen selvää kolehtikohteesta. Jokainen kirkkovierashan arvottaa kohteet omalla tavallaan. Tietysti helppo tapa on säilöä kotona laatikkoon vitosia ja napata sellainen mukaansa messuun lähtiessään. Mutta en pidä tätä ajattelevan seurakuntalaisen ratkaisuna.

Mobile Payllä maksaessaan voi vasta kirkonpenkissä päättää, paljonko haluaa antaa sen pyhän kolehtikohteelle. Itse koen tärkeäksi tukea – suurten ja isoja mainoskampanjoita pyörittävien yleishyödyllisten järjestöjen sijasta – sellaisia pieniä toimijoita, joiden talous on pitkälti vain kirkossa käyvän kristikansan varassa. Usein nämä järjestöt ovat tehokkaita ja vaikuttavia pelaajia omalla kentällään juuri siistä syystä, että niukka talous pakottaa luovuuteen ja tekemisten tarkkaan harkintaan. Muun muassa kirkon pienet viralliset lähetysjärjestöt ovat mielestäni tällaisia. Aina välillä ihmettelen, miksi suurimmalle lähetysjärjestölle kannetaan vuosittain kymmeniä kolehteja ”parhaaseen katseluaikaan”, kun taas pienemmät saavat tyytyä hiljaisten pyhien muruihin. Ohjaako kirkkohallitus liikaa vai ovatko omat päättäjämme lepsuja?

Summa summarum: Mobile Payn käyttöönotto Keravan seurakunnassa oli virsikirjauudistustakin parempi keksintö.