Pertti Torppa Yleinen

Ulosveisuu

Veisuu kuulostaa kovin körttiläiseltä, mutta entä sitten tuo etuliite ulos-? Tämä aihe sopii Pyhäinpäivän yhteyteen.

Ulosveisuu on tietääkseni keskipohjalainen kristillinen perinne. Vetelin seurakunnan kotisivuilla ulosveisuusta sanotaan näin ”… ulosveisuu perinne eli rukoushetki siinä yhteydessä, kun vainaja tuodaan ruumishuoneelle”.

Ulosveisuun juuret ulottuvat vuosikymmenten ellei – satojen päähän, jolloin synnyttiin, elettiin ja kuoltiin kotona. Kun elon päivien määrä täyttyi ja iäisyyskutsu saapui, kotiväki valmisti vainaja viimeiselle matkalle; pestiin, puettiin ja arkutettiin. Kylän ruumislaudat noudettiin surutaloon ja vainaja siirrettiin riiheen tai aittaan odottamaan viimeisen matkansa alkua.

Vanhempi sukupolvi muistaa hyvin päivät, jolloin vainaja oli maannut aitassa tai riihessä. Kuolema oli käynyt talossa; kylässä. Tietoisuus vainajan läheisyydestä herätti pelkoa ja kunnioitusta. Ilmassa oli hämmennystä, tuttuutta ja samaan aikaan vierautta. Kuollut henkilö oli jotenkin läsnä, mutta ei kuitenkaan ollut. Elämä surutalossa ja kylässä oli muuttunut epätodelliseksi. Silloin ehkä ei tultu ajatelleeksi, että ” Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret” (5.Moos. 33:27). Kuinka lähellä Jumala olikaan läheisen kuoleman kautta.

Kirkon sanomakellojen lisäksi surutalosta ilmoitettiin aika ja hetki, jolloin läheiset ja kyläläiset saivat tulla hyvästelemään vainajan hänen kotitalossaan. Tuona kyseisenä päivänä vainaja siirrettiin aitasta kesäisin pihalle ja talvella tupaan. Arkun kansi avattiin ja saattoväki kokoontui arkun ympärille. Paikalle saapunut pappi tai kristitty seurakuntalainen johti lyhyen rukoushetken.

Rukoushetken jälkeen arkun kansi suljettiin ja vainajaa lähdettiin saattamaan kirkolle. Hevonen oli valjastettu reen tai kärryjen eteen. Lava oli katettu havuilla ja reunoja koristelivat kuuset. Ruumissaatto lähti hitaasti ja hiljaisena liikkeelle.

Ajat ovat muuttuneet myös Keski-Pohjanmaalla. Nykyisin kuollaan palvelukodissa tai sairaalassa. Ulosveisuuseen kokoonnutaan sairaalan tai palvelukodin kappeliin tai aulaan. Rukoushetken voi pitää oman seurakunnan pappi tai sairaalapappi. Rukoushetken päätyttyä voivat ruumisauto ja hautaussaatto kiertää vainajan kodin kautta ja pysähtyä hetkeksi pihamaalla. Ulosveisuun perinne on kuitenkin säilynyt surutyön osana, vaikka menetelmiä on päivitetty ajan tarpeita vastaaviksi.

Saatetaan vainajaa millaisen tradition kanssa tahansa, surutyössä meitä lohduttavat apostoli Paavalin sanat ” Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen” Room. 5:2.

Voisiko tällä perinteellä olla jotakin annettavaa meidän päiviimme?

0 comments on “Ulosveisuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: