Luopumisen vuosi

Tämä vuosi on tuntunut monin tavoin luopumisen vuodelta. Olemme varmaankin kaikki joutuneet luopumaan jostakin, ainakin joksikin aikaa. Monet harrastukset ja yhteiset kokoontumiset ovat jääneet tauolle ja suurimmasta osasta ei-välttämättömiä asioita on jouduttu päästämään irti.

Omassa elämässäni olen joutunut tänä vuonna käsittelemään paljon luopumista ja siihen liittyviä monia tunteita tuskasta ja surusta kiitollisuuteen, haikeuteen ja kauniisiin muistoihin. Yksi rakas ja tärkeä asia, josta olen tänä vuonna joutunut – ja toisaalta myös saanut – luopua, on sukumme kesämökki.

Kesämökki on toisaalta hieman suppea kuvaus, sillä kyse on samalla mummoni lapsuudenkodista. 70 vuotta sitten mummoni syntyi tuossa ”ylämökissä” ja reilu 40 vuotta sen jälkeen he rakensivat ukkini kanssa tontille toisen mökin, ”alamökin”. Vietin lapsuudessani niin kesäisiä kuin talvisiakin viikonloppuja ja lomia mökillä yhdessä perheeni ja isovanhempieni kanssa.

Mökillä oli paljon tekemistä ja mielenkiintoisia paikkoja pienelle lapselle tutkia. Rakensimme veljeni kanssa majoja, isä rakensi meille leikkimökin ja ukki ajelutti meitä mopolla. Minussa syttyi kiinnostus luontoa ja kasveja kohtaan: Koulutin muurahaisia, keitin siemenvelliä ja sain hoitaa ikiomaa pientä kukkapenkkiäni. Kaikki lemmikkimme haudattiin tuolle tontille. Monen monet talkootkin tuli mökillä pidettyä. Kaikki isot perhejuhlat juhlittiin siellä: mummoni pyöreistä synttäreistä veljeni ja minun rippijuhliin ja valmistujaisiin. Mökille jäi valtava määrä kauniita muistoja.

Kuitenkin ukkini kuoltua kolmisen vuotta sitten mökin ylläpito kävi liian raskaaksi, eikä sille löytynyt enää jatkajaa pienestä suvustamme. Piha-alueet alkoivat kasvaa pitkää heinää ja mökit seisoivat autioina kesäviikonlopun toisensa jälkeen. Mummoni teki raskaan päätöksen myydä lapsuudenkotinsa. Aloimme hoitaa järjestelyjä: siivoamista, pihan hoitamista, välitysfirman palkkaamista. Mökin siivoamisessa myyntikuntoon oli kova homma, mutta samalla avautui myös mahdollisuus muistelulle ja luopumiseen valmistautumiselle.

Kun ostaja vihdoin löytyi, huokaisimme helpotuksesta. Samalla tunteet olivat kuitenkin ristiriitaiset. Nyt oli paras aika luopua, kun rakennukset vielä ovat hyvässä kunnossa, mutta samalla haikeus valtaa mielen. Kaikki yhdessä koettu ja eletty muuttuu historiaksi: Emme tule enää koskaan juhlimaan yhdessä tällä niin tutulla ja rakkaaksi käyneellä tontilla. Kyse on kuitenkin eletystä ja koetusta elämästä: Kaikella on aikansa. Saimme jakaa yhdessä pienen hetken elämää, saimme kiinnittyä rakkaaseen paikkaan. Muistomme säilyvät, ja kun haikeus jää taka-alalle, helpotus valtaa mielen. Mökin hoitaminen ja ylläpitäminen oli liikaa, nyt se saa mahdollisuuden uuteen elämään uuden omistajan kanssa. Uudet ihmiset tulevat luomaan siellä kauniita muistoja ja jakamaan yhteisiä tärkeitä hetkiään. Meidän yhteinen taipaleemme on ohi, mutta mökin tarina ei. Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.

– Emmi Gong