Liisa Laurila

Suviaamu

Järven selkä aamun valossa.

Saaret, kaukana autereessa.  Aamu kimmeltää, ilmassa on jo aavistus syksyä. Hiljaisuutta, linnut ovat vaiti. 

Tervalepän lehdet kurottavat kohti veden pintaa.

Puiden oksat piirtyvät tarkasti, etäämpänä ääriviivat pehmenevät.

Pieni saari, joka on varattu, linnuille ja muille luonnon asukkaille, ei ihmisille. Heijastuksineen se näyttää joskus kuin kitaralta.

Pieni saari, jonka asukkaita ovat linnut ja kivikkoisen rannan kalat. 

Veden pinta väreilee, tuulta tuskin muuten huomaakaan. Valo heijastuu veteen.

’Kimmeltää kesäinen aamu’ mitä minun pitää yrittää sanoa, kun runoilija sanoi sen jo kauan sitten, tarkalleen. Sanat, musiikki mielessä. 

Sammalniska kivi veden äärellä.

Kivet, sammalniskat, kasteisena aamuna kuin uuteen pukuun sonnustautuneet. Kivet, jotka olivat tässä rannassa jo kauan ennen meitä. Oivallisesti paikkansa valinneet. 

Rantakiviä, puiden heijastuksia veden peilissä.

Poukamassa kimmeltää. 

Onnellisia kesäaamuja kaikille toivoo Liisa.

0 comments on “Suviaamu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: