Elämän arvaamattomuus

Elämä voi muuttua aivan yllättäen. Silmän räpäyksessä matto vedetään jalkojen alta eikä itse pysty tekemään mitään. Katselemaan vain vierestä, kun kaikki tapahtuu. Ja aivan yhtäkkiä: Maailma on kääntynyt päälaelleen eikä mikään enää ole ennallaan.

Kun kriisi kohtaa, ihmisen perusturvallisuus järkkyy ja maailma muuttuu epävarmaksi. Meillä kaikilla on erilaisia tapoja käsitellä epävarmuutta ja erilaiset resurssit toimia paineen alla toisinaan kohtuuttomiltakin tuntuvissa tilanteissa. Toiset meistä lamaantuvat, toiset pakenevat, toiset taistelevat. Vaikka taistelisimme, jos vastusta on liikaa, saattavat voimamme loppua kesken ja murrumme paineen alla.

Kun omat voimat loppuvat kesken, joutuu vaikean paikan eteen. On vaikeaa tunnustaa itselleen, ettei jaksakaan jatkaa eteenpäin eikä hoitaa kaikkia itselle kasattuja velvollisuuksia. Mitä minä teen? Miten tästä eteenpäin? Apua voi olla todella vaikeaa pyytää. Kuitenkin se kannattaa. Me emme ole yksin. Meillä on läheisiä ihmisiä sekä ammattilaisia, jotka voivat täydentäen antaa meille apuaan ja tukeaan, kunnes pääsemme taas jaloillemme.

Paineen alla murtuminen opettaa meille jotakin tärkeää nöyryydestä ja armosta. Ajattelen, että synkimmässäkin pimeydessä on valon siemen. Epätoivon kuopastakin nousee pieni vihreä verso. Kaikesta kokemastamme voimme aina oppia jotakin. Kriisi on myös kasvun paikka. Kun kaikki vanha on kaatunut ja pettänyt, on lähdettävä kokeilemaan uutta ja kasvamaan kivunkin läpi.

Aina meidän omat voimamme eivät riitä, mutta emme olekaan tässä elämässä omien voimiemme varassa. Silloin, kun kerran niin vahvat ihmiskädet heikkenevät ja niiden ote irtoaa, silloin Jumalan ote tiukentuu. Jumalan kädet pysyvät vahvoina ajasta aikaan, omiemme voimista riippumatta. Jumalan ikuiset käsivarret kannattelevat meitä silloin, kun emme itse enää jaksa.

Armollisuutta aivan jokaiselle tähän monin tavoin raskaaseen syksyyn.

– Emmi Gong