Hannu-Pekka Laiho

Miten Hoosianna nyt kaikuu?

Tänä vuonna Keravan kirkko ei täyty Hoosiannaa laulavista seurakuntalaisista, eivätkä kauneimmat joululaulut kaiu muuta kuin kodeissa. Uusi kirkkovuosi ja adventinaika käynnistyvät ison hämmennyksen keskellä. Sunnuntaimessuun sentään pääsee mukaan suoran nettilähetyksen kautta.

Korona-pandemia varjostaa perheiden valmistautumista vuoden tärkeään juhlaan ja vaikuttaa siltä, että moni perhe joutuu luopumaan vuosien ja jopa vuosikymmenien rakkaista perinteistään. Toivottavasti kuitenkin kynttilät syttyvät luomaan tunnelmaa ja antavat voimaa koronarajoitusten keskellä.

Ensimmäisestä adventista käynnistyvä juhla-aika on jouluvalmisteluista ja kaupallisuudesta huolimatta monille ihmisille hengellisesti vuoden voimaannuttavin ajanjakso. Adventtina – ja miksei myös pääsiäisenä – suomalaisten kristillinen perinne tulee tunnetasollakin lähimmäksi ihmisiä. Joulunaikaan liittyy vahvoja tunteita ja muistoja, meille vanhemmille tietysti runsaammin kuin lapsille. Joulu on korostetusti lähimmäisten juhla. Muistojen keskiössä ovat omat rakkaat – perhe, vanhemmat, sisarukset, muut läheiset. Ehkä juuri siksi tämän vuoden joulunaika tuntuu monesta pelottavalta.

Ensimmäisenä adventtina, kauneimpia joululauluja laulaessani tai jouluaaton yömessussa en ole koskaan istunut ilman kyyneleitä. Muistoissa on joka kerta käynyt välähdyksiä oman lapsuuteni jouluista, omista vanhemmista, sisaruksista, mutta tietysti myös oman perheeni kanssa pääasiassa täällä Keravalla viettämistämme jouluista.

Rakkaat muistot ovat kiinnittyneet niin voimakaasti jonnekin aivosolujen kemiaan, että ne saattavat yllättäen pulpahtaa pintaan tuttuja joululauluja kuunnellessa, kynttilän liekkiä katsellessa. Silloin mieleen nousevat joulun tuoksut, vuosikymmenien takaiset tunnelmat ja läheisyyden tunteet.

Usein ajatellaan, että joulu olisi lapsille tärkeä juuri lahjojen takia. Totta kai lahjat ja joulupukki tuovat pienille lapsille jännitystä, mutta uskon, että enemmän vuosikymmeniä kestävää tunnelatausta tuo jouluun liittyvä salattu pyhyys ja nöyryys. Kun joululauluissa välähtävät sanat ”juhlayö”, ”kunnia Jumalalle”, ”rauha kaikille” tai ”pyhä lapsi” jää mieleen varmasti jotakin, mikä askarruttaa ja saa miettimään.

Moni meistä on joka vuosi etsinyt noita tuttuja hengellisyyden tunteita oman seurakunnan tilaisuuksista laulamalla yhdessä tuttuja joululauluja, sytyttelemällä kynttilöitä ja osallistumalla moniin seurakuntien järjestämiin joulukonsertteihin ja muihin tilaisuuksiin.

Joulukirkko on kuulunut monen perheen jouluaaton tai joulupäivän perinteeseen. Kuva HP Laiho.

Tänä vuonna moni asia on toisin. Tärkeät joulunajan tapahtumat on peruttu tai ne toteutetaan hyvin poikkeuksellisin järjestelyin. Korona rajoittaa kaikkea elämäämme, niin totta kai myös seurakuntien toimintaa.

Tiedän, että monissa seurakunnissa mietittiin ahkerasti adventin ja joulunajan toiminnan järjestämistä tavalla tai toisella – ulkona, etänä tai edes jotenkin. Sitten iski totaalikielto. Silti minulla on sellainen tunne, että vielä ei saisi luovuttaa, että jotakin vielä enemmän pitäisi voida tehdä.

Talvella moni seurakunta sai polkaistua lähes tyhjästä käyntiin paikallisten jumalanpalvelusten ja tilaisuuksien suorat radioinnit ja nettilähetykset. Entä nyt adventin aikana, kun ihmiset pitäisi jollakin tavalla koota henkisesti yhteen ja kuitenkaan ei saa kokoontua?

Koronan aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on ymmärrettävästi passivoittanut meitä kaikkia. Odotamme, että painajainen menisi ohi. Kaikki eivät ole tähän kuitenkaan tyytyneet. Rohkeimmat ovat liike-elämässäkin päättäneet kokeilla uutta ja keksineet sitä kautta jopa menestyviä ratkaisuja tai kokonaan uutta toimintaa. Pitäisikö seurakuntien nyt siis rohkeasti ravistella perinteistä toimintaansa? Miettiä, miten seurakunnan joulu toteutetaan netissä?  Rohkaista ihmisiä löytämään nykyaikaan sopivaa joulun sanomaa tai kuuntelemaan vaikka Jouluradiota?

Perinteisesti kirkko on kriisien keskellä ollut suomalaisten turva. Vastoinkäymiset ovat tarjonneet myös seurakunnille mahdollisuuden astua ihmisten rinnalle. Moni on edelleen sitä mieltä, etteivät suomalaisten hengellisyys ja hengellisyyden kaipuu ole samalla tavalla hiipunut kuin seurakuntien jäsenyys. Onko kyse siis siitä, etteivät seurakunnat ole uudessa tilanteessa löytäneet paikkaansa ihmisten elämässä? Vai siitä, miten uudistua vuosisataista perinnettä kunnioittaen?

Lasten joulu rakentuu oman perheen läheisyydestä ja joulunajan askareista. Kuva HP Laiho.

Kirkolla ei ole enää ihmisten arjessa samaa merkitystä ja roolia kuin vuosikymmeniä sitten. Lapsia kastetaan vähemmän, kirkollisia avioliittoja solmitaan vähemmän, ja kaiken kaikkiaan seurakuntien jäsenmäärä vähenee, pääkaupunkiseudulla erittäin voimakkaastikin. Pelkään, että jo kohta vuoden jatkunut koronapandemia voi helposti voimistaa tätä kehitystä. Jos ihmiset eivät kohtaa kirkkoa ja sen sanomaa enää edes joulunaikana – vaikka se saattaisi olla juuri sitä mitä he kaipaavat – edistääkö se seurakunnasta vieraantumista?

Saatan olla väärässä, mutta jotenkin näen merkkejä siltä, että kirkkoa ollaan mediajulkisuudessakin siirtämässä entistä enemmän marginaaliin. Tiedotusvälineiden uutiskriteerit ovat havaintoni mukaan nopeasti muuttuneet ja yksi lähes kokonaan kadonnut uutistyyppi liittyy paikallisten seurakuntien tapahtumiin ja uutisiin.

Mutta sama trendi näkyy valtakunnallisissakin uutistapahtumissa. Joulukuun 3. päivä Turkuun valitaan uusi piispa, mutta vaalikampanja on ollut jonkintasoinen uutinen vain Lounais-Suomessa arkkihiippakunnan alueella. Valtakunnallista uutiskynnystä piispanvaali ei ole muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ylittänyt. Enää ei edes vahvana ehdokkaana loppusuoralla mukana oleva naisehdokaskaan herätä tunteita, saati että naisehdokkaan mukana olosta käytäisiin kiihkeitä tv-keskusteluja.

Toisin oli vuosia sitten, kun Helsingin ja Espoon piispaa valittiin. Teemu Laajasalon valintaa eivät kaikki ole vieläkään hyväksyneet ja Kaisa-Mari Hintikankin valinta herätti keskustelua muuallakin kuin Espoon hiippakunnassa.

Kyynikot kysyvätkin hämmentyneenä, että ennen sentään naisten asema kirkossa ja samaa sukupuolta olevien liitot herättivät julkisen keskustelun, mutta ovatko nämäkin näkökulmat jo kaikkoamassa!

Maan suurin päivälehti käsitteli viikko sitten laajassa jutussaan koronan aiheuttamaa ahdistusta otsikolla ”Moni tukeutuu nyt korkeampiin voimiin”. Lähtökohtana oli se, että kriisi murentaa ihmisen perusturvan ja saa monet hakemaan turvaa hengellisyydestä ja henkisyydestä. Juttu käsitteli joogaa ja kansainvälistä tutkimusta, jossa selviteltiin pandemian vaikutuksia elämän merkityksellisyyden kokemuksiin. Jutussa ei haastateltu luterilaisen, eikä minkään muunkaan kristillisen kirkon ammattilaista.

Elämme poikkeuksellinen hankalaa aikaa, mutta silti toivon, että kirkko on läsnä edelleen meidän jokaisen joulun odotuksessamme.

Vaikka pohdinkin sitä, varastaako joku kirkolta joulun, toivotan silti Sinulle siunattua adventin aikaa. Joulu tulee koronankin keskelle!

 Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Miten Hoosianna nyt kaikuu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: